Paritalon syntymäpäivä

Alusta alkaen meille on ollut tärkeää löytää paritalon toiseen puoliskoon Hyvät Naapurit: ihmiset, joiden kanssa tulemme tuumaan ja toimeen, jotka ovat laillamme kiintyneet Pispalaan, arvostavat majesteettista hirsitaloa ja muuttavat sinne asuakseen eivätkä myydäkseen.

Helpommin toivottu kuin tehty. Toinen puolisko asetettiin myyntiin syyskuussa, kun talotehdas oli vielä ohjaksissa ja rakentaminen eteni nelistäen. Kiinnostus oli kohtalaista ja esittelimme huoneiden paikkoja ja valittuja sisustusratkaisuja useille ostajaehdokkaille, mutta harva taisi nähdä sielunsa silmin viihtyisää kotia ruodepuiden, koolausta ja kipsilevyjen läpi. Huoneet näyttävät raakapinnalla pieniltä ja pimeiltä ja avarakin tila sokkeloiselta. 

Lokakuun lopussa talotehdas karahti konkurssiin ja rakentaminen tyssäsi kuin väliseinään, jotka timpurit ehtivät onneksi viime töikseen naapurin yläkertaan nostella. Siitä pitäen naapurihuoneisto on uinunut raakapinnalla ja odottanut löytäjäänsä, joka rakentaisi asunnon levypinnalle ja sisustaisi mieleisekseen - meidän aikamme, voimamme & varamme eivät siihen riitä oman puolen rakentamisen ohessa. 

Uuden, keskikokoisen arvoasunnon hintaluokassa näitä itsetekijöitä on huomattavan vähän: harva on niin jyvällä talon rakenteista ja tekniikasta että pystyisi niitä itse tekemään, vaan urakka on kilpailutettava ja valvottava tikkana, vaikka puikoissa kuinka olisi ammattilaisia. 

Vastaava mestari valvoo toki rakenteiden valmistumista myös naapuripuolella, mutta asukkaan on silti hyvä katsoa vähän päältä työn jälkeä, että siitä tulee hyvää ja kaunista, ja etenkin oman mielen myötäistä. Ja mitä enemmän itse osaa ja tohtii tehdä, sitä enemmän säästää. 

Maaliskuussa korona sitten seisautti kaiken, koko yhteiskunnan ja asuntokaupan. 

Muistan elävästi, kuinka joulukuussa 2017 värjöttelimme isännän kanssa koulun paljaalla pihamaalla ja hyinen tuuli kiljui kilpaa leikkivien lastemme kanssa. Paritalo oli tuolloin vasta raakaluonnos paperilla ja pieneni kuin pyynpesä maailmanlopun edellä, kun sitä tarkennettiin Pispalan rakentamistapaohjeen mukaiseksi. 

- Jos rakentaminen menee liian vaikeaksi, niin sitten pitää vain osata luovuttaa ja luopua unelmasta, sanoin silloin isännälle. 

Mutta emme me osanneet, emme, vaikka rakennuskielto lankesi alueelle uudelleen, ja ensin kaatui talotehdas ja lopulta melkein koko maailma. 

- Kyllä me mietimme, että oletteko te superihmisiä, normaalia sisukkaampia vai vain itsepäisiä, tokaisi muuan tuttava. 

Kenties jälkimmäisiä, mutta ennen kaikkea me olemme vaihtoehdottomia. Jokaisen vastoinkäymisen olemme ylittäneet nipin napin ja puskeneet sitten suuna päänä pääkkösenä päin seuraavaa tyrskyä, koska muuta emme voi. Tarpeet ovat nyt tässä, arpoja heitellään kuin läppää ja kortteja jaellaan lonkalta; me otamme ne vastaan ja koetamme kääntää parhain päin, tehdä tästä parhaan mahdollisen talon ja elämän meidän perheellemme. 

Ja nyt me kirjaimellisesti ihmeen kaupalla löysimme hyvät naapurit, jotka ostivat toisen puolen raakapinnalla, siinä jamassa kuin se nyt on, ja tekevät tai teettävät kodista mieleisensä. Mikä onni, mikä kohtalo ja kaitselmus tässä tuivertavassa ajassa! 

Puolisen vuotta hioimme hallinnanjakosopimusta huolella kokoon ja kattavaksi kolmen eri mallin pohjalta, ja seikkaperäinen siitä tulikin: kahdeksansivuisessa asiakirjassa määritellään mahdollisimman aukottomasti kaikki paritalokiinteistön vastuut ja velvollisuudet, piha-alueista postilaatikoihin ja jätehuollosta jälleenmyyntiin. Kaupanvahvistajakin ihmetteli asiakirjan laajuutta ennen kuin totesi kiinteistökaupan toteutuneeksi. 

Juhlimme siis paritalomme virallista syntymää vanhana juhannuspäivänä, kun kauppa käytiin ja hallinnanjakosopimus vietiin Maanmittauslaitoksen kirjoihin ja kansiin. Me teimme sen, pienen tilan Tahmelaan; pystytimme seinät, joiden sisään kaksi perhettä saa elämänsä ja onnensa näköisekseen rakentaa. Enää kaikki ei ole pelkästään meidän käsissämme, vaan puolet on naapurin. Tervetuloa, terveoloa kaikille meille!