Yläkerran laminointi

Sitä alkaa pieni ihminen kummasti kiriä kuin sika juoksuaan, kun taivaanrannassa häämöttää määränpää eli koti. 

Alakerran lattialaatoituksen jälkeen isäntä ei voinut enää väistellä vääjäämätöntä, vaan kodinhoitohuoneen seiniä oli pakko ryhtyä kaakeloimaan. Lattian hän oli laatoittanut ohimennen, rivi kerrallaan jo kesällä, kun alakerran vessan seinälaatoituksesta jäi jämälaastia eikä sitä hennonut heittää hukkaan, vaan aputilan lattiaan. 

Seinälaatoituksen hän oli tarkoituksella jättänyt sokeriksi - tai happameksi palaksi - pohjalle, sillä sanojensa mukaan hän  v i h a a  kaakelointia. Mutta köyhällä ei ole vara kranttuilla, tai jääpi koti kesken. 

Odottelu on parhaimmillaan luova tila, ja pakon edessä itsestään voi löytää uusia taitoja. Vaikka isäntä on ihmemies, on häntäkin vain yksi - ja parempi ehkä niin, kun hän seisoo kädet kyynärpäitä myöten kurassa ja survoo kaakeleita kodarin seiniin kiroillen kuin turkkilainen. Loppusuoralla on eri kiva, jos raksa etenee kahdella rintamalla, joten minäpä opettelin isännän myötäsuosiolla asentamaan laminaattia - eli laminoimaan! - yläkerran lattiaa. 

Kesäkuun lopussa löysin rautakaupasta mukiinmenevää laminaattia pilkkahintaan (6,95 e./m2), ja kun se isännänkin mielestä oli hintansa väärtiä, niin ostaa posautimme laminaatit kerralla koko yläkertaan. Aloin pojan huoneen nurkasta pala kerrallaan tällätä valmista pintaa lattiaan. 

Työ on tottumattomalle hidasta, mutta kun sen ääressä aikansa polvillaan äheltää, alkaa valmista väkisinkin syntyä. Suorituspaineitani laski purettavuus; jos lankut eivät osu kohdilleen, voi soiron aina purkaa ja tällätä tarkemmin paikoilleen. Kun aikani mallailin ja kliksauttelin, alkoi homma sujua ja tahti kiihtyä kuin sen kuuluisan possun juoksu. Ja kerta kaikkiaan, kuinka hyvältä voikaan halpislaminaatti itse tehtynä näyttää! 

Alkuun isäntä surautteli minulle määrämittaiset palat sirkkelillä, mutta eipä aikaakaan, kun kyllästyin odottelemaan ja kuuntelemaan kodarista kaikuvaa sadattelua ja saven loisketta. Vedin kuulosuojaimet päähäni, kesytin huutavan helvetinpelin (sirkkelin, en isäntää), ja aloin itse sirklata päätypalasia.

Odotellessani opettelin sahaamaan laminaattiin jopa upotuksen ovenkarmille! 

Pienet (11-12-neliöiset) kamarit olivat helppo tie Roomaan, joka sijaitsee yläkerran porrasaulassa. 

Isäntä halusi kohtaloa (ja lämpölaajenemista) uhmaten asentaa laminaatin talon päädystä toiseen, poikki aulan ja kahden kamarin ihan vain siksi, koska kynnyksetön yläkerta nyt vaan on niin hieno. 

Niinpä laminaatti on parhaimmillaan yhdeksänmetrinen, ja hetken siinä jopa kaltaiseni smooth laminator nikotteli, ennen kuin kliksautteli pitkospuut paikoilleen. 

Isäntä tosin autteli ratkaisevissa kohdissa - kuten nurkkasoiroissa ja upotuksissa, mutta enimmäkseen voin ihan itse korjata kunnian koko yläkerran lattiasta. On se soma! Ja käteväkin vielä. 

Sekä ylä- että alakerran lattiat valmistuivat yhdessä ainoassa viikossa - lattialistat kuuluvat kymmenvuotissuunnitelmaan - ja isäntä alkaa laatia viimetipan listoja, mitä kaikkea käyttöönottotarkastuksessa pitää olla valmiina. 

Talonteko on ollut loputon urakka, ja työmaa vuoren korkuinen - jos yhdestä päästä jokin nippeli valmistuu, odottaa toisaalla kahdeksan muuta suurempaa, eikä etenemistä huomaa joka käänteessä juhlia, kun on nuo ilmanvaihtoputketkin lyhentämättä, ja kaiteet tekemättä, ja alin ulkorappu kesken (paitsi ettei ole!) ja ikkunanpielet listoittamatta, ja ja ja. 

Vaan nyt alkaa välietappi eli muutto jo lupaavasti häämöttää, ja köyhän miehen kätevä emäntä kysellä, että mitäs tässä sitten tekisi? No josko vaikka vähän halkoja!