Olisiko Teillä hetki aikaa puhua keittiösuunnittelusta?

 

Olisipa meilläkin koti, kumisi typertyneessä päässäni viisi vuotta sitten, kun hometalo oli tuhonnut meiltä kaiken maallisen, kodin ja terveyden, ja luurasimme ensin evakossa sukulaisten nurkissa ja sitten vuokrayksiössä. Tuona mustana syksynä kyläilin kodissa, jossa oli upouusi, uljas Ikean keittiö, ja hartaalle toiveelleni kirkastui uskalias jatko: Olisipa meilläkin koti ja oma keittiö, vaikka sitten Ikeasta!

Olen ollut unelmalleni uskollinen, emmekä lopulta edes harkinneet keittiötoimittajaksi muita kuin Ikeaa. Muiden silmissä moinen massakeittiö voi olla kardinaalimunaus majesteettiseen hirsitaloon, mutta me olemme ryömineet kohti omaa keittiötä syvältä - yhden hometalon, kahden rakennuskiellon ja yhden talotehtaan konkurssin kautta. Meille ikioma keittiö on oikea onnenkantamoinen ja Ikea suurinta luksusta!  

Mikäli blogikuvastoa on uskominen, moni rakennuttaja tilaa keittiön yhtä aikaa talopaketin kanssa. Kuinka ne osaa ja uskaltaa, minä äimäilin, ja sain onneksi unohtaa koko jutun, sillä tilasimme oman talonpuolikkaamme levyvalmiina. Hyvä niin, sillä minne olisimme loppuvuonna keittiökalusteet sujauttaneet, kun talotehdas kaatui ja työmaa jäi levälleen kuin lokin eväs?! 

Olemme koko ajan hilautuneet eteenpäin perät edellä kuin arat ravut, mutta nyt olemme vihdoin ehtineet rannan tuntumaan ja päässeet jo keittiö- ja kodinhoitohuonesuunnitelmien äärelle. Niiden suunta on ollut jo vuosia selvillä, vaikka malli hakee vielä muotoaan, sillä aloitellessamme paritalohanketta vuonna 2017 silmäilimme summittain myös keittiökuvastoja ja yhytimme nopsaan kumpaakin miellyttävän, elegantin keittiötyypin. Kohti sellaista siis! 

Isäntä hahmotteli meille entisessä elämässä maailman kauneimman ja näppärimmän kerrostalokeittiön, joten keittiösuunnittelu on ollut nytkin pala hänen kakkuaan. 

Minä annan vain raaka-aineet, joiden mukaan roiskia: keitiössä pitää olla 1) aito terästiskipöytä kahdella isolla altaalla ja astiakaapilla, 2) kaikenkattava roskahuolto (eli pöntöt seka- ja biojätteelle ja keräysastiat muoville, pulloille, lasille ja metallille), sekä 3) kivitasot.

Vai ovatko kivitasot jo so last decade? Minulla on ollut suuria henkisiä vaikeuksia yhdistää entisen elämämme loimukoivu-kivikeittiö nykyiseen vaaleaan, eleettömään ihanteeseemme, ja näihin päiviin saakka olen paininut työtasojen kanssa: pitäisikö niiden olla mustaa kiveä, loimukoivua vai jotain muuta, mitä? Kerran lautasliinaostoksilla Ikeassa ihastuin ikihyviksi pilvenhallavaan laminaattitasoon (Ekbacken), mutta aprikoin kauan, onko sellainen vähän väsynyt ja säästämistä väärästä päästä. 

Työtasopulma ratkesi itsestään alakerran lattialaatoituksen valmistuttua. Upea, suolanvaalea lattialaatta kutsuu kaltaistaan, vaaleaa ja harmonista keittiötä. 

- Samalla tavalla kuin talo rakennetaan tontille, niin keittiö rakennetaan taloon, totesi isäntä viisaasti ja minä astuin ulos entisen keittiön uusinta-ajatuksista. 

Koivupuutasoa ei voi upottaa hirren rinnalle ilman että sielu napsahtaa sijoitaan kuin oksa kuivuneesta reiästä, ja musta kivitaso olisi aivan liian raskas ja hallitseva vaaleaan keittiöön. Jäljelle jää Ikean utuinen betonijäljitelmätaso, joka soi somasti yhteen lattian kanssa. 

Lattialaastin kuivumista odotellessa marssimme Ikeaan ja valkkasimme 4-5 ovimallista sopivimman. Helppoa ei ollut sekään! Yksi (Veddinge) tuntui vähän liian köykäiseltä keittiöön, toisen (Kungsbacka) laidassa oli viiste, joka riitelisi leveän, teräväreunaisen vetimen kanssa ja kolmas korkeakiiltoinen (Ringhult) tuntui liian kliiniseltä ja yhteismitattomalta talon muiden, luonnonläheisten pintojen kanssa. 

Viimein neljäs vaihtoehto, Voxtorp upotetuilla vetimillä kiilasi takavasemmalta voittoon kuin mattavalkoinen orhi! Olin ihastunut tuohon ovimalliin lakanaostoksilla jo vuosia sitten, mutta silloin isäntä vielä visioi keittiöstä täysleveillä linjavetimillä. Mutta edes hän ei kykene pyörtämään mekaniikan lakeja: vetolaatikoissa täysleveät linjavetimet toimivat, mutta kaapinovissa ne paukkuvat toisiaan vasten eikä kaappi aukea ollenkaan. Niinpä pisimmätkin linjavetimet päättyvät parin sentin päähän kaapin laidasta ja ovat siten yksselitteisesti rumat.  

Yläkaappien vetimettömyys ja ponnahdussalvat ovat kenties varteenotettava vaihtoehto muille, mutta eivät minulle tai mummuille. Kyllä ovessa pitää olla kahva, josta se tempaistaan rehdisti auki, eikä taputella ja läpöstellä sokkona pitkin kaappia, että mistä tämä aukeaa ja mistä ei - ei niin yhtikäs mistään! Käytännön syistä isäntä päivitti siis mielipiteensä oikeaksi ja tykästyi Voxtorpiin. 

Yläkerran vessa eli kodinhoitohuone ei aiheuttanut yhtä suurta jaakobin- eli kaapistopainia kuin keittiövalinta, vaan nappasimme sinne toiseksi halvimman, yksikertaisen ovimallin (Veddinge) nuppivetimillä. 

Vessoissa avautuukin yllättäen mahdollisuus hartaasti halajamaani massiivikoivutasoon, joten asennamme varmaan lavuaarit sellaisiin. Pienissä tiloissa kuusihirsi ei sovi riitelemään koivun kanssa, vaan luontoboordi sointuu kivasti lehtipuutasoon.  

Aikapulaisina ja koronapelkoisina ihmisinä meitä ei hotsita palaveerata tavaratalossa, joten isäntä lähetti keittiö- ja kodinhoitohuonesuunnitelman sähköisesti Ikean keittiöpalveluun. Saimme sieltä nopean ja paneutuneet vastauksen parissa arkipäivässä, ja tarjousta tarkennetaan päivitystemme perusteella. Asiakaspalvelu tuntuu siis toimivan, ja mikä tärkeintä kaltaisillemme hitaasti kiirehtiville ravuille: Ikean keittiötä ei tarvitse tilata kymmentä viikkoa etukäteen, vaan sen voi ostaa pakalta silloin, kun sen aikoo asentaa.