Vispilä, vispilä, vatkaa, vatkaa!

Niin koittivat pienen muurin Suuret Valupäivät. Läksimme akkuporakonetta soitellen sotaan, ja alkuun isäntä sekoitteli kuivabetonia kaikentaitavalla Boschillaan. Akkuporakone vinkui korkealta ja kovaa et oo tosissas! onks pakko hei jotain rajaa! ja upposi kuravellisammioon pontevasti kuin maidonvaahdotin. Kolmannen säkin paikkeilla isäntä tuli järkiinsä, nosti kädet pystyyn ja kääntyi taivaan lahjan - eli rajanaapurimme - puoleen. Hän oli tarjonnut lainaan ihka oikeaa betonisekoitinta, ja kun sen saimme, alkoi Lyyti kirjoittaa, laite laulaa ja kura lentää kaaressa valuharkkoihin! Minä vispasin ja isäntä valoi; minä kyllästyin ja loikkasin multahommiin, ja isäntä vispasi ja valoi; minä kaivoin maata ja kuurnin juuria, ja isäntä vispasi ja valoi; minä vispasin ja isäntä valoi; kävin tekaisemassa ruoan ja isäntä vain vispasi ja valoi; minä vispasin ja isäntä valoi; minä kantelin kiviä ja pinosin pulterimuuria, ja isäntä sen kuin vispasi ja valoi; minä istutin puun ja katselin ...