Vasara ja nauloja


Rappusta pukkaa kuin Ruuneperi runoa tai Iisakki kirkkoa!

Isäntä on rakentanut rappusia askelman kerrallaan ja nauttinut joka naulasta ja palkista; olkoonkin, että työ on edennyt välillä yrityksen ja erehdyksen kautta. Pienen haasteen ovat asettaneet hirsitalon painuminen ja asuntojen välinen, liikkumaton paloseinä. Painumavaran takia portaiden runkorakennetta ei voi kiinnittää ylempään välipohjaan, jotta raput eivät räksähtele rikki yläkerran asettuessa aloilleen. Äänieristyssyistä runkorakennetta ei voi varata myöskään asuntojen väliseen paloseinään.


Tai voi, ja ensin isäntä ruuvasikin portaat tolkusti paloseinän koolaukseen. Sitten minä kipaisin naapurin puolelle korvat höröllä, että kuuluuko töminää. Kuului, joten uusiksi meni!

Nyt portaat seisovat paloseinän päässä tanakasti omilla jaloillaan. Toisessa päässä rappuset varaavat kolmeen eri seinään: vessan ja porraskuilun väliseen, porraskuilun ja pukuhuoneen väliseen ja saunanvastaiseen väliseinään. Samalla portaiden runkorakenne asettuu osaksi pukuhuoneen alaslaskettua kattoa, ja askelmat piiltetaan vaatekaapin hattuhyllylle. Ainoastaan yksi rappunen jää näkyviin pukuhuoneen katonrajassa. 



Tällä kikkailulla paikalleen rakennetut rappuset haukkaavat mahdollisimman vähän tilaa pukuhuoneesta, eikä sinne tarvitse pystyttää kantavaa tukitolppaa. 

Ja mitä tämä lysti maksaa? Pari satasta, monta kymmentä työtuntia, vaan hyvä tulee, kenties jopa täydellinen! Häneksihän tämä homma olisi mennyt, jos olisimme ostaneet valmisrappuset Porraspetterit Ky:ltä - epäilen, ettei ammattilainen olisi jaksanut kikkailla joka portaan edestä, vaan olisi asentanut kuiluun hulppeat valmisraput ja pukuhuoneen keskelle tukitolpan, johon törmäillä tankotanssimaan. 



Vaan isäntäpä jaksaa - ja ennen kaikkea osaa! Minä en, mutta olen leikitellyt toisenlaisilla naulolla. Kun isäntä alkoi ensin hienovaraisesti ja sitten vähän painokkaammin vihjailla, ettei hänellä ole villasukkia, kävin tuumasta toiseen - tai yhdeksän tuuman naulaan, ja neuloin rakentajalle jalat täyteen vasaraa ja nauloja. 


Viime aikoina isäntä on rustaillut ruutuja kuin ristikontekijä ja suunnitellut aputilojen laatoitusta. Visio on kirkastunut ja tyylikin selvillä, mutta laattamalli ja ladonta eivät. 

Uljas, upea unelmamme lautalattioista karahti käytäntöön: mistään ei tunnu löytyvät kyllin ohutta, hyvälaatuista ja edullista lautalattiaa betonivalun päälle - koolauksiahan lattiaan ei tule. Lisäksi puu on vähän turhankin tehokas lämpöeriste, joten lautalattian alla lämmitys menisi hiirille ja harakoille. 



Olemmekin nyt puntaroineet muita mahdollisia lattiapintoja. Parkettien joukossa on pari meille molemmille mieluista mallia, mutta ne maksavat mannaa ja marmelaadia. Laminaatissa on muovinen tuntu ja se ainoa ihan kiva kasipuol onkin jo parketin hintainen.


Nyt isäntä innostui piirtelemään laattalattian koko alakertaan, ja vaikka ajatus onkin kiehtovan keskieurooppalainen ja ylellinen, vierastan ajatusta keittiön kaakeloinnista. Tällä kokoonpanolla - kolme lasta, kaksi kissaa ja kaltaiseni köpelökäpälä - pirstoutuneet astiat lainehtisivat harva se päivä keittiön lattialla kuin ahtojää ja kristallikimara. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö

Tahmelan kalteva torni