Pöytäpainia
Vuodenvaihteen juhlakausi vierähti ruokapöydän ja sohvan väliä kirmaillessa: niiden äärellä kilisteltiin ja kilestettiin läpi iso- ja pikkujoulu, keskimmäisen lapsemme syntymäpäiväpirskeet (monikossa) ja vanhan vuoden läksiäiset & uuden vuoden alkajaiset. Ja kaikki tämä tehtii liian pienen pöydän ympärillä. Ruokapöytämme on suuri kuin ruokalappu (180x95cm), ja mielipaha liian pienestä pöydästä on jo pitkään järsinyt sieluani kuin kuriton koira. Viisitoistavuotias, elegantti koivupöytämme on mitoitettu kuudelle hengelle, mutta egomme ovat jo ainakin kaksi numeroa isommat. Käpyhän siinä käryää, kun kökötämme pikkupöydässä lautasten ääressä, vierustoverin kyynärpäät suussa ja tuupimme kauemmas kotoilun perustekijöitä (kirjoja, kyniä, vihkoja, neuleita, maskotteja, kissoja, kukkia ja kynttilöitä samaan aikaan, kun nuoriso käy pöydän alla jatkuvaa, kovaäänistä nilkkapainia jalkatilasta. Juhlissa lapset pääsevät pöytään, mutta aikuiset saavat kerätä kipponsa, kapponsa, kakkunsa, karkk