Pikkukarhun tapetti

Koko perheemme rakastaa eläimiä, mutta keskimmäisen lapsemme sydämessä on yksi kokonainen kammio varattu kaikenkarvaisille ystäville. Hän viilettää onki kädessä kalojen narrattavana pitkin Pispalan pihoja ja rantoja, kiintyy siiroihin ja sammakoihin, kesyttää heinäsirkan ja korennon, löytää kymmeniä linnunpesiä ja uuden kalalajin, kohtaa karanneen kilpikonnan ja pelastaa pulun pyöröovista ja variksen veden varasta.  

Ehdottelin hänen huoneensa tapettiin ötököitä tai kaloja, mutta nähtyään Vallilan karhumetsän oli seinäpaperivalinta kirkas kuin lapsen mieli. 

- Joo toi, hän tokaisi sinipohjaiselle Karhunkierrokselle. 

Yritin vielä tarjoilla vaaleampaa versiota. 

- Ei kun toi sininen. 

Asia selvä. 

Pikkukarhumme huone on toinen pienemmästä kamarista (eli 11,3 m2) ja seinäkorkeuskin enimmillään vain 3,10 metriä. Huoneen tapetointi oli siis pelkästään kivaa, jahka alkuun pääsi. 

Olen alkanut huomata meissä merkkejä taisteluväsymyksestä: kun on painanut sata salissa vuoden talotehtaan kaatumisen jälkeen - ja sitä ennenkin toisen mokoman kahdeksaakymppiä - ei aina enää täpöillä jaksaisi, vaan tekisi mieli jo vähän hölläillä, olla vaan ja lekotella. Ryhtyminen on välillä tappista ja alkuun pääseminen ottaa aikansa, mutta onneksi vielä sujuu. 

Kun olin venytellyt vuotia puoleen esimmäistä seinää, poikamme palkitsi uurastukseni ruhtinaallisesti.

- Oletpa sinä nopea! Kiitos äiti, hän totesi täydestä sydämestään ja silitti yhtä ohtoa seinällä. 

- Tämä on minun koti. 

Sydän raiteiltaan rakkaudesta jatkoin tapetointia, ja huoneen nurkassa ylitin jälleen itseni. Isännällä oli hommat alakerrassa ihan vaiheessa, eikä hän ehtinyt avukseni, joten otin pääni pois kädestä, vaihdoin lastan tilalle ja tapetoin Ihan Itse koko nurkan! Tosin teemme sen toisin kuin täti juutuubassa opettaa, mutkat suorien ja luottaen siihen, että nurkka on suurin piirtein pysty - tai jos ei ole ja tapetin vinous viiltää sielua, niin sitten huoneessa voi puuhailla pää vähän kallellaan. 

Pienet raksapuuhani - saumaus, laminointi ja tapetointi - ovat järisyttäneet minäkuvaani. Olen pitänyt itseäni vasempana lapasena, jolla on enemmän intoa kuin taitoa, eikä työni jälki kestä päivänvaloa - tai isännän tarkkaa silmää. Yllätyksekseni van se välttää! meille ainakin, sillä itsellemmehän me kotia teemme emmekä muille. Meidän ei tarvitse enää miettiä asunnon jälleenmyyntiarvoa; me emme täältä enää muuta. 

Keikkuessani katonrajassa sydän päästäisenä väpättäen otan kotia haltuun aivan eri tavoin ja eri kanteilta kuin koskaan aiemmin. 

- Enpä ole koskaan ennen katsonut tätäkään tilaa tästä kulmasta, ajattelin saumatessani kodinhoitohuoneen oven yläpuolta tai tapetoidessani pojanhuoneen ylänurkkaa. 

- Enkä muuten pikku kummassa enää toiste katso. 

Joulu koitti lokakuun lopussa, kun kuljetusliikkeen jampat kantoivat sisään miljoonalaatikot maan edullisinta pizzaa - eli 1500 kiloa keittiötä, kodinhoitohuonetta ja komeroita. 

Tästä alkaa kaikkien aikojen palapeli ja keittiötetris!