Höpsöt hyrrät markkinoilla

Harjakaisten jälkeen talonrakennus jatkui vähemmän näyttävästi, mutta yhtä uutterasti. Työmiehet vahvistivat kattorakenteita, naulasivat otsalautoja sisäpihan puolelle, asensivat följäreitä seiniin, karapuita ikkunanpieliin ja nakuttelivat tanakat työmaarappuset toiseen kerrokseen.

Emme osaa - saati malta - työmaalta poiskaan olla, joten hyörimme siellä työmiesten riesana liki päivittäin kuin höpsöt hyrrät markkinoilla. Isäntä sahasi kiveä, valoi betonia ja vaihteli tukipilarien tassuille korotusosia sisällä ja ulkona.

Minä innostuin takkapuusavottaan, käyttelin kauhu kintaassa puukko- ja pistosahaa, pelailin hukkalaudoilla jengaa ja kasasin notkuvia kekoja pihan laitamille.

Tiistaina 10.9. kesä päättyi mittaushistorian toiseksi myöhäisimpään hellepäivään, emmekä olisi millään hennoneet tuosta päivästä, tästä kesästä, oman kodin pihalta syksyn kylmiin kynsiin lähteä.

Sitten taivas alkoikin ripotella liki päivittäin tihkua ja sankempia sadekuuroja, ja ropsauttipa eräänä päivänä pihan rakeita kuin styroksia täyteen. Mutta antaa soittaa vaan: meillä on aluskate!

Ikkunatkin alkoivat asettua paikoilleen, joskin hitaasti, sillä modernit smyygilaudat on hitakaiset tehdä ja palosuojaikkunat kepoisat sata kiloa hollilleen nostaa.

Rakennekatselmus pidettiin 13. päivä perjantaina. Virsi oli lyhyestä kaunis ja napakka: vastaava mestari esitteli rakennusvalvonnan tarkastajalle muutaman keskeneräisen työvaiheen, ja tämä liitti listaan vielä yhden kattorakenteen tukilaudan. Työnjohtaja kertasi asiat hirsimiesten pomolle, joka nyökytteli joka kohtaan, että juu, tiedossa on, ja tehdään kyllä kun aika on. Sen jälkeen ihailimme yhdessä Pispalanharjun maisemia yläkerran ikkunoista ja tiirailimme, josko puiden välistä pilkottaisi tuttavien koteja.