Vispilä, vispilä, vatkaa, vatkaa!

Niin koittivat pienen muurin Suuret Valupäivät. 

Läksimme akkuporakonetta soitellen sotaan, ja alkuun isäntä sekoitteli kuivabetonia kaikentaitavalla Boschillaan. Akkuporakone vinkui korkealta ja kovaa et oo tosissas! onks pakko hei jotain rajaa! ja upposi kuravellisammioon pontevasti kuin maidonvaahdotin. Kolmannen säkin paikkeilla isäntä tuli järkiinsä, nosti kädet pystyyn ja kääntyi taivaan lahjan - eli rajanaapurimme - puoleen. Hän oli tarjonnut lainaan ihka oikeaa betonisekoitinta, ja kun sen saimme, alkoi Lyyti kirjoittaa, laite laulaa ja kura lentää kaaressa valuharkkoihin! 

Minä vispasin ja isäntä valoi; minä kyllästyin ja loikkasin multahommiin, ja isäntä vispasi ja valoi; minä kaivoin maata ja kuurnin juuria, ja isäntä vispasi ja valoi; minä vispasin ja isäntä valoi; kävin tekaisemassa ruoan ja isäntä vain vispasi ja valoi; minä vispasin ja isäntä valoi; minä kantelin kiviä ja pinosin pulterimuuria, ja isäntä sen kuin vispasi ja valoi; minä istutin puun ja katselin nurmen kasvavan, ja yhä vain isäntä vispasi ja valoi, valoi ja vispasi, kunnes betonisäkit loppuivat. 

Ensimmäisenä päivänä pääsimme hädin puolitiehen, eli ylä- ja alapihan välisen pengerryksen päähän. Sihen upposi 20 säkkiä eli puoli tonnia kuivabetonia, eikä urakasta olisi tullut yhtikäs mitään ilman kunnon vispilää. 

- Mä teen kaurapuuronkin jatkossa tällä, isäntä virkkoi hellästi betonivispilälle. Hyvät vehkeet, parempi mieli! 

Kivenvatkaus jatkui seuraavalla viikolla, kun isäntä alkoi täyttää pihoja jakavaa välimuuria. Siihen holahti vielä enemmän betonia, 28 säkkiä, eli koko pihan pikkumuureihin valutettiin valmista kiviainesta 1400 kiloa. 

Ja aa että paraatipihasta tuli tyylikäs ja linjakas! Minua viehättää erityisesti pihan vinottain leikkaava pengerrys, joka luo eri tasojen välille hyvää rytmiä ja ryhdikkyyttä. 

Isäntä tuumasi harjoitella kivijalan rappausta pihamuuriin, ja lisäksi porrasharkot täytyy päällystää kivilaatoilla, mutta muuten muuri on osimoilleen valmis. 

Isännän Valu & Vispilä -päivinä minä kaivelin pihaan reikiä, nostelin multaa ja köyhän eukon siirtonurmea eestaas ja tasoittelin pihaa - tai no, isäntä käväisi tasoittamassa jälkeni betonin vetäytyessä, sillä minä en kerta kaikkiaan onnistu saamaan yhtään tasaista pintaa yhtään mihinkään - edes lavakauluksia en saa maahan suoraan. Vahvuuteni ovat sitten muualla. 

Äitienpäivänä haimme Pinsiön taimistolta perheomenapuun, jossa yhteen runkoon on vartettu kolme eri lajiketta: mausteisen makea Borgovskoje, mehukas Punakaneli sekä hunajainen Långsjön päärynäomena. Näin jokainen lapsemme sai taas oman hedelmäpuun ja minä sylillisen onnea syyshortensian muodossa! 

- Sellainen kukka kuin äitikin, totesin hypistellessäni lehdettömiä keppejä törpössä. 

Aloin kaivaa perheomenapuullemme kuoppaa yläpihan kulmaan, mutta päästyäni puoleen metriin lapioni karahti kuolleiden naulojen hautaholviin. 

- Tämä rytö ei meidän omenapuun alle jää! Minähän en mitään naulaomenoita kasvattele, tuhisin ja kairasin lapio kiukusta täristen ruostunutta rautaa - nauloja, peltipurkkeja ja purkenpätkiä, rautamötiköitä ja lasinpalasia - mullasta pois. 

Naapurin vanhaisäntä tiesi kertoa, että pihan laidalla oli vuosisata sitten seissyt sauna, joka oli purettu pois 1940-luvun lopulla. Rakennusjätekin lienee satavuotiasta, saunanteosta jäänyttä ja kivijalan alle haudattua moskaa. 

Niin sain puuni ja pensaani multiin, ja isäntä taarasi lavakauluksetkin kohdilleen: hyötykasveille omenapuun molemmin puolin ja kukkasille alapihalle, naapurin rajaa vasten. 

Vähän joka välissä levittelimme yläpihalta maata kuoppiin ja kupruihin, ja isäntä tamppasi pihaa menemään kuin kertainenkin Kummeli. 

Nurmi kihahti ujolle nukalle ja isäntä kirmasi tora ojossa listimään voikukat, vuohenputket ja kaikki halvatun valvatit nurmikentältämme pois. 

Minä siirtelin tärkeänä mullasta kummunneita kiviä, luita, musia ja murikoita kahakäteen ja rakentelin pulterimuuria päätyrajalle. 

Vanhassa kodissa olimme seuranneet ikkunasta yhden sepelkyyhkyn, kolmen rusakon ja joskus jopa kaurisperheen elämää paahderinteellä eli Riemumäessä. Luulin luonnonihmeiden jääneen sinne, mutta vähänpä tiesin! 

Pikku pihamme kihisee elämää, ja maata myllätessä juttelen ystävilleni kastemadoille. He ovat hiljaista miestä, toisin kuin linnut. Jöses, mitä pikku hölösuita he ovat! Usein auringonnousun aikaan havahdun vimmaisiin trilleihin, ja päivisin pihalla pörräävät pikkulinnut, lokit, harakkapariskunta Harde ja Pörde, ja lehtipuun latvassa lurittelee mustarastas huiluaan illat pitkät ja ihanat. 

Suureksi riemuksemme myös Pulmu - pesänsä hukannut kyyhkynen - on palannut ja tuonut muassaan pari lemmekästä siipiveikkoa. Eräänä päivänä seurasimme ikkunasta pontevaa kilpakosintaa, jonka täpäräksi voittajaksi selviytyi Sepe L. Kyyhkynen. Hän pääsi heti remmiin: kiikuttamaan tikkua ristiin suureen tuijaan, jonka sisällä Pulmu tuijottaa silmä kovana pesähöskän edistymistä. 

Jäämme jännityksellä odottamaan iloista perhetapahtumaa ja arvuuttelemaan, kumpi kantaa ensin hedelmää: perheomenapuumme vai Pulmusten tuija.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö

Tahmelan kalteva torni