Onnenmyyrät lauteilla

Isäntä jatkoi lauteiden laittelua karvaisten kotitonttujemme suosiollisella & herkeämättömällä avustuksella. Kissat katselmoivat vuoron perään Ylimpinä Rakennusvalvontaviranomaukuisina jalanseisotusta, ruuvinvääntöä ja lauteenvoitelua. 

Yllättäen toiseksi ylin laude oli työläin työstää, ja suunnittelussa kuluikin ilta, vähän toista. 

Kaltaiseni houkkahattu voisi kuvitella, että otetaan jalka, kaks tai mitämaks neljä, sahataan lautaa määrämittaan, ruuvataan *rumps* ne toisiinsa ja a vot! siinäpä meillä on kelpo laude! 

Ehei. Tasapaksu laudemalli on tylsä. Lauteessa pitää olla lujuutta ja luonnetta, kiva rytmi, hyvä tempo ja sydänpuun sisäistä kauneutta, eivätkä ruuvinpäät tai tukirakenteet saa tietenkään jäädä näkyviin! 

Aikansa näprättyään isäntä sai kaikki kriteerinsä täytettyä, ja toinen laude valmistui juuri parahiksi seuraavaan saunaan, ja kaksi alinta jakkaraa kolmanteen. 

Minä voitelin vähän joka välissä lauteita parafiiniöljyllä, joka luo lämpökäsiteltyyn haapaan upean loimun, liekin ja tanssin.

Sitten istuimme ritsillä varpaat ja hanurit rasvassa, hymyt hyyrällään päässä ja löyly ylt'ympäri pitkin ihoa kuin lempeän lehmän nuolaisu. 

Vaikka isäntä kuinka koittaa vakuuttaa, että kaikissa laudepaloissa on tasan sama väri ja sävyero johtuu vain valaistuksesta, niin enpä usko: eri syypäin asetellut laudat hohtavat eri tavoin ja luovat lauteisiin juuri sitä hyvää rytmiä ja tempoa *za za zaa*. 

Saunan lattia uhkuu nyt kauttaaltaan kissankultaa ja tummaa valoa, kun isäntä käsitteli myös pesuhuoneen liuskekivet suoja-aineella. 

Perheperjantaipyhättömme - eli sauna - on nyt paria listaa ja ikkunankarmeja vaille valmis. 

Lauteita nousi lopulta neljä, mikä toistaa kivasti suihkun ja laattojen nelikulmaista muotokieltä. 

Lauteilla on hulppeasti tilaa koko viisikkommekin viihtyä, ja illan viimeinen saunavuoro on itseoikeutetusti omistettu vilusukallemme.

Niinä sauna-iltoina, joina haksahdamme askartelemaan valkean myös takkaan, tuntuu pientä kissansielua repivän kahtaalle syvä ristiveto: ollako vai eikö olla, saunassa vai takalla?! Kas siinä pulma. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tahmelan kalteva torni

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö