Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Vaivihkaa vähän valmista

Kuva
Koko hirsirakentamisen ajan 6-vuotias tyttäremme on sommitellut sinnikkäästi, oivaltaen ja täysin omasta päästään nelikerroksista legotaloa, jossa on elementtejä nykyisestä ja tulevasta kodistamme. Hän sai oman pytinkinsä valmiiksi juuri parahiksi, kun hirsimiehet palasivat työmaalle 18.10.2019. Timpurit alkoivat askarrella väli- ja yläpohjan parissa, muovittaa ja rimoittaa niitä ja latoa eristeeksi kivivillalevyjä. Tekemisen meiningistä innostuneena mekin ailahdimme maalaustalkoisiin, ja lapset pääsivät luomaan tilataidetta kellarin sisäseinään rönttäkuteissa ja sadeviitoissa. Juhlan kunniaksi leipaisin vaniljabostonpullan, jota sitten nautiskelimme kahvin ja maalarinvalkoisen huumaavissa höyryissä.   Aikomuksemme oli maalata sisäseinät vain kertaalleen, mutta ensimmäinen maalikerros oli hallava, laikukas ja epätasainen kuin ensilumi, joten ei auta itku sutimarkkinoilla; koko 112 neliömetriä seinäpinta-alaa on maalattava kahteen kertaan, ja katon 125 neliömetriä kaupan pä

Lattiavalu, osa 2: kakunpaistoa ja keijukaisia

Kuva
Alapohja ja sivupihan muurinpätkä valettiin 8.10.2019. Seuraavana päivänä lattialle levitettiin jälkikäsittelyaine, joka muodostaa valun pintaan vedenpitävän kalvon ja estää betonia kuivumasta liian nopeasti. Kakusta tuli hyvä, kun se sai hiljoksiin paistua kellariuunissa: esilämmitetyssä, vedottomassa tilassa styroksiovien takana. Betonista vapautuu kuivuessaan aimo annos lämpöä, ja ensimmäisinä päivinä kellarissa olikin kuumaa ja kosteaa kuin saunassa. Siitä olosuhteet lähtivät tasaantumaan ja betoni kehittymään - kuivumaan, jäähtymään ja tekeytymään - ja viikon päästä alapohja oli jo niin luja ja napakka, että saatoimme pystyttää sinne taukotuvan hirsimiehille. Putkipojat kiipesivät yläpohjaan pelailemaan Super Mario Bros'ia ja sujuttelivat sinne hormitukset ilmanvaihdolle. Hekin ovat kovia poikia tekemään töitä: pitkänmatkalaisina he kurvailevat maanantaina Oulusta Tampereelle, painavat ympäripyöreitä työpäiviä ja palaavat kotiin jo torstaina. Hommat hoituv

Palapelejä

Kuva
Autotallin ovensuuta torppaava muurinpätkä on kismittänyt meitä kuukausia, ja olemme pallotelleet villisti erilaisia purkukeinoja - timanttisahaa, rälläkkää, iskuporakonetta, ehkä jopa etanapommia. Viimein isäntä kutsui naapurustossa häärineen kaivinkonekuskin hätiin, rälläköi merkkiviivan muuriin ja meni itse apumieheksi työmaalle. Syyskuun viimeisenä päivänä kaivinkone rumpsutteli tienposkeen ja hotkaisi pois murheenkryynin. Muurissa riittikin rouskuttamista, sillä aidan betonianturaan oli upotettu rautoja, kiviä ynnä muita sattumia niin tuhka tiheään, että ilman hometalotuhoamme paasi olisi seissyt sijoillaan maailman tappiin ja tuppeen. Hometalon harkkojalassakaan ei ollut yhtä järeää raudoitusta, vaan se oli lohjennut kaivinkoneen kauhaan kuin märkä savi ja säälin paikka. Kadun ennallistamisella ja autotallin lattiavalulla alkoi olla jo hoppu. Syksy kylmi ja karaistui, ripotteli öisin nurmelle kuuraa ja virkkasi riitettä rapakoihin, eikä asfaltointia tai betonitöitä v

Lattiavalu, osa 1: Tule hyvä kakku!

Kuva
Lattiavalun aamuna heräsimme kukonrykäisyn aikaan. Työmaalla oli edellisaamuna eletty herkkiä hetkiä ja käyty kiivaasti läpi tunnekarttaa ja almanakkaa, kun talon sivuun oli kurvannut pumppuauto maakosteaa betonia pullollaan, eivätkä valuvalmistelut olleet vielä puolessakaan. Säikähdimme, että päivämäärävirheen takia betonia menee nyt rekallinen hukkaan ja haaskuuseen, mutta ei sentään: maakostea betoni sekoitetaan tietokoneohjatusti pumppuautossa vasta työmaalla, jolloin siihen saadaan juuri oikeassa suhteessa hiekkaa, sementtiä ja vettä. Hukkaan ei siis mennyt muuta kuin päivän verran työmiesten aikaa. Isäntä oli pyörinyt aamuyön valveilla pulma herneenä patjansa alla ja miettinyt mitä ihmettä maakostea betoni oikein on. Aamukahvia siemaillessaan hän selvitteli, että se on ekologista, nopeasti kuivuvaa ja helposti työstettävää "pikabetonia" asuintiloihin, kylpyhuoneisiin, kelluviin lattioihin ja lämmönjohtokykyä vaativiin kohteisiin. Nopeasti kirkastui, ettei se sov