Ekoja kertoja

Viime aikoina olemme maistelleet makeaa En ole koskaan -peliä ja korkanneet onnenhetkiä kuin suloisinta shampanjaa.

En ole koskaan ennen perustanut perennapenkkiä. Nyt olen! Sain kultapallon jatkoksi anopin siirtolapuutarhalta puolenkymmentä tainta lempiperennojani: harmaamalvikkia, syysasteria ja -leimua, ukonkelloa ja palavaa rakkautta. Alkuun tuumasin tuikkia ne rivirimpsuksi pihojen rajaan, mutta jotenkin jono alkoi tuntua tasapaksulta ratkaisulta, etenkin kun syyshortensia jo pasteeraa yläpihan kulmassa ja jättäisi ykstotisen perennarivin varjoonsa.

 

Kukkaryhmän järjestely kävi kelpo aivopähkinästä. Kuuklasin kukkasten korkeutta ja kukoistuspaikkoja - vaikka tarjolla on ainoastaan puolivarjoa - ja ryhmittelin ne lopulta osimoilleen pituusjärjestykseen. Etualalle jätin paikan uusille tulokkaille ja onnenkantamoisille, joita talvi valeistutuksessa tai minä taimikasvatuksessa ei onnistunut nitistämään. 

Yksi sinnittelijä on vaaleanpunainen, kerrottu pioni, kaunein kukka lapsuudestani. Hankin keväällä pionin juurakon ja sain sen lopulta jopa versomaan, mutta sitten nuppu luutui ja kasvu tyssähti. Nyt pioni puntaroi perennapenkin päässä, että ollako vai eikö olla, kuollako vai kukoistaa? Kas siinä pulma.

 

Läpi kevään olen vaalinut ikkunalla muitakin kylvöksiä: gladiolusta eli miekkaliljaa ja astereita, auringon- ja samettikukkaa. Vapautin ne ulkomaailmaan juuri lämpöaallon alussa, ja yksivuotiset kesäkukkapenkit on nyt perustettu. 

Alapihan lavakauluksiin istutin taimet ja kylvin hyppysellisen kehäkukkaa ja kesäharsoa, ja yläpihalle, toisen rajamuurin viereen tökin loput auringonkukat ja heittelin ihanan siemenkimaran kesäkukkaseosta, malvikkia ja silkkiunikkoa. 

Perheomenapuun juureen ripottelin tuliunikkoa ja harjaneilikkaa, mummolanmuistoa neljän vuosikymmenen takaa. 

Täti minussa istutteli hatunkoristeita myös rajamuurille ja kuistille. 

Eräänä kalseana iltana usutin isännän nikkaroimaan kukkalaatikon terassille. 

Hänellä oli huono raksapäivä, vasara väärinpäin keskellä peukaloa, eikä mikään tahtonut onnistua - poranterä hukkui, laudat olivat kaksi senttiä liian lyhyitä, kieroja tai halkeilivat - ja kerrankin hänen käsissään syntyi söpö kötöstys eikä pelkkää priimaa ja parhautta. 

- Van se välttää, totesin ylen onnellisena ja supattelin lämpimiä ajatuksia petunioilleni, mutta isäntää jurppii joka kerta kuistilla, kun hän silmäilee rouheaa kaukaloa. Katsoisi myrttejä eikä muuta, ainakaan puuta! 

Isännän töpeksiessa kukkalootaa minä mullistin multaa vattupuskan juurella ja nostelin vaihteeksi vuohenputkenpätkää ja betonikakkuja penkasta pois. Vallista tulikin eri siisti, kun isäntä tasoitti maan ja muotoili mullan jäljiltäni. 

Pikkupihamme uumenista on kummunnut esiin järisyttävä määrä - viitisensataa kiloa - tiiltä ja betonipaukkuja kuin haudattuja syntejä, ja eräänä iltana ajoimme niitä ja vuohenputkenpäitä peräkärryllisen kaatopaikalle.

Piha alkaa nyt olla pöyhitty, nypitty ja nipistelty nätiksi, ja vain pieni ala maata on trampoliinin alla ja vierellä kääntämättä. 

En ole koskaan ennen hipsinyt aamutakkisillani oman pihan perälle ja taittanut pari raparperinvartta piirakkaan, kuunnellut pääskysten tirskuntaa taivaalla ja tuntenut kuinka riemu aukeaa rinnassa kuin ujo omenankukka. 

- Ai niin. Tältähän se onni tuntuu, isäntä totesi samana aamuna, kun enää ei ollut kiire minnekään, ulkona odottivat pihatyöt ja heleä kevät, ja uunissa tuoksui raparperiruusu. 

Tosin hän ei tiedä Onnesta höykösen pölähdystä, jos ihmistaime(ne)ltamme kysytään. Perheemme intomielinen kalastajapeeveli nappasi uimarannalta 1,3-kiloisen kirjolohen mato-ongella! 

Olen uhonnut, että jos kupeittemme vedenhedelmä kantaa kotiin kirjolohen, niin minä annan ahvenille en-syö-eläinystäviäni -periaatteen ja maistan onnellisen kalan lihaa. 

Sanasta naista! Isäntä vihkiytyi lohenloimutuksen saloihin ja loihti meille pötyä nuotiopaikalle. 

En ole koskaan ennen maistanut oman pojan onkimaa lohta, joka loimutetaan oman pihan nuotiopaikalla, omasta kuusipaneelista tuunatulla laudalla ja jonka pintaan voi-konjakkiglaseeraus sivellään oman pihan katajan oksalla. Vähän ehkä lipsahti överiksi, mutta jok'ikistä havua kalassa me osaamme arvostaa!