Purkuluvan valmistelua syksyllä 2017
Paritalon rakennusluvan rinnalla meidän oli haettava purkulupa hometalolle, eikä sekään ollut läpihuutojuttu. Vaikka hometalomme ei ole mikään piparkakkutalo, niin se sijaitsee paraatipaikalla Tahmelassa ja on 1950-luvun kiivaan jälleenrakennuskauden ryhdikäs tulkinta keskiluokkaisesta asuintalosta. Tien toiselta puolen aukeaa rakennuskulttuurimme kansallinen helmitaulu: ainutlaatuinen, vertaamaton Pispalanharju. Niinpä hometalomme on inventoitu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi kohteeksi, eli se on "edustava ja vähintään kohtalaisen hyvin säilynyt, intensiteettiä ja useita arvonäkökulmia sisältävä rakennus, ja kuuluu suojelusuositusluokkaan 2, eli sen saa purkaa vain erityisen pakottavasta syystä ja purkamisen perusteet tulee perustella tarkasti käyttäen apuna alan asiantuntijoita." (Lähde: Pispalan rakennusinventointi)
Vaikka talon virallinen rakennusvuosi on 1952, sen juuret ulottuvat vuoteen 1916 ja pieneen hirsimökkiin. 1950-luvun alussa naapuritaloa vedettiin pari metriä sivuun valtakadun varrelta, mutta pikkumökki sai jäädä niille sijoilleen, kiinni tiehen. Jo tuolloin Pispalassa alkoi viritä joltinenkin perinnetietoisuus, eikä tölliä saanutkaan noin vain purkaa. Niinpä talon silloiset omistajat rakensivat mökinaihion päälle mahtipontisen (9x14 metrisen) pytingin, johon sopi kahden asunnon lisäksi myös avara kampaamo. Talo on ollut samassa suvussa koko ikänsä, kunnes suvun pätevin pirkko lunasti sen perikunnalta itselleen, remontoi talon päin Prinkkalan mäntyä ja myi parissa vuodessa asuinkelvottomaksi pilaantuvan liiterin meille.
Talon myyjä oli tehnyt remontoidessaan yhden kohtalokkaan virheen: hän oli asentanut uutta tekniikkaa vanhan päälle. Talon lattiaan, kylmäkellarin ja painuneen purueristeen päälle oli asennettu vesikiertoinen lattialämmitys. Talvella kellarin lämpötila laskee pakkasen puolelle, jolloin eloperäiseen purueristeeseen syntyy kastepiste. Kondensaation aihettama kosteus ei päässyt kahden tiiviin kerroksen (kylmäkellarin betonilaatan ja lattian pintamateriaalien) välistä pois, vaan purueriste homehtui nopeasti ja muodosti otollisen kasvualustan toinen toistaan myrkyllisimmille sädesienille, homeille ja bakteereille.
Talossa ei haissut homeelle - muita omituisia hajuja siellä kyllä häälyi - ja sisäilmahaittaa alkoi esiintyä ensin yläkerrassa, sillä alakerta oli remontoitu niin tiiviiksi, että homeiden myrkylliset aineenvaihduntatuotteet eli toksiinit kulkeutuivat rakenteiden ilmasiltoja pitkin ensin hatarampaan yläkertaan ja sairastuttivat siellä. Etsimme kauan syytä katon alta ja vintin seinistä ja yritimme korjata niitä, vaikka myrkyt muhivat alemman välipohjan eloperäisessä purueristeessä, joka olisi pitänyt ehdottomasti poistaa ennen lattialämmitysremonttia.
Purkulupaa varten meidän piti pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausunto ja osoittaa erityiset syyt kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi inventoidun asuinrakennuksen purkamiseen. Maakuntamuseo suoritti paikalla maastokatselmuksen marraskuussa 2017.
Kerroimme tutkijoille tapaushistoriamme ja toimitimme heille rakennuksen kuntoselvitykset ja mikrobitutkimukset. Hekin totesivat laajimman kunnostustarpeen kohdistuvan kellariin ja kellarin ja asuinkerroksen väliseen välipohjaan, joka pitäisi avata, puhdistaa ja jonka kaikki eristeet pitäisi vaihtaa. Kyseessä olisi varsin mittava ja teknisesti erittäin hankala toimenpide. Myös kellarin kunnostaminen vaatisi laajoja toimenpiteitä, ja lisäksi he pitivät ulkoseiniä riskirakenteena, joka voisi ajan myötä aiheuttaa ongelmia ja joka niin ikään pitäisi korjata.
"Ottaen huomioon rakennuksen laajat korjaustarpeet ja riskirakenteiden aiheuttamat epävarmuudet, sekä rakennuksen sijainti valtakunnallisesti arvokkaaksi määritellyn rakennetun ympäristön ulkopuolella, katsoo maakuntamuseo, että rakennuksen purkaminen on mahdollista", museon lausunnossa todettiin.
Tunsimme saaneemme lahjan, sillä jos Pirkanmaan maakuntamuseo sallisi talon purkamisen, myös kaupungin asemakaavoitus puoltaisi sitä.
Vaikka talon virallinen rakennusvuosi on 1952, sen juuret ulottuvat vuoteen 1916 ja pieneen hirsimökkiin. 1950-luvun alussa naapuritaloa vedettiin pari metriä sivuun valtakadun varrelta, mutta pikkumökki sai jäädä niille sijoilleen, kiinni tiehen. Jo tuolloin Pispalassa alkoi viritä joltinenkin perinnetietoisuus, eikä tölliä saanutkaan noin vain purkaa. Niinpä talon silloiset omistajat rakensivat mökinaihion päälle mahtipontisen (9x14 metrisen) pytingin, johon sopi kahden asunnon lisäksi myös avara kampaamo. Talo on ollut samassa suvussa koko ikänsä, kunnes suvun pätevin pirkko lunasti sen perikunnalta itselleen, remontoi talon päin Prinkkalan mäntyä ja myi parissa vuodessa asuinkelvottomaksi pilaantuvan liiterin meille.
Talon myyjä oli tehnyt remontoidessaan yhden kohtalokkaan virheen: hän oli asentanut uutta tekniikkaa vanhan päälle. Talon lattiaan, kylmäkellarin ja painuneen purueristeen päälle oli asennettu vesikiertoinen lattialämmitys. Talvella kellarin lämpötila laskee pakkasen puolelle, jolloin eloperäiseen purueristeeseen syntyy kastepiste. Kondensaation aihettama kosteus ei päässyt kahden tiiviin kerroksen (kylmäkellarin betonilaatan ja lattian pintamateriaalien) välistä pois, vaan purueriste homehtui nopeasti ja muodosti otollisen kasvualustan toinen toistaan myrkyllisimmille sädesienille, homeille ja bakteereille.
Talossa ei haissut homeelle - muita omituisia hajuja siellä kyllä häälyi - ja sisäilmahaittaa alkoi esiintyä ensin yläkerrassa, sillä alakerta oli remontoitu niin tiiviiksi, että homeiden myrkylliset aineenvaihduntatuotteet eli toksiinit kulkeutuivat rakenteiden ilmasiltoja pitkin ensin hatarampaan yläkertaan ja sairastuttivat siellä. Etsimme kauan syytä katon alta ja vintin seinistä ja yritimme korjata niitä, vaikka myrkyt muhivat alemman välipohjan eloperäisessä purueristeessä, joka olisi pitänyt ehdottomasti poistaa ennen lattialämmitysremonttia.
Purkulupaa varten meidän piti pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausunto ja osoittaa erityiset syyt kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi inventoidun asuinrakennuksen purkamiseen. Maakuntamuseo suoritti paikalla maastokatselmuksen marraskuussa 2017.
Kerroimme tutkijoille tapaushistoriamme ja toimitimme heille rakennuksen kuntoselvitykset ja mikrobitutkimukset. Hekin totesivat laajimman kunnostustarpeen kohdistuvan kellariin ja kellarin ja asuinkerroksen väliseen välipohjaan, joka pitäisi avata, puhdistaa ja jonka kaikki eristeet pitäisi vaihtaa. Kyseessä olisi varsin mittava ja teknisesti erittäin hankala toimenpide. Myös kellarin kunnostaminen vaatisi laajoja toimenpiteitä, ja lisäksi he pitivät ulkoseiniä riskirakenteena, joka voisi ajan myötä aiheuttaa ongelmia ja joka niin ikään pitäisi korjata.
"Ottaen huomioon rakennuksen laajat korjaustarpeet ja riskirakenteiden aiheuttamat epävarmuudet, sekä rakennuksen sijainti valtakunnallisesti arvokkaaksi määritellyn rakennetun ympäristön ulkopuolella, katsoo maakuntamuseo, että rakennuksen purkaminen on mahdollista", museon lausunnossa todettiin.
Tunsimme saaneemme lahjan, sillä jos Pirkanmaan maakuntamuseo sallisi talon purkamisen, myös kaupungin asemakaavoitus puoltaisi sitä.
Kommentit
Lähetä kommentti