Kodinpunontaa

Kodinpunonta on ennen kaikkea herkkää etsikkoaikaa, jona tulee väkisinkin löytäneeksi itsestään uusia puolia tai ainakin tarkentaneeksi sielunsa koko kuvaa sisustusvalinnoilla.  Tammikuussa etsin vimmatusti verhotangonnuppi-identiteettiäni, ja koko kuluneen vuoden olemme satunnaisesti viivähdelleet rautakauppojen naulakkohyllylle potemaan pienoista eksistentialistista kriisiä: millainen pukuhuoneen naulakko kuvaa parhaiten sielunmaisemiamme, ja millainen tökkää kuin sormi silmään? Onko sieluni S-koukun vai mustekalan muotoinen, vai hiveleekö kiehkura, töpö tappi vai letkeä fjonga sisimpäni syvimpiä sopukoita?  Millainen minä olen, ja millaisella naulakolla haluan ilmaista rikasta hengenelämääni vilvoitellessani löylyjen välillä? Ilmentääkö naulakkovalinta sieluntilaani nyt vai sellaisena kuin haluaisin sen olevan? Kasvanko naulakkoni näköiseksi, ellen sitä vielä ole, ja haluanko ylipäänsä kasvaa sellaiseksi? Jos nyt lukitsen valintani liian leveään lonkeroon tai tökeröön tappiin, niin

Kolmesta hyvästä syystä en ole lastenhuoneita esitellyt, ja ne ovat kaaos, sekamelska ja hyrskynmyrsky. Lapset ovat oppineet pitämään huoneittensa ovet taktisesti kiinni, sillä muuten alan joka kerta yläaulassa puuskuttaa ja pyöriä ovelta ovelle, pörhistellä ja kiekua kuin taistelukukko: voi herramurreiteni, siivoa huoneesi!  - Kyllä äiti, kiltit lapset toteavat ja tarttuvat sopuisasti toimeen - eli sulkevat ovensa.  Kun makuuhuoneemme siisti ilmeensä ja vaatekaapit saivat kaivatut ovensa, alkoi lastenhuoneiden suljettujen ovien takaa kummuta korviini alati kovenevaa kakofoniaa. Komerot kirkuivat siellä sekasortoa suut selällään, ovetta aivan; riitasoinnut kantautuivat sieluuni saakka ja päästäni kuului * priik *. Äitini otti feng shuin asiakseen ja lupasi lastenhuoneen komeroihin ovet.  Se olikin helpommin luvattu kuin tehty.  Muuttoviikolla olimme tönäisseet mööpelit huoneisiin siihen, mihin ne olivat mitämaks mahtuneet ja sitten jääneet, ja esimerkiksi tyttömme huoneessa vaatekomero

Kodinvalintaamme on aina ohjannut tiedostamaton, mutta varsin valovoimainen periaate Siellä koti missä valo . Parhaimmillaan valo on tulviessaan etelänpuoleisista, isoista ikkunoista korkealla maan äärestä, ja kaikissa kodeissamme olohuone onkin aina antanut osimoilleen etelään. Hiki huoneissa tulee, mutta siitä viis, koska valo, oi ihana luonnonvalo!  Nytkin tuvan yli kaksimetriset paraati-ikkunat aukeavat eteläkaakkoon. Valo virtaa putouksena kahdelta seinältä ja laskee kesäkaudella aurinkokylvyn viluhousukissamme vilvoitella.  Näin uppopimeän aikaan valo pitää pumpata huoneisiin katkaisimista, ja isäntä piti jo suunnitteluvaiheessa visusti huolen, että niitä muuten piisaa! Alakerran tuvassa on kymmenen ledispottia yleisvalon antajana, ja niiden lisäksi sekä keittiön että olohuoneen puolella on kaksi paikkaa kattovalaisimille, ja jälkimmäisessä toinen himmelinpaikka on vielä tyhjillään. Sanomattakin on selvää, että kaikki valot ovat himmennettäviä. Luulin, että viidessätoista valaisi

Olemme nyt yksitoista kuukautta katselleet - tai pikemminkin vältelleet näkemästä - makuuhuoneemme yhtä seinää, jonka vaatekaapit täyttävät piripintaan & laitalukunaan.  Meillä ei ollut massia hankkia vaatekaappien ovia ennen muuttoa, ja toisaalta hyvä niin, sillä komeroiden sisikunta on pariinkin kertaan järjestäytynyt osin uudelleen: hyllyt ovat vaihtaneet paikkaa, muotoa ja jopa leveyttä.  Muuntelukelpoisuudesta huolimatta tällainen avoin vaatekaapisto ei ole ilo silmälle, vaan ahdistustekijä, joka pienentää tilaa ja sielua, tuntuu kaatavan huoneen päälle ja unet ovat sekasortoisia, olo päivisinkin täyteen pakattu ja sotkuinen.  Kun Ikea sitten tarjoili perheenjäsenille kymmenyksen alennusta joka satasesta ja lapsetkin söivät ravintolassa ilmaiseksi, päätimme pelata viimeiset nappimme ja pennosemme ja sijoitimme hilut Paxinoviin ja varahyllyihin.  Isäntä loi komeronovet kolmessa päivässä. Ensimmäisenä hän kokosi kaihtimet minun puolelleni kaapistoa.  Toisena päivänä hän tuunasi