Lattiavalu, osa 1: Tule hyvä kakku!

Lattiavalun aamuna heräsimme kukonrykäisyn aikaan. Työmaalla oli edellisaamuna eletty herkkiä hetkiä ja käyty kiivaasti läpi tunnekarttaa ja almanakkaa, kun talon sivuun oli kurvannut pumppuauto maakosteaa betonia pullollaan, eivätkä valuvalmistelut olleet vielä puolessakaan. Säikähdimme, että päivämäärävirheen takia betonia menee nyt rekallinen hukkaan ja haaskuuseen, mutta ei sentään: maakostea betoni sekoitetaan tietokoneohjatusti pumppuautossa vasta työmaalla, jolloin siihen saadaan juuri oikeassa suhteessa hiekkaa, sementtiä ja vettä. Hukkaan ei siis mennyt muuta kuin päivän verran työmiesten aikaa.

Isäntä oli pyörinyt aamuyön valveilla pulma herneenä patjansa alla ja miettinyt mitä ihmettä maakostea betoni oikein on. Aamukahvia siemaillessaan hän selvitteli, että se on ekologista, nopeasti kuivuvaa ja helposti työstettävää "pikabetonia" asuintiloihin, kylpyhuoneisiin, kelluviin lattioihin ja lämmönjohtokykyä vaativiin kohteisiin. Nopeasti kirkastui, ettei se sovellu kovaa kulutusta ja kantolujuutta vaativiin kohteisiin kuten autotalliin!

Kello oli 6.30, joten vastaavalle mestarille ei hennonut vielä soittaa ja varmistaa asiaa. Isäntä lähetti hänelle tekstarin ja vastaus tuli minuuteissa: EI maakosteaa betonia autotalliin! Saimme jälleen kouriintuntuvasti kokea, kuinka ehdottoman tärkeää on löytää juuri oikea vastaava mestari rakennushankkeeseen - etenkin, jos oman työn osuus on merkittävä.

Meillä on käynyt ilmiömäinen munkki työnjohtajan suhteen. Hän on tavoitettavissa aamusta iltaan virastoajan ulkopuolellakin ja vastaa nopeasti ja jämptisti kysymyksiimme. Hän piipahtelee työmaalla usein ja pysyy siten koko ajan rakentamisen hermolla, ja osaa ohjeistaa omaa työnosuuttamme yksselitteisesti ja selkeästi. Lisäksi hän suunnitteli meille niin visun ja vankan kellarikerroksen, että:

- Tää kivijalka on niin jämäkkää tekoa, että seisoo tässä vielä kakssataa vuotta, olin juuri edellisiltana tokaissut vetäessäni solumuovieristettä kellarin nurkkiin. Nyt veri pakeni suonissani kirkuen, kun ajattelin kuinka olisimme voineet tärvätä sopimattomalla betonilla täydellisen pohjatyön ja tehdä alapohjasta sutta ja savea - kirjaimellisesti.

Onni kävi onnettomuudessa, kun betonimiehet erehtyivät päivästä ja isäntä hoksasi tutkia tarkemmin rekan kyljessä mainostettua maakosteaa betonia. Se oli tulossa meille lennossa talopaketin kautta, eikä hirsirakentajaakaan voi hamasta oikein syyttää, sillä se rakentaa asuinkerroksia eikä kellareita.

Isäntä ehti tontille ennen betoniautoa ja viritteli puomin ja kieltotaulun kellariin, ja niinpä lattia valettiin vain pääasuinkerrokseen - tai no: valmisteltiin. Betonointi näytti hiekkaleikiltä: lattialle johdettiin putkesta hiekkaa, joka sitten taputeltiin, tasoiteltiin ja hierrettiin paikoilleen: tule hyvä kakku, älä tule paha kakku!

Lattiasta tuli tasainen, ja katosta kaunis. Uusi uljas peltikatto istuu talon päässä arvokkaana ja suorana kuin herrasmiehen lierihattu, taite terävänä ja sulkina suorat piiput.