Kodinpunontaa

Kesällä kerran löysimme hyvästä tallesta (eli laatikosta, johon on ajan oloon kerrostunut arjen arvoituksellista tauhtaa kuten Tärkeitä Papereita, muistilappuja, -lippuja ja tositteita, laskuja, lukujärjestyksiä, kortteja ja piirustuksia, nuppeja, nappeja, nippeleitä sekä erinäisiä tunnistamattomia kapineita, jotka vain odottavat arkistointia tai roskapöntöttämistä) sileän kirjekuoren ja sen sisältä hieman hyväntahtoista tupaantuliaisvaraa.  - Tässä meillä on kuulkaas listat, totesi isäntä, ja ei kun tuumasta toimeen! Tuumia tosin tarvittiin toistakymmentätuhatta, sillä pelkästään sisäovien ja ikkunoiden kehystämiseen kuluu pauttiaralla 350 metriä listaa. Maailmanpoliittisen tilanteen (ensin kulkutaudin aiheuttaman kodinkunnostusepidemian ja sitten mielivaltaisen hyökkäyssodan) tähden puun arvo on huidellut vuositolkulla lähellä kullan pörssihintaa, joten listahommat eivät ole tätä ennen tulleet kuuloonkaan.  Lisäksi minulla on entisen elämän remppa-askareista sellainen mieli...

  Raksakoti on edistynyt hiirenhyppysin; vähän siellä, vähemmän täällä, ja sellaisina luppoaikoina, joita en ole tainnut aina huomatakaan.  Isäntä on vain katoillut kellariin, palannut pukuhuoneeseen, ja jokin siellä on sitten pörissyt ja paukkunut, ja valmista on tullut ennen kuin olen ehtinyt listattomuus sanoa.  Isännällä on joltinenkin pakkomielle listattomaan taloon, ja se edellytti ennakointia jo rakennusvaiheessa, kuten kattoa paneloidessa. Parhaimmillaan listaton koti on elegantti ja huoliteltu, pahimmillaan huolimaton, kas tällainen:  Silmäni sairastaa joka päivä kilvan makuuhuoneen ovettomiin, sekasortoisiin vaatekaappeihin ja listattomiin ikkunanpuitteisiin, jotka kirkuvat huomioväreillä Sitkoflex! tectis!  Enää meiltä uupuu aikaa ja rahaa korjata asiantolat (eli ostaa kaapinovet ja kilometri listaa), joten jatkan luonteeni ja kärsivällisyyteni kasvattamista.  Sillä välin isäntä paneloi pukuhuoneen ovensuun, sillä ovilista olisi ollut liian help...

Raksakodissa rakentamisen tahti väkisinkin vitkastuu, kun elämä alkaa rönsyillä joka väliin, lomaan ja ajankoloon.  Ensi kertaa vuosiin vietimme yhdessä pääsiäislomaa; pitkiä, laskemattomia (joita oli tänä vuonna kokonaista kuusi!) aamuja, jolloin ei tarvinnut könytä ylös kello 6:32, vaan sai lojua patjanpainona aamupäivään, lukea vähän ja nukahtaa uudelleen, latkia sitten aamupalaksi kauramaitokahvia ja jos nyt tämän kerran muroja , neuloa vähän ja etsiä suklaamunia, jotka pupu, kana tai joku emo oli jemmannut kömpelöihin piiloihin.  Luppohetkinä isäntä jatkoi puuhastelua aputiloissa - pukuhuoneen perukoilla, alakerran vessassa, parvekkeella ja aulassa - ja minä keskityin lähinnä painelemaan kaksin käsin sydänpieltäni, ettei pumppu pomppaisi sieltä voltilla ulos kuin riemastunut sammakko, ja hokemaan haltioissani kato kato ny, en ehken kestä miten ihana !  Syy huokailuuni syntyi yhdessä päivässä, jonka isäntä irrotti tärkeämmistä töistään ja uhrasi unelmaani. Jo viime ke...

- Onko pakko jos ei jaksais, kysyi uupunut isäntä eräänä pyhäaamuna vedettyään jo raksakuteet niskaan ja pakatessaan reppuaan. Hän oli painanut viikkotolkulla länkiin kuin hullu muuli ja puskenut pystyyn paritalon kuistit, parvekkeet ja ulkoportaat. Ei ole. Mutta välillä on ihan pakko hengähtää, että jaksaa jatkaa. Niinpä leikimme hetken hyviä vanhempia ja ihmisiä, joilla on muutakin elämää kuin raksa: nukahdimme perheleffan ääreen ( Ghostbusters! ), kävimme vanhempainillassa, harrastuksissa ja järjestimme synttäreitä - useita, sillä yksi ei tokikaan lapselle riitä.  Kuisti-parveke-porraspömpelin rakentamisen jälkeen talolla alkaa loppukiri, kun siirrymme sisähommiin. Hiljoksiin, vähän varkain isäntä alkoi lajitella ja sahailla kattopaneelia yläkerran huoneisiin.  Siinä olikin somittelemista, sillä paneeli on syystäkin kakkoslaatuista: paikoin ensiluokkaista, mutta toisin paikoin pihkaista, kolhuista, naarmuista, värivirheistä ja väärän mittaista. Sanotaan, että köyhän ei ole ...