Kodinpunontaa

Talvi ja asbestipurkajat palasivat maanantaina 8.4., lumi ja pakkanen tiistaina. Parissa päivässä purkumiehet käärivät bitumikermin seinistä ja katolta pois, irrottivat autotallin levytyksen ja nyppäsivät eristelevyt sähkötaulujen takaa. Kävimme keskiviikkona hyvästelemässä lasten kanssa taloa. He nylkivät seinistä 50-luvun tapetteja ja porkivat parvekalautoja irti. Aina iltaisin tapanani on kysyä lapsilta, mikä päivässä oli parasta. - Koko päivä, hihkaisi viisivuotias tyttäremme. - Ja se mikä jäi mieleen, oli kun käytiin talolla! Juuri ennen unta hän alkoi kuitenkin kehrätä kyyneliä. - Minua surettaa kun se talo rikotaan. Siellä on ollut niin kiva käydä. Viimeistään silloin ymmärsin, että tytöllemme maailmanlopuntalo oli vain kutkuttavan jännä leikkipaikka. Hän oli mennyt siellä veljien kanssa Hello neighbor -pelimaailmaa (josta ei toki tajunnut höykäsen pöläystäkään) ja löytänyt kivoja leluja, Tuhkimon tyllimekon ja pehmonorsun. Hän ei ollut menettänyt sinne mitään...

Isäntä käväisi perjantaina 5.4. töllistelemässä purkuporukan pomon kanssa hometaloa, jonka koko ja korkeus tulivat tälle pienoisena yllätyksenä. Kotvasen miehet tähyilivät kädet taskussa korkeuksiin, että kuinkas tuonne päästään, kun telineitä tai nostolavaa ei omasta takaa ollut. Niinpä meidän oli vuokrattava sellainen. Isäntä haki vielä samana iltana Hämeen Rakennuskonevuokraamolta nivelteleskooppinostimen ja sai vedettyä naapuriapuna työmaasähkön sille ja käsisirkkeleille. Ulkolaudoituksen purku-urakka alkoi lauantaiaamuna. Aurinko valoi voisulaa miesten naamaan ja niskaan, isäntä kiskoi taivaan laidalla kattoruoteita irti ja purkumiehet pistivät alempana sorkkaa seinään. Jumalaare mikä tahti! Ulkolaudoitus oli tolkuttoman tiukassa, ja silti purkulava täyttyi nopsaan kuin heittokuorma halkoja. Pari kertaa miehet pitivät nortinmittaisen tauon ja haukkasivat mansikkarahkapullaa, jota heille aamulla leipasin, mutta muuten he perkasivat päivässä talosta irti kaiken mihin din...

Aprillipäivänä saimme ensimmäisen - ja urakoitsijan puolelta ainoan - asbestipurkutarjouksen, joka tuntui härskiltä pilalta: sen hintalappu oli isompi kuin kuin koko muun urakan! Talopurun kokonaishinta kasvaisi melkein 150 %, ja hinta oli niin tuhti, että se asettaisi vaakalaudalle koko paritalohankkeen etenemisen. Emme voineet millään muotoa hyväksyä sitä. Alkushokista toivuttuamme isäntä soitteli, lauleli ja sääti vuorokauden ympäri. Kävi ilmi, ettei "tarjous" ollutkaan peräisin asbestipurkajalta, joka oli alun perin tehnyt talolla haitta-ainekartoituksen ja -purun, vaan pääpurku-urakoitsijan alihankintayritykseltä. Katselmuksessa mukana ollut Aluevalvontaviraston (AVI) edustaja oli ilmoittanut, ettei ulkolaudoitusta saanut purkaa koneellisesti, vaan se oli tehtävä käsityönä. Ja koska emme voineet hyväksyä pääpurku-urakoitsijan tarjousta, oli meidän etsittävä purkajat muualta. Pyysimme asbestipurkutarjouksen omalta yhteistyökumppaniltamme, ja hinta putosi murt...

Maailmanlopuntalo oli kuin noiduttu, ja seuraava kirous paljastui, kun mörskää oli suolistettu pari päivää. Kävimme 26. päivän iltana talolla jättämässä jäähyväisiä, sillä kaivinkone oli luvattu tontille seuraavana päivänä. Kipsilevyt oli kaltattu seinistä ja siellä täällä repsotti 50-luvun tapetti kuin nuhjuinen taulu kukoistuksen vuosilta. Talon myyjä oli jättänyt levytykseen hupsuja terveisiä remontin ajalta, ja löysin seinästä, lattialämmityksen jakotukin yläpuolelta muistiinmerkinnän, josta syöksykierre hometaloksi oli 9 vuotta sitten alkanut - tai niinhän minä luulin. Luulin, että jos taloon ei olisi asennettu vanhojen purujen päälle lattialämmitystä ja suljettu orgaanista eristettä ilmatiiviiseen, kosteaan tilaan, jossa se vääjäämättä homehtui, seisoisi talo yhä jyhkeänä sijoillaan eikä tukehtuisi myrkkyihinsä kuin rannalle nääntyvä valas. Mutta ei; seuraavan löydöksen mukaan talon päivät oli luettu jo rakennusvuonna 1952. Kaikki kadotuksen vuodet isäntä oli hei...

Joskus elämä on taruakin ihmeellisempää, ja siinä on ripaus satua ja joulun taikaa. Maanantaina 25.3. rakennusmiehet aloittivat purkutyöt talon sisällä poistamalla kipsilevyjä seinistä. Piipahdin heti aamulla tyttären kanssa työmaalle ihastelemaan toimitusta. Moikkasin nuoremman raksamiehen yläkerran ikkunassa ja löysin vanhemman eteisestä. Esittelin itseni talon toiseksi omistajaksi, ja hän lompsi allapäin luokseni. - Otan osaa tämän talon takia, hän pahoitteli ja ojentautui poimimaan roskan ovenkarmista, pääni päältä. - Voi kuule! Te teette meille hyvän työn kun puratte tämän mörskän, visersin ja heittäydyin raksamiehen avoimeen syliin, halasin hänet yllätykseksi itsellenikin. Työmies taputti häkeltyneenä selkääni. - No niin no. Vähätkin jäät murtuivat välittömästi ja aloimme jutella seuraavista työvaiheista. Tytär kieppui kuistin edessä tikapuilla ja nuorempi raksamies kyseli yläkerran kipsilevytyksestä, että mahtoiko se olla valmiiksi eristettyä, kun oli niin visu...

Hometalon purku alkoi tiistaina 19.3. iloisesti helähtäen, kun työmiehet poistivat talosta ikkunalasit. Sitten se jäikin seisomaan, sillä sähkölaitos haalautui katkaisemaan sähkön vasta 21.3. Lisäksi tiilikatto osoittautui pulmapeliksi, sillä sen purkaminen ei sisältynyt urakkaan. Olimme tarjoilleet sitä Torissa ilmaiseksi, mutta vähät halukkaat eivät rohjenneet korkealle katolle, ja tokko tiiliä olisi sieltä ehjänä alas saanutkaan. Erillisenä työnä tiilikaton purku olisi vienyt kahdelta mieheltä 8-10 tuntia, joten hinta nousi tonnin hutikoille. Koska menemme budjetti edellä ja joka tonni lasketaan, päätti isäntä purkaa katon itse - minä en katolle tohdi mistään hinnasta, vaan halvaannun kauhusta jo keittiöjakkaralla seisoessa.  Isäntä sai ystävältään lainaksi turvavaljaat ja kipusi keskiviikkona 20.3. aloittelemaan katonpurkua. Ainoastaan laitimmaiset tiilet oli naulattu kiinni, muut oli ladottu, joten katon purkaminen oli gorillalapsen leikkiä: helppoa, mutta raskasta ...

Rakennuslupahakemuksemme oli jäänyt seisomaan kuin saapas hankeen hiihtolomien ajaksi. Viimeinen puuttuva lausunto saatiin 11.3.2019, ja pari tuntia myöhemmin hakemus lukittiin käsittelyn ajaksi. Perjantaiaamuna 22.3.2109 klo 7.02 kilahti sähköpostiimme tieto, että päätös on nyt annettu. Klo 7.06 vastaava mestarimme lähetti pyynnön valtuuttaa hänet taloprojektin johtajaksi. Sukka irti! Hattu kattoon! Meillä on viimeinkin, 17 kuukauden pohjustelun jälkeen rakennuslupa! Vastoin villeimpiä unelmiamme varsinainen hakemus käsiteltiin viidessä viikossa, ja saimme sekä purku- että rakennusluvan kahdessa kuukaudessa, vaikka haimme ne erikseen. Jämpti ja tehokas lupa-arkkitehti oli palauttanut hankkeemme alkuperäiseen aikatauluun, jonka uusittu rakennuskielto oli lokakuussa tönäissyt tolaltaan. Rakennuslupaa odotellessa olin neulonut lupa-arkkitehdille kiitokseksi suunnittelemani Pispala-pipon ja Mammuttikodin tarkalle ja näkemykselliselle piirtäjälle hirsi-sukat. (Lisäkuvia näist...

Hometalon purkuajankohdaksi oli haarukoitu hiihtolomaviikko ja koko maaliskuu. Kaukolämmön piti kaivaa liittymänsä pois kadun toiselta puolen eräänä keskiviikkona maaliskuun alussa, mutta purkupäivänä pakkanen iski jääpiikkinsä -13 asteeseen, joten katkaisua siirrettiin viikolla eteenpäin. Kun kummastelin, miksi kaukolämmön työviikossa on vain yksi päivä - keskiviikko - minua valistettiin, että ilmoitus lämmönjakelun keskeytyksestä täytyy lähettää naapuritalouksiin postitse myös tällä instant- informaation kaudella. Puhelin, tekstarit ja sähköposti ovat ilmeisesti liian uudenaikaisia kotkotuksia sähkölaitokselle. No, me odotimme, että kusti polkee ja pakkanen laskee. Kaukolämmön työmaa tönötti vastapuolella katua, katkaisi jalkakäytävän ja esti roskalavan tuonnin talon ikkunan alle. Viikon ajan oli lauhaa ja loskaista kuin hiihtäjän froteesukassa, kunnes seuraavana keskiviikkona pakkanen kiristi jälleen ruuvejaan ja pinnaani -8 asteeseen. Pakkasraja ei kuitenkaan ylittynyt, v...

Helmikuussa, rakennusluvan jättämisen jälkeen rohkenimme viimein ryhtyä sunnittelemaan sisustusratkaisuja. Siihen saakka olimme puskeneet eteenpäin kuin tuulta vastaan, silmät ummessa ja hartiat puuskassa; tokko tästä mitään tulee, mutta elää pitää ja yrittää. Isäntä piirteli yhden illan Ikean kolmiulotteisella keittiösuunnitteluohjemalla alakerran yhtenäistä keittiö-olohuone-ratkaisua, ja vasta kun näin vaaleat seinät laidasta laitaan ja lattiasta kattoon antavat ikkunat, ymmärsin viimein, mitä tästä tulee: meidän kotimme, klassisen kaunis, korkea ja avara onnensoppi! Mitä sen väliä, vaikka keittiö olisi Ikeaa, funkkista yhtä kaikki. Ne päivät, joina uneksin Ikean keittiöstä tai edes kodista jossa asua, eivät olleet etäällä vielä. Ja nyt meillä oli käsillä unelma, jota emme olleet tohtineet enää vuosiin toivoakaan; että voisimme perustaa kotimme hiljaisten hirsien alle, hengittää kuusipuun tuoksua ja metsän suloista uumenta. Kodin sydän, takka, ilmestyi eteemme tyhjästä mut...