Pitkässä kuusessa kissoja, kärppiä ja apinoita

Kuusihirsikehikkomme on kirjaimellisesti pitkässä kuusessa. Kaikki tarvittavat suunnitelmat - lvi-, katto- ja viimeistellyt rakennepiirrokset - ovat valmistuneet, ja nyt odotamme enää pölliä päälle ja pinoon. Rakentamisen aloitusaikataulukin on täsmentynyt: kattoristikot saapuvat tontille jo ensi viikolla, hirret elokuun alussa ja rakentaminen alkaa viimeistään viikolla 33 eli elokuun puolivälissä. Tilaukset on tehty ja maksettu ja rakennusporukka kiinnitetty urakkaan, joten viivästyksiä ei pitäisi enää tulla.

Odotellessa on aikaa silmäillä taitettua matkaa ja tuumata, jotta miten on mennyt noin niin kuin omasta mielestä. Tie on paikka paikoin ollut röykkyinen ja rospuutolla, ja kyyti sen mukaista. Koska olemme ensi kertaa pappilaa kyydissä ja liikkeellä kirkkain silmin ja vilpittömin mielin, on rakennusalan hinnoittelupolitiikka ja välistäveto tullut yllätyksenä, joka jaksaa aina vain uudelleen ällistyttää ja ärsyttää.

Yleisenä käytäntönä alalla tuntuu olevan, että (haluttu) urakka hinnoitellaan alakanttiin tai tarjouksesta puuttuu olennaisia sisältöjä, joita sitten myöhemmin tarjoillaan auliisti suolaiseen lisähintaan. Kun urakka on päällä, aikataulu lyöty lukkoon ja kilpailijat buukattu muualle, voi urakoija hinnoitella tarjoukseen hulppean lisätyölisän, joka asiakkaan on maksettava, itkettävä tai maksettava, tai tehtävä itse ja itkettävä. 

Toinen yleinen käytäntö on panna laskuun vähän ehdolle, katsoa maksutaulukkoa vähän väärin, lisäillä työtunteja sinne sun tänne tai sujautella niitä kalliille ylityöajoille, jolloin laskuun saadaan vähän lisäarvoa. Ja vähistä puroista ne järvetkin kertyvät. Olemme omaksuneet kissamaisen asenteen - työteko kiinnostaa meitä, ja voisimme tuijotella sitä tuntikausia - ja toljailleet tontilla urakoita ehtimiseen. Perävalojen vielä vilkkuessa olemme räknänneet laskua punakynän kanssa, että kestikö tämä työvaihe tosiaan neljä tuntia vai vain puoli, ja moneltakos se aloitettiin, klo 6.11 tai 8.45?

Kolmas yleinen käytäntö on vetää vähän välistä ja tarjota omaa/maahantuomaa tuotetta yleisstandardina, joka asiakkaan täytyy ehdottomasti ostaa ja mukisematta niellä kuin manu-paran illallinen, vaikka ruoto tarttuu kurkkuun ja yskittää, eikä vekotin edes ole haluttu ja hintakin on viis tonnia tai ehken kuus. Usein ammattilainen edustaa amatöörirakennuttajalle joltistakin auktoriteettia, jonka ehdotuksia pitää helposti ylhäältä annettuna normina eikä niitä tule syvällisesti kyseenalaistaneeksi. Harva ensikertalainen hoksaa tarjousta hyväksyessään tai laskua maksaessaan tarkistaa ympäristöministeriön säädökset ja kaupunkikohtaiset lupapykälät, vaikka syytä totisesti olisi.

Olemme omaksuneet motoksemme Nyt kärppänä! tai apinaa koijataan! sillä ilman tärpstikkelinä hääräämistä olisimme maksaneet eri urakoijille jo useita kymmeniä tuhansia ylihintaa - ja nyt on vasta perustus tehty. Varmaan meitä on nytkin jo viilattu linssiin niin että silmissä vilkkuu ja säkenöi, mutta jossain näemme sentään säästäneemmekin.

Toki poikkeuksiakin on, ja suurin osa pääyhteistyökumppaneistamme on tehnyt työnsä ammattiylpeydellä, suoraselkäisesti ja jämptisti, ja laskuttanut just ja jetsulleen kuten on sovittu. Näistä työsuorituksista jää niin hyvä maku suuhun, että joka kerta tekisi mieli munkit työmiehille tarjota ja kaataa kahvia päälle, vaikka hehän tekevät vain työtään. Mutta työnkin voi tehdä hyvin, huonosti, tai hyvin huonosti.