Myrkkyä ylt'ympäriinsä - 27.3.2019


Maailmanlopuntalo oli kuin noiduttu, ja seuraava kirous paljastui, kun mörskää oli suolistettu pari päivää.

Kävimme 26. päivän iltana talolla jättämässä jäähyväisiä, sillä kaivinkone oli luvattu tontille seuraavana päivänä. Kipsilevyt oli kaltattu seinistä ja siellä täällä repsotti 50-luvun tapetti kuin nuhjuinen taulu kukoistuksen vuosilta. Talon myyjä oli jättänyt levytykseen hupsuja terveisiä remontin ajalta, ja löysin seinästä, lattialämmityksen jakotukin yläpuolelta muistiinmerkinnän, josta syöksykierre hometaloksi oli 9 vuotta sitten alkanut - tai niinhän minä luulin.


Luulin, että jos taloon ei olisi asennettu vanhojen purujen päälle lattialämmitystä ja suljettu orgaanista eristettä ilmatiiviiseen, kosteaan tilaan, jossa se vääjäämättä homehtui, seisoisi talo yhä jyhkeänä sijoillaan eikä tukehtuisi myrkkyihinsä kuin rannalle nääntyvä valas. Mutta ei; seuraavan löydöksen mukaan talon päivät oli luettu jo rakennusvuonna 1952.


Kaikki kadotuksen vuodet isäntä oli heikkoina hetkinään pallotellut ajatusta, että jospa tästä vielä talon saisi, jos ruotisi kaikki pinnat raakalaudalle ja poistaisi purut seinistä, lattioista ja katosta, jos tekisi perusteellisen homepuhdistuksen ja uusisi ihan kaikki pinnat. Minä olin äkkijyrkkä ja ehdoton kuin hauta: se on minä tai talo! ja ero, jos tätä kuolemanloukkoa aletaan korjata. En voisi elää loppuelämääni pelossa ja tarkkailla joka yskäisyä, niiskausta, päänsärkyä, väsymystä, näppyä, kuumetta, mahaoiretta ja elohiirtä, että onko tämä nyt homeoire, tästäkö musta surma taas alkaa?! En hetkeäkään uskonut, että talonrankaa saisi kyllin puhtaaksi meille. Joka puolelle jäisi väistämättä niin paljon huokoista, toksiineja imenyttä raakalautaa, että se riittäisi pitämään homeoireitamme yllä. Isäntä tyytyi tahtooni ja valitsi meidät, perheen ja rakkauden.

- Home on talojen kuolemantauti, totesi viisivuotias tyttäremme viisaasti.


Mutta maailmanlopuntalo ei suostunutkaan kuolemaan noin vain, kaivinkoneen kauhaisulla.

Seuraavana aamuna saimme kaivinkoneen sijaan työmaajohtajalta viestin, että talon ulkolaudoituksen alta on löytynyt kattohuopa, joka todennäköisesti sisälsi asbestia. Iltapäivällä työmaalla pidettiin katselmus, ja asbestipitoista materiaalia löytyi myös autotallin levytyksestä, sähkötaulun takaa, alakerran yksittäisestä muovimatosta ja kattohuovasta - siitä samasta jota talon ulkoseinistä löytyi. Koko talo oli kiedottu ylt'ympäriinsä asbestipitoiseen bitumikermiin!

- Niin MIKÄ löytyi MISTÄ?!, riemastui vastaava mestarimme, kun isäntä kertoi ylläristä. - Sehän on tehty ihan väärin!


Ulkolaudoituksen alle oli tuulensuojapahvin sijaan lyöty jo 50-luvulla rakennusvaiheessa kattohuopa. Kuulimme naapurilta myöhemmin, että kermiä oli jälleenrakennusvuosina vedetty säänsuojaksi seiniin ennen ulkolaudoituksen asentamista. Tarkoituksena oli vaihtaa se tuulensuojapahviin, mutta moneen torppaan kermi oli syystä tai toisesta - laiskuuden tai valskaavan logiikan vuoksi - jäänyt, ja niinpä näitä kattohuovan pilaamia mökkipahasia oli parin vuosikymmenen päästä kaatunut tuhka tiheästi. Kohtalon oikusta meidän kirottu pytinkimme oli seissyt näinkin kauan!


Seiniin naulattu kattohuopa oli eristänyt talon muusta maailmasta ja luonut sen seinien sisään oman mikroilmaston. Kosteus ei päässyt talosta ulos eikä ilma sisään. Tuloilmaa oli alun perin tihkunut sisään ikkunanraoista ja ovista niitä avatessa, kunnes 80-luvulla ikkunat oli vaihdettu tiiviimmäksi ja ilmankierto niiden kautta loppunut. Talo oli kuin uimapatja, jossa ilma vaihtui vain oviventtiilien kautta. 2010-luvulla asennettu lattialämmitys oli kiihdyttänyt umpioidun talon pilaantumista, ja kaikki alemman välipohjan homemyrkyt olivat ahtautuneet asuintiloihin ja tikahtuneet sinne. Eipä ihme, että olimme sairastaneet; olimme käytännössä eläneet myrkkylaskeuman sisällä!


Minua hirvitti niin että pyörrytti - mutta toisaalta kattohuopalöydös oli meille molemmille helpotus. Minä ymmärsin, että ilman sitä alavälipohjan homevauriot olisivat paljastuneet hitaammin ja olisimme ehtineet asua maailmanlopuntalossa vuositolkulla, tärvätä terveytemme ja koko elämämme, emmekä vain paria vuotta siitä. Isäntä hautasi kermiin viimeisenkin ohuen toivon talon elvyttämisestä: vaikka se olisi uusittu yltä, päältä ja sivulta sisärakenteita ja ulkolaudoitusta myöten, niin kermin aiheuttama vaurio oli niin syvällä ja peruuttamaton, että mörskän voisi korjata vain kaivinkoneella.

- Miksei se vaan voisi palaa?!

- Eihän se edes pala, koska asbesti, isäntä tokaisi. - It's a present that just keeps on giving!

Talon purku jäi seisomaan ja me odottelemaan urakoitsijan tarjousta lisätöistä, ulkolaudoituksen ja asbestipitoisten materiaalien purusta. Läksin lasten kanssa kevätretkelle Kajaanin mummulaan ihailemaan joutsenia ja metrisiä hankia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tahmelan kalteva torni

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö