Pihahommia ja sisäsipostelua


Isännän pensselitempun aikana minä raivasin pikkuhiljaa pihaa, haalailin roskia kadunvarteen ja jämälautoja takkapuupinoihin. Pyhänä sain halkotalkoisiin puoli sukua, virittelimme pihaan sirkkelin ja sitten antaa sen soida, soida!


Ilma oli sakeanaan puunpätkää, uutterat pikku muurahaiset juoksuttivat valmiita takkapuita pihan perälle ja kokosivat soman lautamotin, ja parissa tunnissa lautaläjä tyhjeni. Sitten olikin jo väliaika, kahvia ja raksapullaa.


Olen jo kotvan haikaillut nuotiopaikkaa, jonka äärellä voisi paistatella päivää, kasvisnakkeja, vaahtokarkkeja ja muurinpohjalettuja. Roskia perkatessani löysin hometalon vanhan kaivonkannen ja son siinä! Noheva nuotiopaikka! Valurautakannen päällä tuli voi hulmuta vapaana grilliverkon tai muurikkapannun alla, ja letut päivettyvät iloisesti tiristen pisamille siinä, lapset kilkattavat ympärillä ja kesäilta on sakeanaan elämää, kihisee ja inisee ihan korvan juuressa auts.


Ulkotulisijalle löytyi luonteva paikka meidän puoleltamme pihaa, käänsin vain pois pari vanhaa pihalaattaa ja yhden pikku betonimötikän, joka tarkemmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui tuntemattomaksi lepääväksi esineeksi.


Poikamme riensi auttamaan, ja yhdessä me kaivoimme ja kampesimme valtavaa kivipaatta maan sisästä, kunnes isäntä kävi löpulta vääntämässä sen kuin hiidenhampaan sijoiltaan ja vieritteli tuolle puolen pihaa.


Tasasimme maan, löimme tilalle kivilaatat ja valurautakannen ja avot: nuotiopaikka on valmis! Helluntaina virittelimmekin ensimmäisen helkavalkian siihen ja poltimme pari vaahtokarkkia.


Sen jälkeen olenkin toimitellut tontilla tyhjää kaiken vapaa-aikani: vähän tiskannut ja lakaissut, kitkenyt vuohenputkea ja valkeaa pionia, löytänyt valkoisia lemmikkejä, akilleijoja ja sen kitketyn valkean pionin (hiivatti soikoon!), siirtänyt valeistutettua vadelmaa, sahannut nuotiopuita ja kärrännyt pitkästä aikaa satoja kiloja sepeliä.


Mikä autuas, ravisuttava ääni onkaan lapion romahdus soraan! Vuosi sitten äyskäröin tuhansia kiloja sepeliä ja - kylkilihaksen tulehtumisesta huolimatta - nautin joka kärryllisestä, ja niin nytkin.


Maanrakennusaikana tilasimme salaojasoraa vahingossa puoli rekallista liikaa, ja nyt vajuttelin sivupihan puolimetristä sorapatjaa ohuemmaksi ja kärräsin sitä takapihalle kuistin eteen. Samalla sai alkunsa paritalon pihajako, jonka teemme varmaan porrastamalla loivan rinnepihan meidän puolelta ylemmäs ja naapurin puolelta alemmas. Väliin voisi istuttaa jotain puskaa, syreeniä kenties.


Muinaiset kukkaislöydöt innostivat minua punkamaan pihan perälle kesäkukkapenkin ja tälläämään harkkoaidan päälle pari petuniaa, pelakuuta, pekoniaa ja mitä-näitä-nyt-on. Siinäpähän elävät kunnes kuolevat, ja siihen saakka ilahduttavat.


Iloa, eloa ja pulinaa pihapiiriin tuo myös uusi kesänaapurimme pölö pulunen, Pulmu Henrietta Sulkava. Hän alkoi hankkia rajatuijaan pesää ja kiikutti ylen tyyriinä puolimetrisiä risuja puskaan jotta tutisi. Kussa pesä valmistui, hän alkoi hurjan kurlutuksen mää tein täin itte ettepä usko enkä määkä mut olispa munia joita munia vaan onpa tässä etevä pesä kukahan tän teki häh? jospa mää vähän munisin tässä jos ois munia joita munia! 


Pulmu jäi pulisemaan puskaan kun läksimme, eikä häntä sitten pariin päivään näkynyt. Ehdimme jo huolestua, kunnes eräänä iltana tuohtunut pölötys alkoi kaikua pihassa, tosin väärästä tuijasta. Kaipa hän siellä nyt etsii pesäänsä pari metriä tekeleestään sivussa.


Sillä välin kun minä rakentelin pulun kanssa hartaana pihaa jatkoi isäntä seinien sipostelua, tällä kertaa talon sisällä. Hän tekaisi olohuoneeseen puuttuvan seinänpätkän ja vahasi hirsiseinät, hioi ja kittasi, kittasi ja hioi ylhäällä, alhaalla ja siinä välillä.


Katsellessani jonain iltana ruskeita, luovasti laikukkaita seiniä näin ensi kertaa huoneiden rajat ja mahdollisuuden, että voisimme pian asua täällä. Sitten menin taas ihan pihalle aurinkoon pulujuttuja kuuntelemaan ja isäntä jatkoi, sai avuksi isänsä pohjamaalaamaan seiniä.


Alakerran väliseinät ja yksi lastenhuone on nyt kokonaan pohjamaalattu, ja voi sitä valoa, joka virtaa isoista ikkunoista sisään kuin lämmin aurinkokylpy!


Meille valo ja avaruus ovat aina luoneet kodin, ja pimeässä petsertämisestä tulee vain paha mieli. Halusimme taloon korkeat huoneet ja avaruutta ylöspäin, ja siksi valitsimme kattotuoliksi saksiristikon ja teimme alakerrasta yhden hirsikerran korkeamman. Alakerran huonekorkeus on 275 cm ja yläkerran makuuhuoneiden parhaimmillaan 315 cm, ja portaikko on seitsenmetrinen katedraali. Korkeat ikkunat vain lisäävät tilan ja kodintuntua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö

Tahmelan kalteva torni