Valoa kohti

Tuvan lattian laattavalinta on ollut monikahta matka; varsinainen pyhiinvaellus, jonka aikana olemme edenneet näennäisesti vain vaaksan, mutta sisäisesti sitäkin enemmän. 

Olemme taivaltaneet ylängöillä kauan (koko kuluvan vuoden) ja tähyilleet kaukaisuuteen, sivu pilvien (olisipa laatta yhtä utuista ja elävää), ohi vuosien (kestääkö valinta aikaa, vai kyllästyykö siihen tuota pikaa) ja yli ennakkoluulojemme (voiko olkkarin lattiaa ylipäänsä laatoittaa, vai onko se kova, kylmä ja kumea?!). Kilvoittelustani lattiamateriaalin valinnassa olen kirjoittanut tänne. 

Etsimme talvella laattoja aputilojen seiniin, kun kohtasimme HS-Laatassa Terratintan rektifioidun Stone Nature -laatan sävyssä Salt. Se oli siinä! Kauniimpaa lattialaattaa en ole ikänäni nähnyt. Laatan pintakuvio on samaan aikaan sekä rakeista että tyyntä, kuin kalliolle heitettyä suolaa, eikä se - kuten valkeat laatat yleensä - taita ruskeaan, vaan harmaaseen. Laatta on parhaimmillaan isona (60x60 cm) avarassa tilassa, joten emme edes harkinneet sitä aputilojen seiniin.

 

Mutta muuten sitten harkitsimmekin, kyllästymiseen asti. Täytyy aivan myssyä nostaa HS-Laatan pomolle, joka jaksoi tuntitolkulla ja moneen otteeseen esitellä meille laattoja - eli norkoilla henkisenä tukena, kun tuijotin yhtä ainoaa laattaa ja pyristelin vastaan vääjäämätöntä, että olisko se tää, tohtisko tota, mutta entä jos kuitennii, eikäköö emmätiä. 

Sehän se sitten oli, alusta pitäen. Isännälle valinta oli päivänselvä ensi hetkestä alkaen, minulla vain kesti kotvasen päästä samaan (mielen)tilaan hänen kanssaan ja sopeutua niinkin mullistavaan ajatukseen kuin laattalattiaan olohuoneessa. 

Muutkin sävyt Stone Nature -sarjassa ovat komeita, joten valitsimme eteiseen sävyn Cave, joka luo siltaa vessan hiilenmustan ja olkkarin suolanvalkean lattian välille. 

HS-Laatan laattamies tarttui tuumasta toimeen keskiviikkona, eikä alakerran laatoituksessa nokka kauaa tohissut: vain kolme työpäivää! Ensimmäisenä päivänä hän primeroi koko alakerran ja laatoitti yli puolet keittiöstä ja olohuoneesta, toisena urakoi huoneet loppuun ja tekaisi lisäksi eteisen, ja kolmantena saumasi alakerran ja veteli silikonit nurkkapieliin. 

Työn jälki on ensiluokkaista ja laattamies ilmeisen tarkka ja taitava, sillä hukkaa tuli yhden ainoan laatan verran - se oli kuulemma lohjennut liikaa laidasta. Hän varmisti isännältä, että voiko keittiön ulkoseinälle, kaapistojen alle piiloon sijoittaa vajaamittaisia jämäpaloja, ja minimoida silläkin tavoin hukkamateriaalin määrää. 

Meille jäi kuusi koskematonta pakettia varalaattaa, joten voin jatkossa pirskoa mielin määrin puukauhoja ja porsliinikulhoja lattiaan - eipä haittaa, vaikka yks kaks yksi tai kaksi laattaa halkeaisikin, sillä ne voi vaihtaa ainakin 18 kertaa! Sitten rouvan täytyy alkaa jo vähän varoa sen puukapustansa kanssa. 

Kävimme iltaisin hartaina hymyilemässä ja huokailemassa paraati-ikkunan takana. Aila-myrsky myllytti maata ja heitteli puita ja pönttöjä pitkin, mutta meidän kotiimme levisi rauha kuin laulu ja linnunmaito. Hallava laatta on paikoillaan mykistävän kaunista ja soi saumatta yhteen kuusihirren ja takan kanssa. 

Ensimmäisenä iltana isäntä huomasi takan vaiheilla yhden kohdan, jossa laatta oli vähän kohollaan. Hamasta ei voinut oikein laattamiehelle motkottaa, sillä olimme itse tehneet pohjatyöt ja jättäneet nurkkaan norkelman. Lohduttauduimme sillä, ettei silmä tai varvas sairasta koholaattaan, sillä se jää keittiökaappien alle piiloon. Vaan seuraavana päivänä laattamies olikin vaihtanut laatan ja korjannut kohon koreassa. 

Entisessä elämässä, yhdistäessämme kahta kerrostalokaksiota kolmioksi minua kiritti eteenpäin unelma valosta, joka lipuisi pitkin loimukoivuparkettia vanhan olohuoneen ja uuden keittiön välillä eikä tyssäisi kynnykseen. Sain sen, ja sittemmin vielä maailman ihanimmat lapset eli meidän muksut, jotka ryömivät, telmivät ja viilettivät pitkin valon valelemaa lattiaa, eivätkä kompuroineet ainakaan kynnykseen. 

Ja mitä minä näinkään, kun ensi kertaa astuin tulevan kotimme laatoitettuun alakertaan: valon!

Aurinko oli laskenut lempeän kylpynsä olohuoneen lattialle, ja näin jo sieluni silmin kissamme, jotka vanuvat pitkin pituuttaan permannolla kuin raukeat lapaset, ja heitä saa nostella sohvanreunalle roikkumaan. Ja kenties lapsiakin, ja meitä. Ehkä lojumme ensimmäisen vuoden sikin sokin kasoissa pitkin lattiaa halailemassa Maailman Kauneimpia Laattoja. 

Siellä koti, missä valo. 

P.S. Tämä päivitys ei ole HS-Laatan  maksama mainos, vaan ainoastaan tyytyväinen asiakaspalaute. Rakennusalalla tuntuu olevan valitettavan harvinaista, että saa 1) sitä mitä tilaa 2) silloin kun sovitaan. Me saimme sen ja jotain vieläkin parempaa: täydellisen lattian valonnopeudella!