Kaaospallon pyörittelyä

Kuhisimme valtavan kamavuoren kuin muurahaiskeon päällä ja aloimme hitaasti asettua sekaiseksi taloksi. 

Tuvan lattia oli ladattu pullolleen kamaa, ja alkuun eteisestä mutkitteli lootien lomi kapea polku jääkaapin kautta tiskipöydälle, portaisiin ja sohvatyynyille - sillä sohvaahan meillä ei enää ole. Laskimme muutossa ansaittuun lepoon hometuhonjälkeisen, puhkinuhjatun lahjoitussohvamme Taivaanyrjön - joka oli nimetty värinsä ja edesmenneiden kissojemme oksennuskuorrutusten mukaan - ja pelastimme pari lattiatyynyä töllön ääreen. Kuningasideana oli tapittaa niiltä Netflixiä uuden laiskanlinnan hakuun saakka. 

Ajatus on mitämaks mainioin, mutta sisälsi pari muttaa: 1) netti ei toimi, 2) eikä meillä ole mitään mahkuja shoppailla sohvakalustoa! Isännällä on tuhoton tahti ja joulukiire leipätyössä, ja lisäksi hänen tuore firmansa tekee suurta yritysostoa. Kaiken tämän päälle täyteen ammuttu kellari on saatava kuntoon parin viikon aikana, sillä naapuriperhe muuttaa jouluksi kotiin ja heidän käyttöönottotarkastuksensa yhteydessä katselmoidaan myös kellarin sähköt ja ilmanvaihto. 

Timanttiporaaja kävi kairaamassa reikää kellarin seinään, ja isäntä alkoi askarrella illat putkarin ja sähkärin apupoikana, kannatella ilmanvaihtoputkia ja nikkaroida palosuojakoteloa. 

Minä jäin yksin pyörittelemään muuton kaaospalloa, siirtelemään kamaa låådasta toiseen ja etsimään eilistä päivää tai ainakin silloin nähtyä teippiä, jolla paikata puutteet, koota lasten sängyt ja keittiön alakaapit. Sohvan ja netin lisäksi meiltä uupui sisäovet ja piiitkä pätkä hermoa ynnä muuta pinnaa. 

Netinpuute aiheutti nopeasti vakavan viihdevajeen lapsille. Sekä töllö että pleikka pelaavat pitkälti netin varassa, ja kun media yskii, on perhesopu koetuksella. Eräänä viikonloppuna esikoinen yritti päivittää pleikkapeliä puhelimellaan 13 tuntia, ja yhteys tietenkin katkesi jossain vaiheessa, päivitys nollautui ja mitta täyttyi notta pamahti. Lopulta isäntä lainasi puhelimensa tykkiyhteyttä muksujen viihdekäyttöön, ja hatara rauha vallitsi hetken lastenmaassa. 

Pesukone möllötti kaksi ensimmäistä viikkoa kodinhoitohuoneen oviaukossa tismalleen siinä pisteessä, johon muuttomiehet sen laskivat. Kun isäntä viimein irrotti aikaa survoakseen masiinan paikoilleen, osoittautui se 2,5 milliä liian leveäksi, minkä jälkeen pesukone jäkitti jälleen kodarin ovella viikon, kun selvittelimme, mistä löytyisi inasen kapeampi kone. Ei muuten mistään! Isäntä purki jo alakaapiston viistääkseen pari milliä ilmanvaihdon koteloinnista pois, ja sattui sitten vahingossa vaihtamaan pesukoneen etutassujen paikkoja päikseen - jolloin kone lumpsahtikin heittämällä paikoilleen! Alakaapisto tulikin siis jumpattua osiin ja takaisin kokoon ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. 

- Olenks mä jo kehunut näitä Ikean uusia saranoita, isäntä huuteli yläkerrasta ja tuotesijoitteli saranoita takaisin kaapinoviin. 

- Taisit sä jotain mainita.

- Nämä on aivan käsittämättömät, parhaat saranat ikinä ja toimivat kuin unelma, kato nyt, isäntä näytti, enkä tajunnut muuta kuin että sarana irtosi kaapista ja muljahti käden käänteessä takaisin paikoilleen ilman hikikarpaloita ja hohtimia. Kivat hälle ja kaikille Ikean kaapinkasaajille. 

Keittiömme on rakentunut pala kerrallaan, eikä valmista ole vieläkään. Emme ole ehtineet koronan aiheuttamia toimitusvaikeuksia juuri huomata, sillä raksakodissa on työpajatoimintaa riittänyt muuallakin kuin kyökinnurkassa. 60-senttisten alakaappien etulevyt jäivät päätoimituksesta puuttumaan, eikä neljää alalaatikostoa voinut ilman niitä kasata. Niinpä kakkuvuoat, tarjoiluastiat, keittiön pienkoneet ja muovitörpöt, purkit ja härvelit nakottivat laatikoissa keskellä lattiaa. Onneksemme koitui Ikean topakka sisustussuunnittelija, joka pitää jälkitoimitusjonossa puoltamme ja buukkaa puuttuvat palaset meille ensi tilassa. Lopulta etulevyt saapuivat kuutisen viikkoa päätoimituksen jälkeen, hermoni yhdennellätoista hetkellä, ja isäntä irrotti yhden illan kellarista ja kokosi alakaapit valmiiksi. 

- Happy wife, happy life, hän viisaasti totesi, kun tälläilin suu messingillä Mariskooleja ja patalappuja paikoilleen. 

Sisäovien puute etenkin mukavuuslaitosten kynnyksellä aiheuttaa päivittäin epämukavuusalueelle astumista. Vaikka vessoja ja kerroksia on kaksi, niin pelkästään jo omalla porukalla on haasteellista hypätä vuoron perään hyyskässä, jossa ei ole ovea. "Ei saa tulla yläkertaan! Eikä eteiseen", kaikuu tuon tuosta, ja vieraita meille ei ilkeä kutsuakaan ilman kehotusta OPM eli Oma Pikkula Mukaan

Olen luonteeltani huithapeli homssantuu ja siedän sekasotkua solkenaan, mutta kyllä laatikkoleikki pulakauden keskellä alkaa parin viikon oloon kalvaa tätäkin emäntää syvältä sisältä, etenkin kun asiat etenevät niin etanasti, ettei niitä edes huomaa. Mutta jottei elo aivan itkuvirrenveistelyksi yltyisi, niin tuon tuosta saamme välähdyksiä upeasta kodista, joka pilkottaa kaiken rojun ja rytövuoren alla. 

Suihku. Voi taivas. Voi seitsemäs taivas! Kaksi sade- ja sauvasuihkua luovat moniäänisen, virvoittavan sinfonian pesuhuoneeseen, jossa kimaltelee katinkulta ja topaasi, ja liuskekivi luo märän jalan alle lämpimän ja maanläheisen, pitävän permannon. 

Lämpökäsitellystä haapapaneelista uhkuu tuttu, lupaava löylyntuoksu, ja kun pelkkä pikasuihkukin on ylellinen leikkaus kotikylpylään, en malta odottaa saunaelämystä joskus ensi vuonna! Varmaan pyörtyä pöksähdän kuin päästäinen jo alalauteella. 

Takka. Voi taivas. Voi kissojen taivas, kun vilulintu villahousullemme selvisi takan - eli elämän -  tarkoitus! Kussa takan luukku auki kolahtaa, nauliutuu kolli tuolille tulisijan ääreen, eikä ätvähdäkään niiltä sijoiltaan kuin korkeintaan pariksi minuutiksi ruokakipolle tai käymälään. 

Koko viisituntisen lämmitysrupeaman ajan hän paahtaa itseään hartaasti joka puolelta - josko vielä kerran tuolta kainalon alta - ja lojuu varmuuden vuoksi aamuun asti liki hiipunutta takkaa toivorikkain mielin, josko joku sen vielä korjaisi tulille. 

Kissat ovat puhjenneet umpulta kukkaan: uudessa kodissa on tilaa telmiä ja tömistää, eikä toisen karvanaama ehdi nyppiä, kun sitä voi lähätellä karkuun häntä kaarella ja nauku viiksityynyn alla. 

Kotitonttumme luovat nyt syvempiä suhteita myös meihin ihmisiin: jopa tuittupää typykkä on ihan röplötillään ja hakeutuu syliin siliteltäväksi monasti päivässä. Kussa kiireinen isäntä kyyristyy keräämään työkaluja lattialta, kierähtää huriseva villavyyhti syliin ja antaa armon helliä Häntä, Arvon Karvakuningatarta. 

Tiskipöytä! Voi taivas, että olenkin ikävöinyt sitä, isoja altaita ja nukkanökkösiivilöitä niiden viemäreissä! Kun ensimmäisenä raksakotilauantaina virittelin yhden naisen leivintalkoot ja pyöräytin lettileivät ja omenakaakun, niin ah sitä onnea, kun sain upottaa käteni lämpimään liukasveteen ja vasemmalla aukesi aakea, laakea tiskipöytä kuin leivosen lentokenttä! 

Kyllä tässä keittiössä kelpaa joulua leipoa ja pojan synttäreitä väsätä - etenkin kun tilasimme omaan pihaan sellaisen ylellisyyden kuin muoviroskiksen bio- ja sekajätejonon jatkoksi! 

Mitä sen väliä, vaikka sohva puuttuu, koti on sekaisin kuin seinäkello ja käkikin kellosta karannut! Eiköhän tuon kaiken ehdi ensi vuonnakin, sillä tänä vuonna kerkesimme jo kaikkein tärkeimmän: päästä Kotiin. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puitteiden kirkastusjuhlat

Ikean Voxtorp-keittiö

Tahmelan kalteva torni