Kodinkohennusta

Raksakodissa rakentamisen tahti väkisinkin vitkastuu, kun elämä alkaa rönsyillä joka väliin, lomaan ja ajankoloon. 

Ensi kertaa vuosiin vietimme yhdessä pääsiäislomaa; pitkiä, laskemattomia (joita oli tänä vuonna kokonaista kuusi!) aamuja, jolloin ei tarvinnut könytä ylös kello 6:32, vaan sai lojua patjanpainona aamupäivään, lukea vähän ja nukahtaa uudelleen, latkia sitten aamupalaksi kauramaitokahvia ja jos nyt tämän kerran muroja, neuloa vähän ja etsiä suklaamunia, jotka pupu, kana tai joku emo oli jemmannut kömpelöihin piiloihin. 

Luppohetkinä isäntä jatkoi puuhastelua aputiloissa - pukuhuoneen perukoilla, alakerran vessassa, parvekkeella ja aulassa - ja minä keskityin lähinnä painelemaan kaksin käsin sydänpieltäni, ettei pumppu pomppaisi sieltä voltilla ulos kuin riemastunut sammakko, ja hokemaan haltioissani kato kato ny, en ehken kestä miten ihana

Syy huokailuuni syntyi yhdessä päivässä, jonka isäntä irrotti tärkeämmistä töistään ja uhrasi unelmaani. Jo viime kesänä hän antoi minulle synttärilahjaksi rätei ja lumpui, eli kolme raporttia Vallilan kaupunkikankaita, jotka ovat siitä pitäen odottaneet raamejaan ja pääsyä paraatipaikalle porrasaulan seinille.

Nyt isäntä otti aikaa ja nikkaroi kehykset, nitoi kankaat paikoilleen ja kiipeili oravana porrasaulan seinillä. Minä keskityin jälleen huokailemaan, tällä kertaa hirveissäni. 

Ennen taulujen asennusta isäntä ripusti aulan kattoon lyhtyvalot, joista yhden saimme säästettyä hometalosta ja toisen löysin taannoin kirppikseltä. Katon ledispoteissa on valovoimaa kuin auringonpaloissa, joten lyhtylamput ovat pelkät tunnelmanluojat ja passaavat portaikkoon kuin kaupungin valot Hämeensillalle ja Koskipuistoon

Yhdessä lyhdyt, ompelukonepöytäni Ystävä, päätyseinän kaupunkitapetti ja upeat taulut luovat porrasaulaan modernin nostalgisen vintage-kaupungin, kaupungin jonka minä otin omakseni. 

Olen pitkin aikuisikääni pillittänyt, etten ole valinnut elämässäni juuri mitään, poukkoillut vain kuin käpy koskessa ajasta, paikasta ja tilanteesta toiseen. 

Etenkin hometuhovuosien aikana saavutukselta tuntui, että ylipäänsä pysyimme pinnalla, saati että olisimme ohjailleet hurjana mylvivää häränsilmää. Mutta katsellessani rakkaita Tampere-tauluja oivalsin, että tämä kaupunki on se, jonka minä ihan itse, yksin ja omaehtoisesti valitsin! 

Kuusitoistavuotiaana äiti toi minut työmatkallaan Tampereelle, joka tuntui heti kyllin väljältä ja välittömältä, vähän nuhjuiselta ja nokkelalta, mutta mutkattomalta tuuman ja toimen tilalta. Päätin silloin, että tänne minä vielä muutan, muutan vaikka mikä olisi ja kaverit kulkeutuisivat Helsinkiin. 

Tänne minä tahdoin, tänne minä tulin ja tein tästä omani, kotini, ja koko elämäni onnen minä olen tässä kaupungissa saanut: isännän, Pispalan, kissat, lapset, sydämenasiat ja Tampere-sukat, enemmän mitä osasin edes toivoa. En minä tänne ajelehtinut, minä tulin, ja tämä kaupunki kattoi minulle kaiken. 

Ensimmäisenä päivänä seinälle pääsivät Tampere-taulut, ja seuraavana päivänä isäntä nikkaroi raamit vielä yhteen Käpylään. Tuon ilmetyn Kodinpunonnan paikka löytyi itseoikeutetusti Pispalanrinteen vastaiselta seinältä. 

Alakerran vierasvessakin nytkähti yhden tuuman eteenpäin, kun isäntä ripusti sinne peilikaapin. Sen edessä nyt kehtaa keekoilla ja tällätä tukkaa kuntoon - tosin sen saa vielä tehdä pimeässä, sillä valoa vessassa ei vielä toki ole. 

Yhden päivän isäntä uhrasi myös pikku kotitonttujemme hyvinvoinnille ja verkotti parvekkeen. Se olikin hitaammin tehty kuin sanottu: narussa piisasi pujottelemista pitkään kuuseen ja takaisin. 

Vaan nyt eivät miukulaiset putoile parvekkeelta linnunpoikien ja -tyttöjen perässä - jos sinne ylipäänsä joskus tohtivat. 

Sukulaismies lahjoitti meille upean valokuvakirjan raksa-ajoilta, ja sitä selatessa valkeni, kuinka hitaasti kiiruhtaen talomme on lopulta noussut. 

Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin alkoi hometalon purku, ja vaikka isäntä on yli puolet ajasta puskenut taloa yksin pystyyn, olemme jo päässeet muuttamaan uuteen kotiin! Enin osa låådistakin on jo purettu.

 

Päivän pulmapähkinä kuuluukin: mikä puuttuu kuvasta?

Muuttolaatikot! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tahmelan kalteva torni

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö