Kodinpunontaa

Hymy nousee päähän yhtä kyytiä hirsikehikon kanssa ja yltää pian ylt'ympäri päätä kuin ämpäri. Holtiton riemu hölskyy ja ilo kolisee, kun koetan hillitä itseäni, etten kirmailisi kädet levällään pitkin Pispalan rinteitä ja kailottaisi kaikille, että se nousee sittenkin! Talonrakennus on varmasti aina haltioivaa puuhaa ja inspiroivaa uurastusta, mutta me olemme käyneet tämän kuusen juuren normaalia kauempaa. Vuositolkulla olemme kyntäneet ensin pohjamutia, hometta ja humusta ja haudanneet sinne koko maallisen omaisuutemme ja osan unelmistakin, rämpineet sitten miten kuten pinnalle ja vielä senkin jälkeen kontanneet tuon pitkää, tämän lyhyttä eteenpäin ja anoneet lakki kourassa vuoroin kohtalolta, vuoroin eri virastoista, että antakaa tämän onnistua ja meidän edes yrittää. Ja nyt, juuri nyt ihme tapahtuu! Kumivarasan pauke kiirii kautta Pispalan, takoo hirsiä paikoilleen ja hymykuoppia poskiini. Työporukka vaikuttaa tolkulta ja osaavalta ja seuraa koko ajan tark

Paikoillanne - valmiina - HEP! Se on alkanut, hirsirakentaminen! Kahdessa päivässä työmiehet nikkaroivat päätykolmiot kokoon, ja tänä aamuna nosturi telakoitui tontin laitaan ja alkoi hilata hirsiä. Nyt toivomme enää poutasäätä ja naapureilta, kylänmiehiltä, -naisilta ja ohikulkijoilta malttia ja pitkää pinnaa loppuviikon ajaksi.

Rakentaminen kasvattaa totisesti luonnetta, lehmänhermoja ja pitkää nenää kuin siankärsää. Kauan (eli kaksi kuukautta) odotetut hirret saapuivat jo puolitoista viikkoa sitten, ja tämän viikkoa olemme vahdanneet puutavaratoimitusta kuin kuuta nousevaa, jotta rakentaminen pääsisi vihdoin alkamaan.     Odotellessa onkin hyvää aikaa uusia kivijalan sadesuojausta - jota ei toki olisi tarvinnut ensinkään tehdä, saati toistamiseen, jos hirsirakentaminen olisi alkanut aikataulussaan touko-kesäkuussa. Nyt puutavaratoimituksen pitäisi olla viimein varastolla, ja rakentamisen alkaa päätykolmioista heti maanantaina. Uskoo kun näkee. 

  Hirret ovat täällä! Eivät tosin tontilla, vaan vasta Teiskon varastossa, mutta kotimatkalla jo. Ne tuotiin toissailtana, ja ryntäsimme heti eilisaamulla taivastelemaan tulevaa kotiamme, joka pötköttelee vielä topakasti muoviin pakattuna kuljetusfirman kartanolla. Ensivaikutelmani oli kolmivaiheinen. - Onpa niitä vähän! Tästäkö pitäisi paritalo tulla? Voiko noin vähä määrä hirttä riittää, taivastelin. Isäntä laski iltasella, että siinä on pölliä 940 metriä; kyllä niistä jo kelpo töllin saa. Sitten kurkistelimme muovikääreen ohi hirsien alapintoja, ja puunsyitä ja oksanluomia mittaillessa alkoi toinen epäluulo viritä: ovatko hirret muka kuusta? Nehän näyttävät ihan männyltä! Me halusimme nimenomaan kuusta, enkä varppina ala , jos tämä on mäntyä!   - Soita jonnekin: kuuhun, äidille, rehtorille, toimitusjohtajalle! Isäntä soitti ja tavoitti tuotantopäällikön lomalta. Hän vakuutti, että kyllä puun pitäisi kuusta olla, mäntyhirsi on nykyään niin harvinaista, että sitä

Odottajan kello käy hiljoksiin, ja viikot vierähtelevät raskaina kuin sammaltavat kivet. Kellarimme seisoo sijoillaan vankkana kuin kivestä hakattu lupaus, mutta yhtä kaikki lupauksena vasta. Viiden viime vuoden aikana olemme totisesti oppineet odottamaan, ja pinnamme on venynyt ja virttynyt kuin vaarinkalsarin kuminauha. Ensin odotimme vuoden ja selvittelimme, että mistä ja miten hometalo on vaurioitunut ja pääsisimmekö sopuratkaisuun myyjän kanssa, sitten odotimme toisen vuoden käräjiä, ja sen jälkeen odotimme ja valmistelimme poikkeamis- ja rakennusluvan hakua puolitoista vuotta. Nyt olemme kesän ajan vartoilleen valmiin kivijalan kanssa hirsikehikkoa. Pientähän pari kuukautta tässä liemessä enää on, mutta kyllä tämä hauduttelu saisi jo riittää. Soppa on valmis, ei kun lusikoimaan! Kattotuolien lisäksi tontille on viime viikkoina tuotu satojen kilojen painoisia tarvikelavoja, joita punnersimme eräänä helteisenä lauantaina pumppukärryillä ja apinanraivolla ylämäkeen so

Hirsikehikkoa odotellessa palaan ajassa vaaksan taaksepäin alkukesään, jolloin valitsimme keittiö-, kodinhoitohuone-, wc- ja vaatekaapistot myytävälle puolelle Mammuttihirren yhteistyökumppanin, Topi-keittiöiden, mallistosta (kuva valmistajan sivuilta). Vaikka kokomusta tuntuu nyt olevan in, pop ja parasta niin ulkomaalissa kuin sisustuksessa, niin me etsimme naapuriin vaaleaa, ajatonta ja eleganttia keittiötä - sellaista, jollaisen huolisimme omankin kotimme lämpimäksi, leiväntuoksuiseksi sydämeksi. Entisessä elämässä olimme koostaneet maailman kauneimman kerrostalokeittiön massiivipuisista loimukoivuovista, seinäkivilaatoista ja kvartsinmustista kivitasoista, mutta nyt puuovet oli poissuljettu jo ihan siitä syystä, että ulkoseinät jäisivät hirsipinnalle. Ei torttua tortun nokkaan, eikä puuviilua puun perään! Valitsimme nopsaan kuin apteekin hyllyn juuri sen oikean kaapinoven - mallia Kosketus - johon löytyi yhtä sukkelasti sopivan kontrastinen, tummanharmaa t