Tiputanssia kodarin seinillä

 Alku aina hankalaa, siinä ne kirot roikaa, kuuluu vanha rakentajain sananlasku. 

Isäntä on lähtökohtaisesti lempeä ja myötäsukainen mies, mutta laattahommissa (ja tapetoinnissa) hänestä kuoriutuu oikea pahakurki peeveli, joka sättii ja äheltää ärräpäitä ravakammin kuin savea seinään. Jo kohta hän kuitenkin sopeutuu kohtaloonsa ja noitumisen ohella alkaa myös laatoitus sujua. Niin kävi nytkin. 

Kodinhoitohuoneen alapäässä on koko joukko jos jonkinmoista värkkiä rivissä: on termostaattia ja töpseliä, katkaisijaa, jakorasiaa ja jököttääpä nurkassa kotelointia odottamassa lattialämmityksen jakotukkikin. Laattoihin piti siis porata reikää perä perään ja vähän siihen väliinkin. 

Laattareikäsahassa ei ollut sopivankokoista terää jakorasialle, ja koska yksi ainoa terä maksaa 45 euroa, päätyi isäntä ostamaan laattaporanterän ja laattaviilan, jolla voi taiteilla tasan sen kokoisia aukkoja laattaan kuin haluaa. 

Ja ei kun helminauhoja poraamaan ja sitten viilailemaan! 

Kun reiät oli selätetty ja erikoispalat leikattu, alkoi laatoitus sujua kuin - jollei nyt vallan kuin valssi, niin ainakin - tiputanssi: hitaasti nytkähdellen ees sun taas ja eteenpäin. 

Ylä- ja alakerran vessojen laattamaailma on samaa vähäeleistä ja harmonista pintaa, johon kaunis ja luonteikas lehtiboordi luo ripauksen särmää ja sokeria. Ihastuimme siihen ensinäkemältä Vehoniemen Laattamyymälässä, ja massalaatta seinään ja lattiaan olikin sitten helppo valita boordin mukaan. 

Alun perin ostimme 20x60 cm peruslaattaa myös pesuhuoneen seiniin, mutta mieli muuttui heinäkuussa ja aloimme kaivata saunaosastolle vähän väriä, uskallusta ja irroittelua. Onneksi laatat sai vielä vaihtaa, joten nyt on puolet laatoista valmiina unelmien kylppäriin! Loput piti tilata suoraan maahantuojalta, sillä ne olivat kaupasta loppu. 

Isännän kaakeloidessa minä heiluin yhden naisen halkotalkoissa sirkkeli ja pää höyryten. 

Sirkkelöin ensin paksuja pölkkyjä takkamittaan ja napsuttelin niitä sitten kirveellä kahtia, kolmia, jopa neliä, kun se nyt vaan oli niin kivaa! 

Intiaanikesän aurinko helotti kukkana syyskuisella taivaalla ja kesän jälkilämpö hehkui punakeltaisena puissa ja pensaissa. 

Halkokirkkoni kohosi hulppeaksi: siinä lienee neljättä mottia puuta, jolla kelpaa lämmittää tupaa ja paahtaa vaahtokarkkeja, kun talvi tuhertaa tihkua ikkunan takana ja tuuli vollottaa täyttä kurkkua. 

Valmistulen takka seisoo olohuoneen nurkassa kuin avoin syli, johon kaltaiseni tumpelokin loihtii livakasti liekin. Olen kantanut tulisijasta pientä sirua sydänalla, että pilaako takkamme pienhiukkasillaan loputkin ilmastosta, mutta isäntä sattui kipuamaan katolle takan lämmetessä ja kertoi, että piipusta väreilee väritöntä ilmaa. 

Tärkeintä lienee siis polttaa kuivaa, puhdasta puuta isolla liekillä eikä kituutellen. Ja joka kerta lyödessämme pökköä pesään takka lämmittää paitsi mieltä, myös käyttövettä ja lämmitysvesikiertoa - siitä poistoilmalämpöpumppu pitää huolen.