Haalailua

Eräänä lauhana keskiviikkona saapui ensimmäinen poistoilmalämpöpumppu PILP Nibe F750, joka sekoitti pakan kuin mörko muumilaaksossa. Yhtäkkiä se kohosi autotallin edessä jylhänä, hallavana ja hiljaisena - tuo 2,5-metrinen ja n. 250-kiloinen lämmityslaitos - joka pitäisi jollain opilla taikoa ensin takapihalle, sitten puolentoista metrin korkeuteen portaattomalle kuistille ja lopulta ovesta sisään toiseen huoneistoon - ja kotvan päästä sama farssi uusiksi numero kakkosen kanssa. Varsinaisen tenkkapoon muodosti se, ettei vehjettä saanut määräänsä enempää (yli 45 astetta) kallistaa, vaan se piti haalata pystyasennossa paikoilleen - tai edes pois kadun varresta.

Yhden päivän isäntä sitten olikin päkätissä PILPn kanssa. Kaavailimme ensin kantotalkoita, joissa 5-6 miestä halailee vehkeen paikoilleen, mutta kuinka kummassa pömpelistä saisi pitävän otteen edes yksi mies - saati kuusi - kun ei siinä ole kahvoja? Sitten harkitsimme haarukkatrukkia, manausta ja ties mitä poltergaistia, kunnes luovutin ja läksin neuvottomana ruoanlaittoon.

Vaan isäntäpä ei luovuttanut, vaan rakenteli tukitellingit PILPin ympärille ja pukkasi koneen pumppukärryllä talon toiseen päätyyn. Eskarin päättyessä hän soitti minut tukihenkilöksi, jotta voisi vetää hökötyksen vanerin päällä sorapatjaa pitkin ylämäkeen, mutta kun en tyttärenhaulta heti paikalle ehtinyt, hilasi pömpelin yksin sivupihalle. Pari metriä minäkin ehdin vehjettä muka pönnätä, ennen kuin se olikin jo takapihalla. Pöntön kuistille loikkaan ja sisälle sujuttamiseen meidän pitää varata kanavanostin ja kaveriapua, mutta niiden aika on vasta toisenkin vekottimen saavuttua.

Vaan ei meiltä kantaminen loppunut. Syksy oli kostea ja muhjuinen kuin sieni, ja rakennusmateriaalit uhkasivat pilaantua peiteltyinäkin. Piha oli pyöreänään kipsilevyjä, ovia, pohjamaalattua lautaa, lankkua, raakalautaa, rimaa, pölkkyä ja kaikenmaailman parrua, joka oli jo alkanut päistään sinistyä. Se kaikki pitäisi pelastaa sisälle kuivaan ja lämpimään.

Kantelimme ensin kuistilta kipsilevyjä toiseen asuntoon ja sitten minä haalasin yhden illan raakalautaa ja rimaa kuivaan ja puolilämpimään autotalliin. Viikonloppuna elämä kiilasi väliin ja toimitti minut kaverisynttärikuskiksi muksuille, ja kussa auton perävalot vilahtivat mutkaan, pölähti piha täyteen isännän sukua. Yhdessä iltapäivässä uutterat tontut kantoivat liki kaiken muun pihalta autohalliin. Meno oli niin reteää, että isäntä repi teryleeninsäkin ulko-ovia haalatessaan.

Minä ehdin nippa nappa illansuussa kantamaan napin, kaksi lautaa ja kolme rimaa, ja sitten se oli tehty: kaikki puu oli pelastettu syksyltä suojaan! Vain vähän pätkä raakalautaa on tärviöllä, muuten puu on heleää ja homeetonta.

Isäntä on ehtinyt jo harjoittaa pieniä korjausliikkeitä sisätiloissa. Hirsirunko painuu ajan myötä muutamia senttejä, ja isäntä pääsi jo ruuvailemaan kantavien palkkien säätömuttereita sisällä ja ulkona ja laskemaan karvan verran talon rakenteita.

Pari päivää hän sujutteli unohtunutta muovia alakerran wc:n kattoon villojen ja ilmastointiputkien väliin ja korjasi yläkerran kodinhoitohuoneen seinälevytystä, joka oli jäänyt inasen liian matalaksi - etenkin kun päätimme, ettemme teekään sinne alaslaskettua kattoa vaan annamme huoneen humista koko komeassa korkeudessaan saksiristikon alla.