Kodinpunontaa

Aika on kulunut arvellessa, päivät päätä käännellessä , kuten vanha kansa nohevasti toteaa, mutta pieniä pintahommia isäntä sai sentään talven oloon naperreltua.  Teen töitä kotona, ja vaikka minulla on näppärä työpiste yläkerran makuuhuoneessa, on pöytä siellä seinään päin ja kaukana kaikesta - eli teepannusta, jääkaapista, liskosiskon terraariosta, kotiaskareista ja ennen kaikkea keittiön ikkunasta, jonka takana maailma virtaa ja kylänraitti kohisee.  Autot jurraavat siellä ja nysset purkavat matkustajiaan pysäkille, eläkeläiset asettelevat askeleitaan huolellisesti asfalttia vasten ja lapset pompottelevat ohi reppu hennoilla hartioillaan kuin päivien paino ja tulevaisuus, ja koirat kiskovat isäntäväkeä pulkkana perässään, teinit snäppäävät tukka silmillä ja huulet tötteröllä kun luulevat ettei kukaan näe paitsi minä; ja minä kurkistelen tuvan ikkunanlaidan yli kaikkea tätä ja tunnen kerrankin olevani juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ihan liki tätä kauniina soljuvaa m...

Meille on aina ollut selviö, että jos meillä kerta on oma katto, niin siinä meillä on ennen pitkää myös oma pikku aurinkovoimala!  Jo suunnitteluvaiheessa isäntä vaati taloon aurinkopaneelivarauksen, jonka talotehdas kyllä auliisti rustaili pienellä präntillä piirustusten nurkkaan, mutta mitään käytännön merkitystä varauksella ei ollut: kaikki läpiviennit ja kattosilta oli roiskaistu etelälappeelle, johon aurinkopaneelit oli tarkoitus asentaa. Onneksi isäntä sattui olemaan paikalla kattomiesten työhellessä, jolloin läpiviennit siirrettiin hänen ehdotuksestaan lennossa, sulassa sovussa & yhteisymmärryksessä harjan pohjoispuolelle.  Isännän yritys, Aurinkopankki Oy, parantaa maailmaa nyt neljättä vuotta ja asentaa aurinkopaneeleita yritysten, maatilojen ja pientalojen katoille. Tähän saakka suutarin lapsilla ei ole ollut kenkiä eikä panelistilla omaa voimalaa, koska aikapula, rahavaje ja mieluisan paneelin puutostila, mutta nyt ilmastohätätilan ja sähkön tähtitieteellisten h...

  Jos eteinen on kodin käyntikortti, niin meillä sen paikalla on pitkään ollut pelkkä puutelista. Ei tilaa, ei ovia, listoja, peilejä, viihtyisyyttä, ei käteviä ratkaisuja eikä edes logiikkaa.  Sen sijaan yli oman tarpeen ja kaiken kohtuuden meillä on survottu seinään lasten kenkiä, rouvan takkeja, parittomia hanskoja, päättömiä pipoja. Eteinen on ahdettu täyteen kissanhiekka- ja banaanilaatikoita, soraa, pölyä, pusseja, pullonkorkkeja ja aarteita, pelastettuja pehmoja ja muita selittämättömiä maailmankappaleita.  Sisään astuessa vaistomainen reaktio on vetää henkeä ja pidättää sitä riisumisen ja vaatepaikannuksen ajan, kunnes voi taas pulpahtaa olohuoneen pintaan ja elämään.  Kun aloin hohhoilla isännälle, että jotain tarttis tehrä , hän totesi, että ensin pitää tehdä reikä seinään ja vasta sitten sitä jotain . Tuumasta toimeen, joka tällä kertaa oli pitkä poranterä! Isäntä kairasi eteisen liki kolmikymmensenttiseen hirsiseinään kanavan aurinkopaneelien invertterien...

Olemme nyt yksitoista kuukautta katselleet - tai pikemminkin vältelleet näkemästä - makuuhuoneemme yhtä seinää, jonka vaatekaapit täyttävät piripintaan & laitalukunaan.  Meillä ei ollut massia hankkia vaatekaappien ovia ennen muuttoa, ja toisaalta hyvä niin, sillä komeroiden sisikunta on pariinkin kertaan järjestäytynyt osin uudelleen: hyllyt ovat vaihtaneet paikkaa, muotoa ja jopa leveyttä.  Muuntelukelpoisuudesta huolimatta tällainen avoin vaatekaapisto ei ole ilo silmälle, vaan ahdistustekijä, joka pienentää tilaa ja sielua, tuntuu kaatavan huoneen päälle ja unet ovat sekasortoisia, olo päivisinkin täyteen pakattu ja sotkuinen.  Kun Ikea sitten tarjoili perheenjäsenille kymmenyksen alennusta joka satasesta ja lapsetkin söivät ravintolassa ilmaiseksi, päätimme pelata viimeiset nappimme ja pennosemme ja sijoitimme hilut Paxinoviin ja varahyllyihin.  Isäntä loi komeronovet kolmessa päivässä. Ensimmäisenä hän kokosi kaihtimet minun puolelleni kaapistoa.  Tois...