Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Puupalapeliä ja laattaladontaa

Kuva
Isäntä rakastaa palapelejä, ja tällä viikolla hän on päässyt kokoilemaan peräti kahta sellaista: yhtä noin 250 palan kivipalapeliä saunaosaston lattiaan, ja toista vähän pienempää puista, kerrostenvälistä korkokuvaa eli portaikkoa. Koska kivi on luonnontuote, on se kesytettynäkin villi, ja laataksi leikattuna pakenee suoria kulmia ja tasalaatua. Isäntä istui toista päivää saunaosaston lattialla ja sommitteli palapeliä paikoilleen: käänteli kiviä ja tälläsi kulmia ja laattojen paksuuksia toisiinsa.  Luonnontuotteen hallittu eloisuus mahdollistaa sen, että kaadot lattiakaivon ympärillä voidaan tehdä samalla ladonnalla eli isoja ja pieniä laattoja rytmittäen, eikä ainoastaan tasapaksulla 10x10 mosaiikilla.  Lisäksi minä haluan kultahippulaattani näyttävästi näkyville, jotta voin aika ajoin käydä paistattelemassa niiden loisteessa. Niinpä isäntä merkkaili ja sommitteli laatat neliportaisen, monimutkaisen järjestelmän mukaan, kas näin: I          ensiluokkainen laatta II   

Johto poikineen

Kuva
Sähköjohdot on nyt vedetty meidän asuntoomme ja ryhmäkeskuksen asennus aloitettu! Katossa ja seinillä risteilee johto poikineen, siskoineen, serkkuineen ja kaimoineen. Pelkästään meidän puolellemme on vedetty noin kilometri sähköjohtoa, joka on kiinnitetty noin 500 tc-liittimellä. Isäntä on vähän parannellut alkuperäistä sähkösuunnitelmaa, jossa oli perusvalaistus eikä juuri muuta. Pimeässä tötterehtäminen on aivan hanurista, ja niinpä jokaiseen huoneeseen luovat nyt yleisvaloa ledispotit, ja niiden lisäksi katossa on paikka tunnelmavalolle eli lamppuhimmelille. Pistorasioiden määrää on lisätty ja audiolaitteille vedetty omat johdot ja rasiat. Aurinkopaneelivarauskin on sähkökaapissa huomioitu ja johto tulevalta invertteriltä vedetty seinien sisässä paikoilleen. Vesieristys on niin ikään tehty loppuun ja vastaava mestari kävi toteamassa sen vähintään riittäväksi. Laatoituksen voisi siis aloittaa, kun tietäisimme vielä mistä, millä ajalla, laatalla ja ladonnalla. Ain

Vasara ja nauloja

Kuva
Rappusta pukkaa kuin Ruuneperi runoa tai Iisakki kirkkoa! Isäntä on rakentanut rappusia askelman kerrallaan ja nauttinut joka naulasta ja palkista; olkoonkin, että työ on edennyt välillä yrityksen ja erehdyksen kautta. Pienen haasteen ovat asettaneet hirsitalon painuminen ja asuntojen välinen, liikkumaton paloseinä. Painumavaran takia portaiden runkorakennetta ei voi kiinnittää ylempään välipohjaan, jotta raput eivät räksähtele rikki yläkerran asettuessa aloilleen. Äänieristyssyistä runkorakennetta ei voi varata myöskään asuntojen väliseen paloseinään. Tai voi, ja ensin  isäntä ruuvasikin portaat tolkusti paloseinän koolaukseen. Sitten minä kipaisin naapurin puolelle korvat höröllä, että kuuluuko töminää. Kuului, joten uusiksi meni! Nyt portaat seisovat paloseinän päässä tanakasti omilla jaloillaan. Toisessa päässä rappuset varaavat kolmeen eri seinään: vessan ja porraskuilun väliseen, porraskuilun ja pukuhuoneen väliseen ja saunanvastaiseen väliseinään. Samalla portaiden

Joka kuuseen kurkottaa, se taloa rakentaa

Kuva
Isäntä viimeisteli aputiloja vesieristyskuntoon hartaana kuin majava kekoaan, ja aherrettuaan eräänä lauantaina raksalla kellon ympäri hän lähetti minulle illankähmässä haltioituneen viestin: Suomalaisen miehen on vaikea keksiä parempia hetkiä kuin ne, jolloin se rakentaa omaa saunaa. Aputilojen valmistumisen jälkeen hän oli intoutunut levyttämään myös löylyhuoneen, vaikka sen seiniä ei varsinaisesti vesieristetäkään. Löylyhuoneen kaikki kolme seinää ovat erilaisia - on pysyvää, painuvaa ja liukusaumaista rakennetta - ja pesu- ja löylyhuoneen rajalla hirsiseinän eristelevy vaihtuu Tulpasta Sauna-Satuun. Kotvan hän sai pohtia ja pureskella pulmapähkinöitä ennen kuin keksi tavan, jolla seinistä saa yhtenäiset ja koolauksesta tasaisen.  Isäntä sai tekosistaan tunnustusta myös HS-Laatan valumiehiltä, jotka tulivat valamaan yläkerran kodinhoitohuoneen lattian ja vesieristämään vessan, kodinhoito- ja pukuhuoneen, kylpparin ja saunan.  - On kyllä jumalauta hyvännäköinen latt