Kuisti-parvekepömpeli, osa 1: röhnötystä rakotulkin kanssa

Viime aikoina olen päässyt harjoittamaan raksalla röhnötyksen, suuntaa-antavuuden ja surauttelun jaloja taitoja ja tutustunut rakotulkkiin, tuohon laudoituksen tinkimättömään taitajaan.

Kuisti-parvekepömpelin rakentaminen alkaa lattialaudoituksesta, joka on hidasta, yksitoikkoista sarjatyötä ja siksi isännälle vähän vastahankaista. Talotehtaan timpurit olivat laudoittaneet kuistin lattian jo syksyllä, joten isäntä pääsi asentamaan siihen malliksi kaiteet. 

Ja silloin oli minun vuoroni loistaa: pääsin röhnöttämään! Lyyhötin koko painollani poikkikaiteen päällä, kun isäntä ruuvasi sen kiinni pystypuihin.

Ulkokaiteiden kiinnitystapaan olikin kätketty ensimmäinen suunnittelijan aivopieru. Kaikissa muissa talotehtaan piirustuksissa on hirsitalon painuminen huomioitu asianmukaisesti - paitsi kuistin ja parvekkeen kaiteissa. 

Kaiteet pitäisi piirustuksen mukaan ruuvata kiinni suoraan kantaviin pystytolppiin, jolloin ne estäisivät talon painumasta, tai kaiteet alkaisivat venkoilla ja raksua rikki. Niinpä isäntä vähän paranteli käytännön toteutusta ja asensi kaiteet pylväisiin liukukiinnikkeillä, jolloin ne kakottavat komeasti ryhdissä, vaikka tolppia vähän lasketaan. 

Seuraavaksi kunnostauduin suuntaa-antavuuden saralla - eli tähyilimme apen kanssa pihalta parvekkeen lattialle asennettavia koolipuita, jotta isäntä sai kohdistettua ne linjaan kuistin kattopalkkien kanssa. Arviomme millintarkat puuhedelmät tosin peittyivät tyystin parvekkeen helmalaudan alle, kun isäntä ruuvasi isänsä kanssa koolipuut siihen kiinni. Mutta helmalaudan alla ne ainakin ovat kohdillaan! 

Sitten isännän oli pakko lopettaa väistämättömän välttely, käytävä tuumasta toimeen ja käsiksi sirkkeliin. Hän sahaili päivän, vähän toista parvekkeiden lattialautoja oikeaan mittaan ja mallaili niitä hollilleen, kunnes toisena päivänä nauharuuvikone alkoi rallattaa kestopuuta lattiaan. 

Ja silloin mukaan astui rakotulkki, tuo laudoituksen väsymätön välittäjä, joka määrittää lautojen raot ja päätyvälit just ja jetsulleen määrämittaan eikä vähän vinoon ja sinne päin.

Lautojen ruuvaus sujuikin ihmeen sutjakasti, kiitos nauharuuvikoneen, joka tosin jätti ruuvit puolitiehen, parin sentin päähän kannasta. Ylpeänä astuin taas sorvin - tai akkuporakoneen - ääreen ja surauttelin ruuvit laudan kantaan saakka. 

Naapurin parveke mentiin aluksi niin, kahden Koneen (minun ja isännän) yhteistyöllä, mutta sitten nauharuuvikoneen akku väsähti. 

Isäntä siirtyi meidän parvekkeelle ruuvipurkin ja akkuporakoneen kanssa, ja minä läksin uittamaan lapsia viimeistä kertaa tänä kesänä.

Silti kummankin parvekkeen lattiatralli valmistui samana helteisenä sunnuntaina, kun pohjatyöt oli huolella tehty ja apuna oli kaltaiseni tee-se-itse-timpurin apukäsi sekä rakotulkki, joka ei nimestään huolimatta ole tiettävästi sukua Janne Tulkille.