Kaavoituksen kompastuskivipelto syksyllä 2017

Paritalohankkeemme jäi terhakan käynnistyksen jälkeen sutimaan lähtökuoppiinsa tyhjää.

Pispalaan - ja Tahmelaan, johon tonttimme tarkkaan ottaen kuuluu - on koko 2010-luvun ollut tekeillä uusi asemakaava, jolla pyritään hallitsemaan alueen kehittämistä, rakennussuojelua ja takavuosina villiintynyttä täydennysrakentamista sekä säilyttämään valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. Kaavoituksen ajan alueella on ollut voimassa rakennuskielto, eli olemassaolevaa rakennuskantaa ei saa muuttaa, vaan talon purkamiseen ja uuden rakentamiseen vaaditaan poikkeamislupa. Poikkeamisluvan voi saada, jos korjaus- tai uudisrakennuskohde noudattelee Pispalan rakentamistapaohjetta.

Loppukesällä 2017 ryhdyimme myllyttämään ideoita hirsiparitaloksi ja päädyimme nopeasti konstailemattoman kauniiseen ja kompaktiin pohjapiirrokseen, jossa kaksikerroksisen paritalon oleskelutilat (eteinen, wc, olohuone, keittiö, puku- ja pesuhuone sekä sauna) sijoittuvat alakertaan ja neljä makuuhuonetta yläkertaan. Asunnot ovat peilikuvia toisistaan, ja aputilat (eteinen, wc, puku- ja pesuhuone ja sauna) on sijoitettu äänieristyssyistä asuntojen väliin. Vastaava mestari piirsi pohja- ja havainnekuvat talosta ja lokakuussa marssimme toivorikkain mielin rakennusvalvontaan.

Mutta eipä se sitten mennytkään kuin päiväunissa. Meidät käännytettiin rakennusvalvonnasta kaavoitusyksikköön, ja juutuimme kaavainsinöörin pöydälle puoleksi vuodeksi. Jotta voisimme purkaa hometalon ja rakentaa tilalle uuden paritalon, meidän pitäisi hakea rakennuskieltoon poikkeamislupaa. Hankkeemme käsiteltäisiin ensin poikkeuslupatyöryhmässä, johon kuului kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja maakuntamuseon edustajia, ja sen jälkeen vielä yhdyskuntalautakunnassa. Poikkeamislupaa valmisteli avulias kaavainsinööri, joka selvitti, olivatko suunnitelmamme sellaisia, että niiden pohjalta voitiin lähteä hakemaan poikkeamislupaa, vai tarvittiinko muutoksia, ja jos, niin millaisia.

Käytimme loppuvuoden aikana 11 eri luonnosta kaavainsinöörin nähtävillä, ja hän vertasi suunnitelmiamme Pispalan rakentamistapaohjeeseen ja kyseli sinnikkäästi ohjeistusta pääkaavoittajalta. Hulppeaksi piirretty lukaalimme alkoi kutistua ja madaltua; seinät lähenivät toisiaan, katto aleni ja yläkerran ikkunat siirtyivät seiniltä vuoroin poikkipäätyyn, vaakasuuntaisiin kattolyhtyihin ja julkisivun nostoihin.

Rakentamistapaohjeen mukaan uudisrakennuksen tulee noudatella ulkomuodoltaan ja massoittelultaan (eli pituuden, leveyden, korkeuden ja kattokulman osalta) purettavaa rakennusta. Hometalomme oli jo lähtöjään Pispalan rakentamistapaohjeen vastainen; se oli syvempi kuin ohjeessa ja ikkunat oli sijoiteltu katujulkisivun puolella liian symmetrisesti. Kun veimme kaavoituspöytäänn suunnitelmat, joissa uudisrakennus noudatteli vanhan massoittelun periaatteita ja ikkunat olivat symmetrisesti, saimme kehotuksen kaventaa taloa ja välttää katujulkisivulla symmetriaa ja paritalomaista peilausta. Kun sitten toimitimme kaavoitukseen korjatun version, jossa ikkunat oli roiskittu seinille iloisen epäloogisesti, saimme ohjeen noudatella vanhan rakennuksen ulkonäköä.

Kivijalka oli aina liian korkea ja sitä piti madaltaa, mutta tietyn pisteen jälkeen se on mahdotonta, sillä perustusten on aina oltava maanpinnan yläpuolella. Tonttimme sijaitsee loivassa rinteessä Ansionkallion ja Tahmelan välissä, ja sade- ja sulamisvedet huuhtoutuvat kalliota pitkin pihaamme ja edelleen kadulle - tai matalammalla kivijalalla suoraan olohuoneeseen! Lopulta meistä tuntui jo siltä, että tontille pitäisi kaivaa kuoppa - sillä tontin rajakorkoja ei tietenkään saisi muuttaa - ja tökätä tönö siihen, hulevesilammikkoon seisomaan.

Muitakin mielivaltaisilta tuntuvia määräyksiä hypähteli kyytiin asemakaavan varrelta. Sisäpihalle antavassa parvekkeessa ei saanut olla kattoa, mistä vastaava mestarimme totesi ykskantaan: "Sehän mätänee yhdessä talvessa." Paritalon yhteisellä parvekkeella ei saanut olla väliseinää kahden talouden välissä. Aputiloja ei saanut sijoittaa julkisivun puolelle, tai ainakaan niissä ei sallittu pieniä tai nauhaikkunoita. Harja- ja sokkelilinjan sekä kattokulman tuli säilyä nykyisellään. Massoitteluperiaatteen vuoksi kaksikerroksinen talo litistyi puolitoistakerroksiseksi, mikä hankaloitti yläkerroksen asuinhuoneiden ikkunoiden sijoittelua ja mallia - ne kun eivät saaneet olla symmetrisesti tai muodostaa liian leveää julkisivun nostoa. Lisäksi yläkerroksen kattolappeiden alle jäi useita hukkaneliöitä. Rakennusvaiheessa jokainen niistä maksettaisiin tietenkin täysimääräisenä, mutta myyntivaiheessa hukkaneliöt hupenisivat, eikä niitä laskettaisi mukaan asuinpinta-alaan, joka suurelta osin määrittää myyntihintaa.

Viimein joulukuussa 2017 toimitimme lipastolaatikoksi kutistuneen paritalon piirustukset poikkeuslupatyöryhmän kokoukseen, mutta hylky tuli: suunnitelmamme ei noudattanut asemakaavan rakentamistapaohjetta, eikä poikkeaminen esitetyllä tavalla ollut mahdollista.

Muistan kuinka seisoimme koulun pihalla katselemassa lastemme leikkiä ja kilkatusta, ja kolea vihuri lipoi sisään hihansuista ja kauluksesta, puistatti. Epäusko näversi rintapieltäni - tuleeko tästä ikinä mitään!? ja mietimme että mitä nyt, luovummeko koko hankkeesta, kun emme pääse edes alkuun. Mutta ajatuskin luovuttamisesta kylmi sydäntä tuhannesti tuulta enemmän.

- En minä voi enää päästää irti tästä unelmasta. Me ollaan oltu niin kauan tyhjän päällä, etten kestä jos tämäkin toivenripe viedään minulta. Rakennetaan sitten semmoinen torppa, jolle saadaan luvat, ja myydään vaikka molemmat puolet. Jää meille silti enemmän käteen kuin nyt.