Sijoiltaan nuljuvat sielut eli laattaostoksilla


Isäntä tarttui toimeen pikku hiljaa, vaikka tenniskyynärpää ei parantunutkaan. Puolenkymmenen kanssarakentajan valistuneen arvion mukaan se vaivaa hoidettuna kuusi kuukautta ja hoitamattomana puoli vuotta, joten jotain tässä on tehtävä, vaikka sitten taloa. Onneksemme pari luottomiestä astui taas remmiin ja nosteli päivässä kolme yläkerran väliseinää paikoilleen.


Isäntä nipperehti sillä välin paljoa pientä. Hän irrotteli vesivanerisen erotuskaistaleen hirren ja lattiavalun välistä ja poisti ikkunan uretaanipurseet, liimasi tiivistenauhat ja asensi karmitulpat ja ikkunankahvat paikoilleen.


Minäkin pääsin tuntemaan itseni tärkeäksi ja kipsailemaan väliseinien ruuvinkantoja piiloon.


Isäntä alkoi varoen laatoittaa saunan lattiaa, ja onneksi alkoikin, sillä olimme muistaneet saunan ja kylpyhuoneen välisen lasiseinän asennusajan väärin ja kuvitelleet sen viikkoa myöhemmäs. Vaan seinäpä tuotiin ja asennettiin paikoilleen jo nyt, ja isäntä ehti juuri parahiksi laatoittaa ja saumata lattian lasiseinän alta.


Tietenkään mikään ei mene kertasivelyllä oikein, ei saumauslaastin valintakaan! Saunaosaston seisauttavan upea, luonnonmusta liuskekivi vaatii ympärilleen juuri oikean antrasiitinsävyn, ja meillä oli mielessä Cascon tuote. Mutta sitäpä ei tältä mäeltä löydy yhtikäs mistään, ja hätäpäissään isäntä nappasi rautakaupasta Kiillon hiilenharmaan saumalaastin, jota myyjä vakuutteli saman sävyiseksi.


Häneksihän se meni. Märkänä saumalaasti oli violetinkukertava, mutta haalistui kuivuessaan vaisun vaaleanharmaaksi. Sellainen ei tee oikeutta väkevän tummalle luonnonkivelle, vaan saa sen näyttämään halvalta.


Onneksi isäntä on kaiken hyvän lisäksi sisimmältään herkkä esteetikko, jonka silmä sairastaa ja sielu nitkahtaa sijoiltaan vääränsävyisen saumalaastin edessä. Minun ei tarvinnut kauaa soperrella, ettei tuommoinen käy, kun hän jo porhalsi rautakauppaan uudelleen ja toi testiin Sikan mustan saumalaastin. Se on just passeli, ja nyt kumpaisenkin mieli keittää mettä ja sielu pysyy paikoillaan kuin naulittuna.


Sisustuksen suhteen meistä kumpikaan ei joudu tekemään kompromisseja. Makumme ovat kaukana toisistaan - isäntä suosii eleetöntä, klassista tyyliä, kun taas minun makuni on rouheampi - mutta joka kerta sisustusratkaisujen edessä onnistumme löytämään kummallekin mieluisan leikkauspisteen. Se on siinä! 

Niin kävi jälleen laattaostoksilla. Olemme mutustelleet ajatusta ajakerran asuintilojen laatoituksesta, ja hetki hetkeltä se tuntuu mieluisammalta idealta. Kävimme kuukausi sitten tutustumassa vesieristäjämme laattavalikoimaan, ja muistini pohjaan painui kuva vaaleasta laatasta, jonka pinnalla harmaan pehmeät sävyt päilyivät kuin sade usvapilven äärellä.


Läksimme jäljittämään mielikuvaani, ja arssinoimme tuon pitkää HS-Laatan valikoimaa, jossa mikään ei tuntunut tismalleen oikealta. Olimme jo lähdössä, kun toimitusjohtaja tempaisi takaseinältä 60x60 cm vaalean lattialaatan. Siinä se oli! Hallavan himmeä, häilyvä kaunotar, joka olisi juuri oikea olohuoneen ja keittiön lattiaan.


Kurvailimme samontein Vehoniemen Laattamyymälään. Isäntä on jo kauan vaatinut vessan ja kodinhoitohuoneen lattiaan 15x15 cm lattialaattaa siitä yksikertaisesta syystä, että laatoitettava piilolattiakaivo on tuon kokoinen. Joka vessakäynnillä kymppilaatta kirskahtaisi sielun pintaan kuin haarukka kaakeliin, eikä sellaista hivutusta ihmismieli kauaa kestäisi. Mutta suomalaiset ovat vannoutunutta kymppikymppikansaa, joten 15x15 laattavalikoima on kaikkialla niukka. Isäntä oli jo asennoitunut leikkaamaan sopivat palaset isommasta laatasta yhteensä 9 neliön alalle. 


Mutta kappas! Laattamyymälässä meitä odottikin tismalleen oikea siniharmaa lattialaatta. joka leikataan tehdastilauksena 15x15 cm kokoon vain Suomen markkinoille. Ja siellä vartoili myös  luonteikas lehtimosaiikki, johon jo viime käynnillä ihastuimme! 

Kun oikeat palat loksahtelevat kohdilleen, on valinta nopea.

- Eiköhän ne ole tässä. Seinälle väliin 20x60 tai 20x75 cm laattaa, ja hyvä tulee. 


Läksimme myymälästä lempilaatat kainalossa ja sielut ja suut messingillä kotiin. Meille tulee niin upea vessa, että taidammepa muuttaa ensi töiksemme sinne asumaan! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö

Tahmelan kalteva torni