Kas kuusen latvassa, oksien alla


Harjakaiset antoivat odottaa itseään, ja vaikka kotikuusemme latva nousikin heti maanantaina, uhkasi lähestyvä saderintama vesittää ilon. Säntäsimme tontille iltapäivällä yhtä matkaa ensimmäisen kuuron kanssa ja katselimme, kuinka talonsisäiset päätykolmiot lensivät tihkuisen ilman halki kuin jättimäiset bumerangit.


Sade hellitti, samoin huolemme, ja läksimme kotiin - palataksemme jo kohta takaisin, kun sade alkoi naputtaa nopein näpein puuta ja kiveä. Vaikka hirsikehikon yläpää oli koko rakentamisen ajan ollut säältä muovisuojassa ja oli nytkin, lapioimme ja luutusimme vettä kivijalan päältä sydän kainalossa syrjällään ja huolesta piiskuttaen kuin kastunut linnunpoika.


Seuraavana päivänä vastaava mestari poikkesi työmaalla tyynnyttelemässä minua, ettei ontelolaataston kastumisella ollut merkitystä, kunhan poistoreiät laattojen päässä ovat auki. Välipohjan ja kellarin lattialla on kaikki maailman aika kuivua, sillä vesi valuu alaspäin ja kellarin lattiassa kosteuspaine kohdistuu ylhäältä alaspäin, eikä kapillaarisesti alhaalta ylöspäin - kiitos tuhdin sorakerroksen, joka toimii kapillaarikatkona. Voin siis nukkua yöni rauhassa sateenropinasta huolimatta.


Tyynnyttely olikin tarpeen, sillä vaikka talon harja oli noussut, humisi se hatutta päin ilman aluskatetta kolmatta päivää. Työmiehet askaroivat kuistinharjan kimpussa, rakensivat sitä ja asensivat följäreitä alakertaan. Syyssateet uhkasivat päivittäin, ja tuon tuosta taivas roiskautti kuuron kuin kokeeksi, että pillit ovat kunnossa jahka on aika antaa soittaa ja laskea urut auki, vettä taivaan täydeltä.


Vastaava mestari löysi työmaalta yhden haman: tukipilarit ovat joko liian lyhyet tai niiden betonitassut liian matalat. Rakentajat ovat tukeneet pilarit väliaikaisesti puupaloilla, mutta korotusosat täytyy korvata paremmilla ennen lattiavalua.


Työnjohtaja ja isäntä pohtivat hetken ongelmaa, ja miesten ratkaisukeskeisen lähestymistavan seuraaminen teki hyvää kaltaiselleni draamakuningattarelle, jonka Elämä Ja Kaikki On Pilalla! ensimmäisestä vastoinkäymisestä, ja syylliset täytyy skalpeerata heti pääkallopaikalla. Olen jo nyt saanut työmaalla monta arvokasta oppituntia ongelmanratkaisusta ja siitä, kuinka eteen väistämättä pulpahteleviin pulmiin täytyy pohtia tulokulmia eri kanteilta ja löytää sitten kohtuullisessa ajassa paras mahdollinen ratkaisu, ja sillä mennään! eikä jäädä märehtimään pulmaa kuin lehmä eilistä palaa.


Viimein torstaina 5. syyskuuta - puolentoista viikon rakennusrupeaman jälkeen - aluskate saatiin vähän varkain paikoilleen. Mustanpuhuvat pilvet mönkivät Pispalan yllä puolen päivän jälkeen, ja työmiehet vetelivät viimeiset kaistaleet koiranilmassa paikoilleen.



Ja kas! Sitten me pääsimme kotikuusen latvaan, oksiston alle! Notkuvin polvin kiersin jälleen harvalaudoitettua yläkertaa ja haukkasin haltioituneena henkeä makuuhuoneen ikkunalla. Mikä näkymä Pispalanharjulle! Hometalon yläkerta oli ollut umpinainen - siinä oli ollut yksi ikkuna itä- ja toinen länsipäädyssä - mutta nyt kummastakin paritalon huoneistosta antaa kaksi ikkunaa pohjoisenpuoleiseen kansallismaisemaan ja kaksi eteläpuolen suojaiselle sisäpihalle.


Perjantaina veimme työmiehille harjannousun kunniaksi limpparia ja kermaista linssikeittoa (vägä hea supp), kahvia ja mansikkarahkapullaa, ja poksautimme itsellemme kuohuviinipullon.


Ensi kertaa neljään kuukauteen olemme hullan huolettomia. Lauantaina pilvet pisartelivat vettä kuin pesusienet, mutta siitä viis! Meidän kodissamme on nyt katto ja kuusen latvassa kuivaa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tahmelan kalteva torni

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö