Tikun-, halon- ja pilkunhalontaa

Isäntä kääräisi hihat isänsä kanssa ja ryhtyi reippain mielin pilailemaan upeaa puolipanelointia yläkerran huoneiden katoissa, mutta parin tunnin ja kamarin jälkeen homma tyssäsi kuin seinään, tai malka silmään. 

Vanha raksasanonta kuuluu Sitä tikulla silmään, joka kattoa paneloi, ja loppupäivän isäntä sitten istuikin penkillä hiljaa, silmä valuen ja verestäen, paikallisti roskaa ja siirteli sitä pupillinreunalla määrätietoisesti kohti silmäkulmaa. Minä en nähnyt silmässä yhtikäs mitään sinne kuulumatonta, ja ensiapuun hän ei suostunut tikkua silmässään töytyyttämään. Sahanpuru muljahti lopulta ulos viiden hukatun työtunnin jälkeen, mutta samalla oivalsin, että olemme päässeet ihmeen vähällä työtapaturmien suhteen. 

Toki tennis- eli rakentajankyynärpää vaivasi isäntää keväällä ja rampautti kauan urakan etenemistä, ja pari tälliä, kuhmua ja läheltä-piti-tilannetta on ollut, mutta kyllä asiat ovat aika kivasti reilassa, jos roska silmässä on pahin työtapaturma näinkin suurella työmaalla! Joten koputetaanpa hirttä. 

Toisena iltana miehet paneloivatkin sitten yläkerran huoneet loppuun, ja vain aulatilan korkea holvi jäi auki, odottamaan mitoitettuja ja sahattuja paneeleita. 

Appi on ollut isännän apu- ja lautamiehenä monasti, ja kiitokseksi neuloin hänellekin naulasukat. 

Minä olen ahertanut illat hartaasti halkotalkoossani, ja olen selvitellyt neljästä roskapuumotista jo kaksi sateensuojaan kuistin alle tai pois, Saa ottaa -läjään tontin laitaan. 

 

Kivikautinen keräilijähenkilö minussa hykertelee, kun halkopinot kohoavat lattiasta kattoon ja lupailevat takkatulen lämpöä ja vaahtokarkinpaahtoa syystihkuihin ja talvi-iltoihin. 

Ja sitten saimme uudet, uljaat talonnumerot! Jo viime vuonna ihastuin Instagramissa Hannah Hoijarin kirjasin- eli numerotyyppiin, ja ilmoitin isännälle ykskantaan, että tuo me otetaan talonnumeroksi, maksoi mitä maksoi! Ja maksoihan se, vaikka mitä: maltaita ja mansikoita. Uskoni hieman huojahteli odotellessamme tilattuja numeroita ja katsellessani rautakaupassa kylttejä á 6,95 e., mutta epäilykseni hälvenivät, jahka saimme numerot käteen ja seinään. 

Oi kuinka Kauniit talonnumerot meillä on! Yhtä elegantit, tasapainoiset ja harmoniset kuin mitä talokin on! 

Numeroiden paikanmallaus olikin sitten luku sinänsä: laitetaanko ne ikkunan tasalle (onko se vähän liian korkealla?) vai alapuolelle (roikkuuko se ja rikkoo rytmin?) vai kivijalan yläpuolelle (no nyt se valuu kadulle!). 

Päädyimme kompromissiin, ikkunan alapuolelle, ja sitten kuulutinkin kaivolta kotiin ja kodilta rantaan, että 

- Siirrä sentti vasempaan! Ei kun toiseen vasempaan! No nyt ne on sumpussa, jätä enemmän väliä! Ja laske sitä kirjainta ylöspäin! Ei kun alaspäin! Tee nyt jotain! 

Ohjeeni olivat melkein yhtä ristiriitaiset kuin kadunnimikyltit, joita isäntä yritti kaupungilta tilata. Torstaina hän soitti katujen kunnossapitoyksikköön, josta hänet ohjattiin soittamaan rakennusvalvontaan, jonne on soittoaika maanantaista keskiviikkoon. 

Maanantaina sieltä kerrottiin, että meille on rakennusluvan yhteydessä lähetetty kirjalliset ohjeet talonnumerosta ja kadunnimikylteistä, että katsokaa sieltä. Hikikarpalot otsalla helmeillen kaivoimme paksun paperinivaskan esiin ja tarkastimme, että mahtoiko jo tilaamamme ja kalliisti maksamamme talonnumero käydä kaupungin pirtaan, vai oliko se vääränlainen. Ei onneksi, mukiin meni! Paperissa ilmoitettiin, että kylttejä voi tiedustella kaupungin liikennemerkkitoimistosta. Ja ei kun sinne soittelemaan ja laulelemaan.

- Ehei, ei me kuule myydä ollenkaan yksityisille. Soita rakennusvalvontaan. 

Ei sitten soitettu.