Hälytysvalot päällä - 22.5.2019

Mammuttihirren tiedotus toimi kiitettävästi, ja saimme ensi käden tietoa vapaaehtoisen yrityssaneerauksen käänteistä. Sekä yrityksen johdolla että henkilökunnalla on vahva tahto nostaa yritys suosta ja jatkaa liiketoimintaa, ja motivaatio voi vaikuttaa ratkaisevasti saneerauksen onnistumismahdollisuuteen. Vajaassa viikossa oikeudesta saatiin päätös, että Mammuttihirren yrityssaneerausmenettely aloitetaan! Meillekin luvattiin ennakkomaksun pankkivakuus heti ensi tilassa.

Yllättäen huojentavalla uutisella olikin kylmääviä seurauksia. Isäntä oli ollut taistele-tai-pakene -tilassa viime viikot ja kamppaillut päivästä toiseen äärirajoilla, säätänyt ja selvittänyt asioita yötä myöten, koettanut omaksua ja ymmärtää kaikki talonrakentamisen eri työvaiheet, ennakoida ja kilpailuttaa kaiken, kaivaa joka työvaiheeseen parhaan ja edullisimman tarjouksen vaikka kivennavalta, ja silti takkiin tuli ennakoimattomia menoja ja eteen muiden töitä, jotka isännän piti lopulta itse osata ja ehtiä tehdä, jos halusimme niistä hyviä tai edes kelvollisia.

Olimme budjettisyistä ottaneet jo omalle kontollemme hulevesi- ja radonputkien vetämisen, routaeristeiden asentamisen ja täyttöjen levittämisen. Talonrakentamisen eri vaiheet näyttivät amatöörin silmin ylitsepääsemättömältä vuorelta, jolle nyt vain oli jollain opilla ja vippaskonstilla kavuttava. Mutta seinän nosti pystyy lvi-suunnitelma, jota isäntä oli vapun aikaan säätänyt tuntitolkulla suunnittelijan kanssa, mutta joka sitten oli annettu harjoittelijan tehtäväksi. Koko pohjatyö, kaikki alustavat muutokset ja hienosäädöt olivat pudonneet pois, ja meillä oli edessä yhdeksän lvi-kuvaa, joihin oli taas korjattava käytännössä aivan kaikki. 

Kun isäntä sinä päivänä kotiuduttuaan latasi tietokonerepusta pöytään kaksi kiloa keltaista juustoa ja kolme pakettia keltaista kahvia - merkkiä, jota emme normaalisti latki - aloin ensi kertaa pelätä isännän jaksamisen puolesta. Toljotin kiljuvankeltaisia paketteja kuin sireenejä ja tajusin, että jos isäntä kaatuisi, kaatuisi koko paritalohankkeemme. Kukaan ei osaisi eikä kykenisi tekemään samoja hommia yhtä hyvin, monialaisesti ja intensiivisesti nollaylitysbudjetillamme. Huolen kierre vain syveni; vielä viikko sitten olin hassannut yöuniani burjetinylitysten märehtimiseen, sitten valvonut tuskanhiki otsalla Mammuttihirren talousvaikeuksia ratkoen, ja nyt olin sydän säikyllä mykkyrällä rakkaani jaksamisen puolesta.

Onneksi tähän hätään riitti akuutin stressitilanteen nollaaminen. Keräsin kimpsut, kampsut, mummun ja muksut autoon ja kurvasimme illaksi kerholle lastentapahtumaan. Sillä välin kun me heittelimme pärekoria ja nautimme teatterista ja aarteenetsinnästä, isäntä boottasi kotona kovalevyään; hän nukkui illan kuin irti kytkettynä, samassa asennossa, liikkumatta.

Onnenpyörähdellessäni lasten kanssa tikkaripuun ympärillä oivalsin taas, että yksi ihminen voi tehdä vain määränsä, ei sen enempää. Ellei se riitä, niin kaatukoon sitten kaikki, menköön nurin koko hanke ja mynkään vaikka koko maailma; kunhan isäntä ei, kaikkein kalleimpani ei.