Kodinpunontaa

Kodinpunonta on ennen kaikkea herkkää etsikkoaikaa, jona tulee väkisinkin löytäneeksi itsestään uusia puolia tai ainakin tarkentaneeksi sielunsa koko kuvaa sisustusvalinnoilla.  Tammikuussa etsin vimmatusti verhotangonnuppi-identiteettiäni, ja koko kuluneen vuoden olemme satunnaisesti viivähdelleet rautakauppojen naulakkohyllylle potemaan pienoista eksistentialistista kriisiä: millainen pukuhuoneen naulakko kuvaa parhaiten sielunmaisemiamme, ja millainen tökkää kuin sormi silmään? Onko sieluni S-koukun vai mustekalan muotoinen, vai hiveleekö kiehkura, töpö tappi vai letkeä fjonga sisimpäni syvimpiä sopukoita?  Millainen minä olen, ja millaisella naulakolla haluan ilmaista rikasta hengenelämääni vilvoitellessani löylyjen välillä? Ilmentääkö naulakkovalinta sieluntilaani nyt vai sellaisena kuin haluaisin sen olevan? Kasvanko naulakkoni näköiseksi, ellen sitä vielä ole, ja haluanko ylipäänsä kasvaa sellaiseksi? Jos nyt lukitsen valintani liian leveään lonkeroon tai tökeröön tappi...

  Raksakoti on edistynyt hiirenhyppysin; vähän siellä, vähemmän täällä, ja sellaisina luppoaikoina, joita en ole tainnut aina huomatakaan.  Isäntä on vain katoillut kellariin, palannut pukuhuoneeseen, ja jokin siellä on sitten pörissyt ja paukkunut, ja valmista on tullut ennen kuin olen ehtinyt listattomuus sanoa.  Isännällä on joltinenkin pakkomielle listattomaan taloon, ja se edellytti ennakointia jo rakennusvaiheessa, kuten kattoa paneloidessa. Parhaimmillaan listaton koti on elegantti ja huoliteltu, pahimmillaan huolimaton, kas tällainen:  Silmäni sairastaa joka päivä kilvan makuuhuoneen ovettomiin, sekasortoisiin vaatekaappeihin ja listattomiin ikkunanpuitteisiin, jotka kirkuvat huomioväreillä Sitkoflex! tectis!  Enää meiltä uupuu aikaa ja rahaa korjata asiantolat (eli ostaa kaapinovet ja kilometri listaa), joten jatkan luonteeni ja kärsivällisyyteni kasvattamista.  Sillä välin isäntä paneloi pukuhuoneen ovensuun, sillä ovilista olisi ollut liian help...

Pukuhuone on nyt viime silausta - eli penkkiä, naulakkoa ja pikkupöytätasoa - vaille valmis. Isäntä on ampunut lämpöhaapapaneelia seiniin ja kattoon vähän pätkää kerrallaan ja sahannut suoria, ympyröitä ja salakäytäviä.  Siivouskomerosta, pukuhuoneen periltä antaa sisäänkäynti Narniaan eli portaiden alle, jonne muksut saavat aikaan pikkuaasien piilomajan. Niinpä isäntä sahasi vaatekaapin seinään oviaukon ja totesi Ikean lastulevyn olevankin kennopahvia eikä suinkaan puuta. PAXca - kun lastulevykin on liian hyvää!  Voi riemun päivää ja ratkiräkätystä, kun saimme taloon ensimmäiset peilit neljän kuukauden elämisen jälkeen! Joku houkka voisi luulla, että peilit vaatekaappien ovissa on tarkoitettu meikkileikkeihin, kuteitten tälläilyyn ja tukan pöyhimiseen, mutta hui hai! Tuhannesti tärkeämpää on ripustaa ilmeet nurin narin nauruksi naamalle!  Kun pukuhuoneessa oli suorat seinät ja paneelit, pääsin minä loistamaan ja voitelemaan lautaa parafiiniöljyllä.  En lakkaa ihaile...