Kodinpunontaa

Huhtikuun lopussa pääsimme viimein valitsemaan sisäpintoja myytävälle puolelle - oman puolen nikkaroimme sitä mukaa kun aika, rahat ja rahkeet riittävät. Olimme sommitelleet K-rautakäyntiä kalenteriin jo kuukauden päivät, mutta aina se oli kariutunut johonkin - ajanpuuteeseen, hometalon tiilikaton purkuun tai asbestikriisiin - enkä ollut valmis unelmoimaan uudesta ennen kuin painajainen olisi päreinä. Nyt oli. Olimme kesän 2018 asuntomessuilla mittailleet vieroksuen mustia keittiöitä, tummanpuhuvia kylpyhuoneita ja saunoja kuin hautoja. Musta oli uusi valkoinen, mutta meidän silmäämme niin tunkkainen, ettemme voineet harkita sitä edes myyntipuolelle. Kiinteistövälittäjä oli onneksi vinkannut meille, että valkoinen on varma valinta ja perusmateriaalit pop: ostajat etsivät yksinkertaista peruspintaa, jota voi oman maun mukaan höystää mieleiseksi. Omat mieltymykseni ovat vuosien varrella eläneet ja jalostuneet. Isännän vahva suosikki on sisustuksessa aina ollut (maalarin)valko...

Niin päättyi maailmanlopuntalon surkea tarina. Kaivinkoneenkuljettaja kauhoi pääsiäisviikolla parin päivän ajan kivijalan murenia kaatopaikkakuormaan ja siisti pihaa, ja yhtäkkiä mörskän paikalla oli monttu. Purkupäätös oli ollut oikea; kaivinkoneenkuljettaja kertoi neljän alimman hirsivarvin olleen tohkaa ja elukoiden syömää, ja eristepuru kiviholvin päällä oli ollut läpimärkää. Kivijalassa ei ollut raudoituksia, vaan se murtui kaivinkoneen kuin jäätelökauhan alla. Emme ehtineet panna jalalla koreasti ja jammata voitontanssia montussa, kun uusi huoli kuristui kiirastorstaina kaulaamme. Vastaava mestarimme kertoi Mammuttikodin urakoiden yhä seisovan. Olemme tilittäneet ison ennakkomaksun hirsitilauksen yhteydessä, ja nyt aloin pelätä sydän kintaan peukalossa, ettemme saa edes hirsiä tontille, saati seiniä pystyyn, jos talotehdas kaatuu maksuvaikeuksiin. Konkurssipesästä ei Pertti Perustalonrakentaja saa latiakaan takaisin, vaan tappio on otettava takkiin. Meillä ei hometalon ...

Mörskä seisoi eduskuntavaalipyhän puolikkaana kuin politiikon lupaus; julkisivu ryhdikkäänä, mutta pihan puolelta jo romahtaneena. Asbestipurkajat ryömivät lauantaina kylpyhuoneen nauhaikkunasta sisään ja kuorivat katosta asbestia sisältäneen pikipaperin ja poistivat takkahuoneesta viimeiset putket. Maanantaina puuosien purku jatkui, ja illalla talosta törrötti pystyssä enää "torvi", kuten tytär piippua nimitti. Tiistaina ehdin juuri parahiksi näkemään, kuinka se - sairaan talon savuttava sydän - murtui röykkiöksi tomuavaa tiiltä ja kiveä. Tiistaina saimme myös ensimmäisen valituksen työmaalta leviävästä pölystä. Viikkokausiin ei ollut satanut ja kevät oli kuiva kuin aivastus, ilma sakeanaan katu- ja siitepölyä, ja tuolloin parin päivän ajan myös purkutyömaan selluvillaa, puupurua ja kivitomua. Pölyn leviäminen oli valitettavaa mutta väistämätöntä, mutta onneksi varsinainen purku oli ohi kolmessa päivässä ja olisi kaivinkoneenkuljettajan mukaan ollut nopeammin...

Kaivinkoneen oli määrä haukata ensimmäiset laudat hometalosta perjantaiaamuna klo 7. Mutta klo 7.10 työnjohtaja soitti, että kellarin takkahuoneesta oli löytynyt koteloinnin takaa asbestipitoista putkieristettä ja saunatilan kattolaudoituksen alta bitumikermi/pikipaperi, joka epäiltiin niin ikään sisältävän asbestia. Sitäpä sitten selviteltiin pää ja puhelin kädessä aamupäivä, soiteltiin asbestipurkajille ja pohdittiin kuinka edetä. Haitta-ainekartoittaja kävi ottamassa asbestinäytteen kylpytilojen katon pikipaperista ja kivijalan piestä. Onneksi asbestia löytyi vain helposti poistettavasta paperista eikä kiven pinnasta, josta se olisi pitänyt hioa irti kalliisti ja vaivalloisesti. Urakka ei tähän töyssyyn enää sakannut, vaan kaivinkonekuski aloitti aamupäivällä talon purkamisen pihan puolelta. Kaivuri alkoi hotkia isolla haarukalla kuistia, olohuonetta ja eteistä, ja kirkuen ja kirskuen talo murtui suupaloiksi kuin puiseva leivonnainen. Asbestipurkumiehet arssinoivat ...

Talvi ja asbestipurkajat palasivat maanantaina 8.4., lumi ja pakkanen tiistaina. Parissa päivässä purkumiehet käärivät bitumikermin seinistä ja katolta pois, irrottivat autotallin levytyksen ja nyppäsivät eristelevyt sähkötaulujen takaa. Kävimme keskiviikkona hyvästelemässä lasten kanssa taloa. He nylkivät seinistä 50-luvun tapetteja ja porkivat parvekalautoja irti. Aina iltaisin tapanani on kysyä lapsilta, mikä päivässä oli parasta. - Koko päivä, hihkaisi viisivuotias tyttäremme. - Ja se mikä jäi mieleen, oli kun käytiin talolla! Juuri ennen unta hän alkoi kuitenkin kehrätä kyyneliä. - Minua surettaa kun se talo rikotaan. Siellä on ollut niin kiva käydä. Viimeistään silloin ymmärsin, että tytöllemme maailmanlopuntalo oli vain kutkuttavan jännä leikkipaikka. Hän oli mennyt siellä veljien kanssa Hello neighbor -pelimaailmaa (josta ei toki tajunnut höykäsen pöläystäkään) ja löytänyt kivoja leluja, Tuhkimon tyllimekon ja pehmonorsun. Hän ei ollut menettänyt sinne mitään...

Isäntä käväisi perjantaina 5.4. töllistelemässä purkuporukan pomon kanssa hometaloa, jonka koko ja korkeus tulivat tälle pienoisena yllätyksenä. Kotvasen miehet tähyilivät kädet taskussa korkeuksiin, että kuinkas tuonne päästään, kun telineitä tai nostolavaa ei omasta takaa ollut. Niinpä meidän oli vuokrattava sellainen. Isäntä haki vielä samana iltana Hämeen Rakennuskonevuokraamolta nivelteleskooppinostimen ja sai vedettyä naapuriapuna työmaasähkön sille ja käsisirkkeleille. Ulkolaudoituksen purku-urakka alkoi lauantaiaamuna. Aurinko valoi voisulaa miesten naamaan ja niskaan, isäntä kiskoi taivaan laidalla kattoruoteita irti ja purkumiehet pistivät alempana sorkkaa seinään. Jumalaare mikä tahti! Ulkolaudoitus oli tolkuttoman tiukassa, ja silti purkulava täyttyi nopsaan kuin heittokuorma halkoja. Pari kertaa miehet pitivät nortinmittaisen tauon ja haukkasivat mansikkarahkapullaa, jota heille aamulla leipasin, mutta muuten he perkasivat päivässä talosta irti kaiken mihin din...

Aprillipäivänä saimme ensimmäisen - ja urakoitsijan puolelta ainoan - asbestipurkutarjouksen, joka tuntui härskiltä pilalta: sen hintalappu oli isompi kuin kuin koko muun urakan! Talopurun kokonaishinta kasvaisi melkein 150 %, ja hinta oli niin tuhti, että se asettaisi vaakalaudalle koko paritalohankkeen etenemisen. Emme voineet millään muotoa hyväksyä sitä. Alkushokista toivuttuamme isäntä soitteli, lauleli ja sääti vuorokauden ympäri. Kävi ilmi, ettei "tarjous" ollutkaan peräisin asbestipurkajalta, joka oli alun perin tehnyt talolla haitta-ainekartoituksen ja -purun, vaan pääpurku-urakoitsijan alihankintayritykseltä. Katselmuksessa mukana ollut Aluevalvontaviraston (AVI) edustaja oli ilmoittanut, ettei ulkolaudoitusta saanut purkaa koneellisesti, vaan se oli tehtävä käsityönä. Ja koska emme voineet hyväksyä pääpurku-urakoitsijan tarjousta, oli meidän etsittävä purkajat muualta. Pyysimme asbestipurkutarjouksen omalta yhteistyökumppaniltamme, ja hinta putosi murt...