Pattitilanne ja yllättävä käänne talvella 2018



Vuosi vaihtui, ja me jökötimme sormi suussa hangessa ja mietimme että mitäs nyt. Poikkeuslupaa valmisteleva kaavainsinööri koetti auttaa meitä eteenpäin ja hahmotella, mikä piirustuksissa oli vialla. Hän yritti järjestää meitä palaveriin pääkaavoittajan kanssa, jotta pääsisimme neuvottelemaan rakennushankkeestamme suoraan, ilman välikäsiä. Yllättäen esittelijämme sairastui yli kuukaudeksi, ja paperimme jäivät pölyttymään hänen pöydälleen.


Helmikuun alkupuolella kaavainsinööri palasi töihin ilouutisen kanssa: Tahmelan rakennuskielto päättyisi yllättäen helmikuun lopussa, ja maaliskuun alussa pääsisimme asioimaan suoraan rakennusvalvonnan kanssa. Kun isäntä kyseli syytä rakennuskiellon raukeamiseen, otaksui kaavainsinööri, että vain n. 10 % Tahmelan alueen rakennuksista kuuluu rakennusinventoinnin suojelusuositusluokkaan 1 (eli erityisen merkittäviin kohteisiin, joita ei saa purkaa). On helpompi suojella näitä yksittäisia rakennuksia kuin uusia niiden takia koko asemakaava.

Rakennuskielto oli varmaan aiheuttanut kasapäin ylimääräistä ja turhaakin työtä kaavoitusyksikölle, joten kaavainsinööri oli käänteestä varmaan yhtä tohkeissaan kuin me - ja rakennusvalvonnan lupakäsittelijä.


- Tämä on kuulkaa teille nyt tosi hyvä juttu, uusi kontaktimme rakennusvalvonnan puolella hehkutti ja kertoi, ettei hankkeemme pohjana enää ollutkaan Pispalan rakentamistapaohje, vaan Tahmelan vanha asemakaava, joka määrää ainoastaan sen, että tontilla pitää olla kaksikerroksinen asuinrakennus.

Tanssahtelimme riemusta pari askelta taaksepäin ja palasimme piirustuksissa kaksikerroksiseen lempiluonnokseemme. Otimme sen pohjaksi rakennusvalvontaan, kun ampaisimme heti maaliskuun alussa esittelemään paritalohanketta purettavan omakotitalon tilalle.


Kävimme kevään aikana neljästi ennakkoneuvottelussa selvittelemässä rakennusluvan kiemuroita. Paritalo rakennettaisiin vanhan rakennuksen paikalle ja suunniteltaisiin ympäröivään rakennuskantaan sopivaksi. Sen sijoittelussa olisi vähäinen poikkeaman tarve sekä pihan että julkisivun puolella. Uudisrakennus ylittäisi pihan puolella vähäisesti rakennusalueen ja kadun puolella räystäslinja ulottuisi hieman kadun puolelle, mutta poikkeamat olisivat samat kuin purettavassa hometalossakin.

Pientä päänvaivaa aiheuttivat paloturvallisuusmääräykset, sillä sekä meidän että naapuritontin rakennusala ulottuu tontin rajaan saakka eli alle 8 metrin etäisyydelle rakennuksesta. Paloturvallisuusmääräysten mukaan tällaisen seinän paloluokan on oltava EI60 ja osastoitujen ikkunoiden E30, eli ne eivät avaudu ja niiden yhteenlaskettu koko on korkeintaan kaksi neliötä. Sitten selvisi, että paksun hirsiseinän paloluokka on yli EI60, eli naapurinpuoleisen seinän paloluokkaa ei tarvitse korottaa esim. kipsilevyillä tai muilla paloa hillitsevillä materiaaleilla. Lisäksi huomioimme invalidiliuskojen varaukset sisäänkäynneille ja varmistimme vähintään 30 desibelin melunvaimennuksen.


Kävimme vielä viime töiksemme kysymässä kaupunkikuva-arkkitehdilta mielipidettä viimeisimmästä luonnoksesta. Hänen mukaansa ulkoseinän voi Tahmelan puolella jättää city- eli kanttihirrelle; Pispalan puolella se ei onnistuisi, vaan hirsiseinäkin pitäisi laudoittaa, kuten lähikorttelissa oli jouduttu eräälle uudelle hirsitalolle tekemään. Vaalean siniharmaa pääväri ja valkoinen tehosteväri sopivat kaupunkikuvaan, samoin peltikatto, ja kivijalan korkeuskin vaikutti nyt sopivalta. Kaiken kaikkiaan paritalon ulkonäkö oli nyt tasapainossa ja sai kaupunkikuva-arkkitehdin hiljaisen hyväksynnän.

Oli maaperätutkimuksen ja tarjouspyyntöjen aika.


Kommentit

  1. HEI! Sattumalta satuin lueskelemaan tätä vanhaa blogikirjoitustasi. Olipas hauskaa löytää kuva oman pihan joulukalenterista täältä 👌😊. T Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Hyvä jää kiertämään ja elämään. :)

      Muistan elävästi tuon vuoden joulupäivän, kun huijasimme lahja- ja sokerihumalaiset lapsemme tuulettumaan joulukalenterikierroksen varjolla. Ehdin näpätä pihastasi kuvan, kun riemu alkoi repeillä ja lapset hajoilla. Kaivoin kaupankulmalla eväät ja tarjosin lapsillemme keksiä ja (poikkeuksellisesti) lakupötköä.
      '
      - Sinä olet vähän huono lastenvahti kun annat evääksi lakua, tokaisi silloin nelivuotias tyttösemme, joka ei vieläkään lakusta välitä. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tahmelan kalteva torni

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö