Tee-se-itse - paremmin

Pikimies kermitti parvekkeet maanantaina 11.11., joten ehtiessään ne ja kuistin voisi nyt nakutella valmiiksi: rakentaa trallin, asentaa kaiteet ja ovet, pellittää ikkunat, nikkaroida kuistin ja parvekkeen katon ja tehdä edelliseen huoltoluukun yläpohjaan.

Alun perin huoltoluukku oli tarkoitus puhkaista talon päätykolmioon, mutta 9-metriselle harjalle ei heikkopäinen tohdi edes tikkaita. Sen sijaan parvekkeelta on yläpohjaan rutkasti helpompi ja turvallisempi pääsy, joten isäntä siirsi huoltoluukun sinne.

Isäntä myllytti yön pimeinä tunteina piirtämänsä sähkösuunnitelman sähkömiehen seulan läpi ja alkoi tämän valvonnassa tehdä pohjatöitä ja porata johdoille läpivientejä seinälevyihin ja ruodelautoihin. Kun varsinaisia sähköjohtoja sitten alettiin vedellä pitkin seiniä ja kattoa, en voinut kuin ihailla seinillä köynnöstäviä piuhoja ja kattoon puhkeavia johtotähtiä: mikä matka ja määrä piuhaa tarvitaankaan ylellisyyteen - tai itsestäänselvyyteen - nimeltä sähkö! Olen intohimoinen neuloja ja kesytän lankaa kerältä päivttäin, mutta tuollainen johtomakramee on minulle sula ällistys!

Silkkaa hirvitystä oli luvassa myös kellarissa, jossa minä rullailin kädet rakoilla ja hermot herneillä maalia kattoon. Sillä on mittaa kuin Huuhkajien kotikentällä, eikä se suinkaan ole kertasivelyllä valmis, vaan vasta toisella. Mutta niin vain eräänä harmaana maalantaina se oli tehty: koko kellari on nyt kahteen kertaan maalattu (lattiaa lukuunottamatta)!

Seikkaperäinen sähkösuunnittelu ja tuumasta toimeen - eli poraan, sahaan ja telaan - tarttuminen tuntuu ratkaisevalta askeleelta työmaan haltuunotossa nyt, kun talotehdas on kaatunut. Meidän on itse tartuttava härkää sarvista, Mammuttia syöksyhampaista ja ryhdyttävä haalaamaan hanketta eteenpäin, sillä omalla painollaan se ei enää etene. Onni on vast'edes itse tehtävä, ja mehän muuten tehdään!