Katkolla kaakeleita

Tällä viikolla työ tyssäsi kuin tennispallo hihaan.

Alkuun meillä oli apuna pari isännän kaveria sulkemassa alakerran väliseiniä ja villoittamassa yläkertaa. Seinä luo alakertaan kummasti yhtenäisyyttä ja sitoo olohuonetta ja keittiötä yhteen.

Minä olen pöyhinyt kahdenlaista villaa: sukkalankaa ja kivivillaa. Eristin omin pikku kätösin yläkerran aulan ja tyttären huoneen seiniä, ja samoin käpälin tikuttelin työmaasukat kiitokseksi isännän kaverille, joka on lukemattomia kertoja rientänyt avuksi villoitukseen ja seinäntekoon. 

Sitten tennispallo vierähti isännän vasempaan hihaan, koteloitui kyynärpäähän ja seisautti työmaan. Kipu on kuulemma juilinut kädessä jo pari viikkoa ja pahentunut pikku hiljaa, mutta isäntä on painanut pääkkönä menemään, sillä urakka lepää yksin hänen varassaan, aika on rahaa ja maali niin lähellä.

Nyt kiireet kauas karkaavat, eikä isännän auta kuin lepuuttaa tenniskyynärpäitään - sillä eiköpä vain toinen pallo muljahtanut oikeaan käteen! Isäntä on nyt aivan kädetön, ja tiskaaminenkin ottaa voimille.

Kun työsarka ei raksalla onnistu, voi aivotyötä sentään raksutella ja suunnitella sisustusta. Olen kainosti kateudesta vihertäen seuraillut rakennusblogeja, joissa suunnilleen ulkovalaistuskin - keittiöstä ja pintamateriaaleista nyt puhumattakaan - on lukittu jo ennen talopaketin toimitusta. Me olemme puskeneet vastatuuleen koko ajan selkä edellä, eteenpäin vilkuilematta, sillä mitä tahansa voi tapahtua ja asiat mennä myttyyn ja mönkään niin monin eri tavoin - kuten on sitten käynytkin.

Taannoisilla Asta-messuilla minulla kävi ilmiömäinen tuuri. Minä, joka en ikinä, koskaan saati milloinkaan voita mitään, osallistuin Vehoniemen Laattamyymälän arvontaan ja voittaa posautin 300  euron lahjakortin! Sillä latoo jo monta laattaa seinään tai lattiaan, ja niinpä kurvailimme Kangasalle ihailemaan italialaisia kaunottaria.

Ensimmäisenä laatoitusjonossa nököttää alakerran vessa, johon pitäisi heti kaakeloinnin jälkeen asentaa poistoilmalämpöpumppu. Halajamme vessasta ja yläkerran kodinhoitohuoneesta yhtenäisiä, ja olen visioinut tiloihin vihertävän turkoosia lattiaa ihastuttuani Laattapisteen huikeaan Green river -seinälaattaan.

Tuollaista lattialaattaa vain ei löydy kivennavastakaan - eikä ainakaan meidän nappipelibudjetillamme - joten hellitän nyt hiljalleen visiostani ja yritän tyytyä kilolaattojen maanläheisiin, taitettuihin sävyihin: harmaaseen, rusehvaan ja mustaan.

Mutta vessankin laatoitus on enemmän kuin seinät ja lattia. Sielläkin on oltava sielua ja särmää; jokin yksityiskohta, joka höystää huoneen osaksi juuri meidän kotiamme. Sitä särmää on kissojen ja koirien kanssa etsitty ja mätsätty toistemme makuihin; minä mielin timanttien tuiketta ja kimallusta, ja isäntä - no, jotain särmää. Ja nyt taisi sielu löytyä Laattamyymälästä: meille molemmille mieluinen mosaiikki, jonka ympärille vessan ja kylppärin laattamaailma rakentaa. Harmikseni en kuvannut sitä, sillä hoksasin mosaiikin puuttuvaksi palaksi vasta kotona imuroidessani.

Laattamyymälässä jalostimme ajatusta olohuoneen ja jopa keittiön laattalattiasta. Hometalossa oli harmaanruskea parkettilattia, enkä voi siksi harkitakaan asuintiloihin tummaa lattiaa, sillä se on homeen ja hävityksen väri. Vaalea, italialainen laattalattia olisi keskieurooppalainen, käytännöllinen valinta lattialämmityksen kanssa, ja omintakeisella ladonnalla siitä saisi suorastaan ylellisen.