Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Lattiasta kattoon

Kuva
Isäntä alkoi valmistella kellarin lattian betonivalua, ja päästäkseen itse asiaan hänen täytyi siirtää ensin monen monta asiaa. Kellari oli tyhjennettävä kaikesta kamasta: taukotupatarpeista, työkaluista, putkista ja pätkistä, roskista, ovista ja ennen kaikkea styrox- ja kivivillaeristeistä. Puolet jälkimmäisistä hirsimiehet olivat viime töikseen haalanneet pyynnöstämme ulos omenapuun juureen, mutta kyllä meillekin riitti vielä palikkapeliä. Pikkupihamme onkin vaikuttava tetris-pelikenttä. Siellä on pitkää puutavaraa monessa pinossa, röykkiö hukkalautaa ja lavahäkki niille, takkapuupinoja, kipsilevyjä, ovia ja ikkunoita, kattopeltejä, raudoitusverkkoja, harkkoja, lavoja, mattoteline, muoviroskaa, bajamaja, tyttären leikkimaja ja maailman makoisimmat vadelmapensaat, joita koetan viime tinkaan varjella rojunpaisumukselta. Kellarissa jököttävät kuuden kivivillalavan niput ovat raskaita kuin vaahdotetut kivet liikutella, eikä se meidän kahden voimin onnistunut. Isäntä nikkaro

Suut makeiks

Kuva
Hirsimiehet naputtelivat julkisivun otsalaudat ja katon harvalaudoituksen paikoilleen 17.9., ja sen jälkeen rakennustelineet purettiin pois. Ikkunoita asenneltiin pikku hiljaa, ja ne kirkastivat hetkessä talon katseen - aivan kuin se olisi avannut ystävälliset silmänsä Pispalanharjulle ja tähyillyt levollisena uutta kotiseutuaan: tässä minä nyt olen, ja tähän minä jään. - Ihan nätithän noista ikkunanpielistä tuli, kehuin hirsimiesten pomolle, joka oli aiemmin harmitellut uudenlaista smyygilaudan kiinnitystapaa, sillä se jätti laudan ulkopintaan näkyvän viillon. - En tykkää. Minusta sitä ei ole ajateltu loppuun. Pitäisi olla siistimpi tapa, hän totesi heltymättömänä ja paljasti ammattiylpeyden, joka takaa erinomaisen työn laadun. Keskeneräistä työtä ei sovi arvostella, mutta urakan ensimmäisen rupeaman, neljän viikon, kolmasti vaihtuneen miehityksen ja kahden eri pomon perusteella emme voi kuin kiittää ja kehua virolaisia hirsimiehiä. He ovat kovia painamaan duunia ja

Höpsöt hyrrät markkinoilla

Kuva
Harjakaisten jälkeen talonrakennus jatkui vähemmän näyttävästi, mutta yhtä uutterasti. Työmiehet vahvistivat kattorakenteita, naulasivat otsalautoja sisäpihan puolelle, asensivat följäreitä seiniin, karapuita ikkunanpieliin ja nakuttelivat tanakat työmaarappuset toiseen kerrokseen. Emme osaa - saati malta - työmaalta poiskaan olla, joten hyörimme siellä työmiesten riesana liki päivittäin kuin höpsöt hyrrät markkinoilla. Isäntä sahasi kiveä, valoi betonia ja vaihteli tukipilarien tassuille korotusosia sisällä ja ulkona. Minä innostuin takkapuusavottaan, käyttelin kauhu kintaassa puukko- ja pistosahaa, pelailin hukkalaudoilla jengaa ja kasasin notkuvia kekoja pihan laitamille. Tiistaina 10.9. kesä päättyi mittaushistorian toiseksi myöhäisimpään hellepäivään, emmekä olisi millään hennoneet tuosta päivästä, tästä kesästä, oman kodin pihalta syksyn kylmiin kynsiin lähteä. Sitten taivas alkoikin ripotella liki päivittäin tihkua ja sankempia sadekuuroja, j

Kas kuusen latvassa, oksien alla

Kuva
Harjakaiset antoivat odottaa itseään, ja vaikka kotikuusemme latva nousikin heti maanantaina, uhkasi lähestyvä saderintama vesittää ilon. Säntäsimme tontille iltapäivällä yhtä matkaa ensimmäisen kuuron kanssa ja katselimme, kuinka talonsisäiset päätykolmiot lensivät tihkuisen ilman halki kuin jättimäiset bumerangit. Sade hellitti, samoin huolemme, ja läksimme kotiin - palataksemme jo kohta takaisin, kun sade alkoi naputtaa nopein näpein puuta ja kiveä. Vaikka hirsikehikon yläpää oli koko rakentamisen ajan ollut säältä muovisuojassa ja oli nytkin, lapioimme ja luutusimme vettä kivijalan päältä sydän kainalossa syrjällään ja huolesta piiskuttaen kuin kastunut linnunpoika. Seuraavana päivänä vastaava mestari poikkesi työmaalla tyynnyttelemässä minua, ettei ontelolaataston kastumisella ollut merkitystä, kunhan poistoreiät laattojen päässä ovat auki. Välipohjan ja kellarin lattialla on kaikki maailman aika kuivua, sillä vesi valuu alaspäin ja kellarin lattiassa kosteuspain

Kuinka ihme tapahtuu

Kuva
Ihme - eli kuusihirsikehikko - nousi neljässä päivässä. Ensimmäisenä nousi ensimmäinen kerros, toisen ja puolet kolmatta päivää urakkaporukka ahkeroi välipohjaa, ja neljäntenä lyötiin viimeiset hirret paikoilleen.   Viidentenä päivänä - sunnuntaina - rivakka tahti väkisinkin hiipui, kun suomalainen nosturikuski piti pyhää. Virolaiset työmiehet sen sijaan painoivat täyttä päivää ja asensivat kerrosten väliin, hirsiseinien sisään metalliputkia ja kierretankoja, valmistelivat kattoristikoiden paikat ja nikkaroivat huoneistojen väliset päätykolmiot myös asuntojen välille, paritalon sisään, johon niin ikään tulee palokatko. Paritalon rakenne on tarkoin harkittu, ja huoneistojen väliseen (ääni)eristykseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Käytännössä ainoastaan pitkät hirsiseinät ovat huoneistoilla yhteiset, muutoin rakenne katkeaa puolivälissä paritaloa - ja samasta syystä me itse asemoimme alakerran kaikki aputilat huoneistojen välistä seinää vasten. Kivijalan ontelolaatat