Myhäilyä ja manausta
Isännän miniloman alkajaisiksi ahersimme yhden kolean maanantain kahden lattian ja yhden takan parissa. Isäntä laatoitti kiroillen kodinhoitohuoneen lattiaa, minä saumasin sadatellen saunaosaston liuskekivilaattaa ja yhdessä myhäillen laskimme inasen kodin sydäntä, pohojammaan poikien takkaa.
Onneksi Valmistulen takka on laskettavaa mallia, joten sarhattuamme säätöjalkoja sorkkaraudan, kiilapuun ja näppärien näppien kanssa tulisija oleutui sentin alemmas ja veto vedeneristeessä hellitti.
Isäntä jatkoi kodinhoitohuoneen laatoitusta kiroillen - vaikka työn jälki on hyvää, niin sen teko ei ole kivaa, sillä amatöörin on vaikea saada laattoja siististi tasan kallistusten päälle.
Isännän voimasanailu oli kuitenkin viehkoa runonlaulantaa saunaosastolla harjoittamaani noitumiseen verrattuna.
Liuskekivi muodostaa upean, elävän laattapinnan, mutta on viheliäistä saumata, sillä laattojen välit ovat suuret ja epätasaiset, laasti suttaa kivipinnan ja jää kuplimaan tai lommolle palojen väliin. Koska tietyissä asioissa hoksottimeni on vedetty Hangosta Inariin, älysin vasta aika päiviä myöhemmin, että olen saumannut lattioita aivan liian löysällä laastilla - tankeammalla olisi ollut helpompaa ja tullut nätimpää jälkeä.
Niinpä saumauspäivinä manasin kuin turkasen pyssy ja pesupäivinä syljin kuin tykin suusta, kun kynsin ja hinkkasin kiviä puhtaaksi. Liuskekiven hyväksi on luettava se, että vaikka lasta välillä iski kipinää ja hampaani tulikiveä louhiessani laastia kiven pinnasta, ei sen pintaan jäänyt naarmuja tai railoja, vaan luonnonkivi on yhdellä pyyhkäisyllä taas ihanasti loimuava ja tasava.
Nyt se on tehty, enkä saumaa liuskekiveä enää ikinä. Isäntä saa nystävä kynnyksen ja lattiakaivon ympäryksen ynnä muun hienosäädön.
Kaiken manauksen päälle meillä on huikean kaunis ja luannikas lattia saunaosastolla - varsinkin jo sitä ei millistä mittaile ja tikulla virheitä saumoista kaiva.
Kommentit
Lähetä kommentti