Vaivihkaa vähän valmista

Koko hirsirakentamisen ajan 6-vuotias tyttäremme on sommitellut sinnikkäästi, oivaltaen ja täysin omasta päästään nelikerroksista legotaloa, jossa on elementtejä nykyisestä ja tulevasta kodistamme. Hän sai oman pytinkinsä valmiiksi juuri parahiksi, kun hirsimiehet palasivat työmaalle 18.10.2019. Timpurit alkoivat askarrella väli- ja yläpohjan parissa, muovittaa ja rimoittaa niitä ja latoa eristeeksi kivivillalevyjä.

Tekemisen meiningistä innostuneena mekin ailahdimme maalaustalkoisiin, ja lapset pääsivät luomaan tilataidetta kellarin sisäseinään rönttäkuteissa ja sadeviitoissa. Juhlan kunniaksi leipaisin vaniljabostonpullan, jota sitten nautiskelimme kahvin ja maalarinvalkoisen huumaavissa höyryissä.

 

Aikomuksemme oli maalata sisäseinät vain kertaalleen, mutta ensimmäinen maalikerros oli hallava, laikukas ja epätasainen kuin ensilumi, joten ei auta itku sutimarkkinoilla; koko 112 neliömetriä seinäpinta-alaa on maalattava kahteen kertaan, ja katon 125 neliömetriä kaupan päälle.

Sitäpä sitten telailtiin, pensselöitiin ja sudittiin omin ja apen voimin moneen otteeseen, useana päivänä, ja pannaan vielä parina kaupan päälle!

Asfaltti ajettiin autotallin kulmalle ja jalkakäytävälle 23.10.2019. Talon ryhti suortui silmissä, kun varpaita hiertänyt kurasora vaihtui tasaisen mustaan kehykseen. Isäntä innostui siistimään sivupihan muurinpätkää ja valamaan siihen kulmaosan, joka ehti kovettua juuri parahiksi viimeisinä leppeän loistavina päivinä ennen syysmytäkkää ja uitetun koiran ilmoja.

Arssinoidessamme eräänä päivänä talotehtaan työpäällikön kanssa hirsimiesten jämptiä jälkeä älysimme, että moni pinta on jo levyvalmis - eli sellainen, jollaisena se luovutetaan meille: hirsiseinät, muovitettu ja rimotettu ylä- ja välipohja ja ensimmäisen kerroksen maakostea betonilattia.

Talotehdas on toimittanut työmaalle lämmityksen, ja eristämisen aikana yläkerran äänimaisema on muuttunut. Äänet eivät enää kimpoile pitkin pintoja kuin leipäkivet koleaa vettä, vaan pehmenevät ja myötäävät kuin henkäys puun sisässä, oravan pesässä. (Pikkulinnulle tuli muuten yläpohjasta lähtö: eristeisiin ei enää ole pääsyä, ja hän saa nikkaroida majansa muualle - toivottavasti sentään lähistölle.)

Samaan aikaan isännän puheessa tapahtui merkittävä muutos: hän alkoi puhua raksan sijaan kodista. Pyöräytin hirsimiehille taas kesäkurpitsasuklaakakun, sillä se on kiitos, jonka minä osaan. Toki timpurit tekevät vain työtään, mutta naulan kantaan ja nopeasti, ja sen jälkeen kun olemme menettäneet ensin aivan kaiken ja sitten saamme takaisin sen ja kymmenkertaisesti enemmän, voisin leipoa kakun vaikka päivittäin, eikä siinä silti olisi kiitosta kyllin.