Kodinpunontaa

Aika on kulunut arvellessa, päivät päätä käännellessä , kuten vanha kansa nohevasti toteaa, mutta pieniä pintahommia isäntä sai sentään talven oloon naperreltua.  Teen töitä kotona, ja vaikka minulla on näppärä työpiste yläkerran makuuhuoneessa, on pöytä siellä seinään päin ja kaukana kaikesta - eli teepannusta, jääkaapista, liskosiskon terraariosta, kotiaskareista ja ennen kaikkea keittiön ikkunasta, jonka takana maailma virtaa ja kylänraitti kohisee.  Autot jurraavat siellä ja nysset purkavat matkustajiaan pysäkille, eläkeläiset asettelevat askeleitaan huolellisesti asfalttia vasten ja lapset pompottelevat ohi reppu hennoilla hartioillaan kuin päivien paino ja tulevaisuus, ja koirat kiskovat isäntäväkeä pulkkana perässään, teinit snäppäävät tukka silmillä ja huulet tötteröllä kun luulevat ettei kukaan näe paitsi minä; ja minä kurkistelen tuvan ikkunanlaidan yli kaikkea tätä ja tunnen kerrankin olevani juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ihan liki tätä kauniina soljuvaa m...

Vuodenvaihteen juhlakausi vierähti ruokapöydän ja sohvan väliä kirmaillessa: niiden äärellä kilisteltiin ja kilestettiin läpi iso- ja pikkujoulu, keskimmäisen lapsemme syntymäpäiväpirskeet (monikossa) ja vanhan vuoden läksiäiset & uuden vuoden alkajaiset. Ja kaikki tämä tehtii liian pienen pöydän ympärillä.  Ruokapöytämme on suuri kuin ruokalappu (180x95cm), ja mielipaha liian pienestä pöydästä on jo pitkään järsinyt sieluani kuin kuriton koira. Viisitoistavuotias, elegantti koivupöytämme on mitoitettu kuudelle hengelle, mutta egomme ovat jo ainakin kaksi numeroa isommat.  Käpyhän siinä käryää, kun kökötämme pikkupöydässä lautasten ääressä, vierustoverin kyynärpäät suussa ja tuupimme kauemmas kotoilun perustekijöitä (kirjoja, kyniä, vihkoja, neuleita, maskotteja, kissoja, kukkia ja kynttilöitä samaan aikaan, kun nuoriso käy pöydän alla jatkuvaa, kovaäänistä nilkkapainia jalkatilasta.  Juhlissa lapset pääsevät pöytään, mutta aikuiset saavat kerätä kipponsa, kapponsa, k...

Kodinvalintaamme on aina ohjannut tiedostamaton, mutta varsin valovoimainen periaate Siellä koti missä valo . Parhaimmillaan valo on tulviessaan etelänpuoleisista, isoista ikkunoista korkealla maan äärestä, ja kaikissa kodeissamme olohuone onkin aina antanut osimoilleen etelään. Hiki huoneissa tulee, mutta siitä viis, koska valo, oi ihana luonnonvalo!  Nytkin tuvan yli kaksimetriset paraati-ikkunat aukeavat eteläkaakkoon. Valo virtaa putouksena kahdelta seinältä ja laskee kesäkaudella aurinkokylvyn viluhousukissamme vilvoitella.  Näin uppopimeän aikaan valo pitää pumpata huoneisiin katkaisimista, ja isäntä piti jo suunnitteluvaiheessa visusti huolen, että niitä muuten piisaa! Alakerran tuvassa on kymmenen ledispottia yleisvalon antajana, ja niiden lisäksi sekä keittiön että olohuoneen puolella on kaksi paikkaa kattovalaisimille, ja jälkimmäisessä toinen himmelinpaikka on vielä tyhjillään. Sanomattakin on selvää, että kaikki valot ovat himmennettäviä. Luulin, että viidessätoist...

Olemme nyt yksitoista kuukautta katselleet - tai pikemminkin vältelleet näkemästä - makuuhuoneemme yhtä seinää, jonka vaatekaapit täyttävät piripintaan & laitalukunaan.  Meillä ei ollut massia hankkia vaatekaappien ovia ennen muuttoa, ja toisaalta hyvä niin, sillä komeroiden sisikunta on pariinkin kertaan järjestäytynyt osin uudelleen: hyllyt ovat vaihtaneet paikkaa, muotoa ja jopa leveyttä.  Muuntelukelpoisuudesta huolimatta tällainen avoin vaatekaapisto ei ole ilo silmälle, vaan ahdistustekijä, joka pienentää tilaa ja sielua, tuntuu kaatavan huoneen päälle ja unet ovat sekasortoisia, olo päivisinkin täyteen pakattu ja sotkuinen.  Kun Ikea sitten tarjoili perheenjäsenille kymmenyksen alennusta joka satasesta ja lapsetkin söivät ravintolassa ilmaiseksi, päätimme pelata viimeiset nappimme ja pennosemme ja sijoitimme hilut Paxinoviin ja varahyllyihin.  Isäntä loi komeronovet kolmessa päivässä. Ensimmäisenä hän kokosi kaihtimet minun puolelleni kaapistoa.  Tois...