Nipperöintiä

Oi kuinka voi yksi työmaaovi pienen rakennuttajan mieltä ilahduttaa! 9.7. oli tonttu tuonut sen tontille ja jättänyt järeän käyntikortin Mammuttihirrestä. Joku - tuo tonttu tai kellarin rakennusporukka - oli myös hionut kivijalan ja hirren yhtymäkohdan. Se pitäisi vielä tasoitella laastilla, ettei betonin päälle jäisi koloja veden kerääntymiskulhoiksi.

Isäntä nikkaroi laajennusmuotin tukipilarin tassuille ja minä harjotin arkeologisia rakennusjäte- ja aarrekivikaivantoja esikoisen kanssa läntisellä sivupihalla. Kalvoimme esiin aitamuuria, joka sijaitsee tontin länsinurkassa, kahden kadun kulmassa ja pitäisi poistaa, jotta autotalliin mahtuisi ajamaan. Muuri lie valettu 50-luvulla vanhan talon valmistuessa ja on niin aimo köntti betonia, ettei sitä oikein itse rälläkällä tai iskuporakoneella murskaa. Meitä ei hotsittaisi palkata urakkaan purkufirmaa, kun kyse on metrin hukkapätkästä ja suurimman osan hommasta pystyisi kyllä itse tekemään.

13.7. isäntä leipaisi betonikakun kahden tukipilarin muottiin ja laajensi niiden valua, jotta pilarit voidaan aikanaan pystyttää oikeille paikoilleen. Tassut jäävät lattiavalun alle, joten leveämmät marginaalit kahden kantavan parrun alla eivät haittaa. Hän liippasi laastin hirren ja kivijalan yhtymäkohtaan melkein koko matkalle - vain 1,5 metriä jäi uupumaan kun pussinperä jo vastasi. Se pätkä laastitetaan myöhemmin.

Alkukesä on ollut kylmä ja kuiva kuin huhtikuu, mutta heinäkuun alkupuolella alkoi sataa. Ei Esterin ahterista, ämpärin täydeltä eikä edes hanasta kääntäen, mutta paljaan kivijalan pitäjälle yhtä kaikki liikaa.

Isäntä pingotteli (10x14 m) pressun kuin rumpukalvin kellarin katolle ja viritteli laudoista kaatoja tasakatolle, mutta eihän se tahtonut toimia - etenkään kun pressu on toisesta päästä metrin liian lyhyt. Yhden iltapäivän hän rakenteli hukkalaudoista tellinkiä kivijalan poikki saadakseen katolle kunnon kaadot - ja todetakseen sitten, ettei sekään toimi, sillä tuuli pullistaa pressusta purjeen ja sitten se on menoa! Ja siinä menossa voi kaupunkikuva vähän kärsiä, jos monikymmenkiloinen pressurausku viuhuu läpi ilman.

Isäntä viritteli pressusta kivijalan suojaksi kolmannen koevedoksen, jonka pitäisi nyt toimia ja ohjata enin vesi kivijalan päältä poistoränniin. Silti minä toivon kuivaa kesää ja sateen hitusia vain harvakseltaan.

17.7. saimme viimein sähkön tontille - tähän saakka olemme lainanneet työmaasähköä myötämieliseltä naapurilta. Ylipäänsäkin naapureiden, ohikulkijoiden, kylänmiesten, -naisten ja koirien ystävällisyys lämmittää joka kerta kuin höyryävä kupponen kahvia, kun jäämme tontinlaidalle hetkeksi suustamme kiinni porisemaan ja vaihtamaan rakennuskuulumisia.

Kun tontilla ei nyt muuta puuhaa piisaa, veimme muksut kesäretkelle Puuhamaahan - ja samana iltana kattotuolit saapuivat tontille! Ristikot ovat ensimmäiset puut tontilla; aiemmin sinne on ajettu vain kiveä ja soraa.

Kattosaksiin on painettu rakennuttajan nimi - so. meidän nimemme! - ja silkoista puuta silitellessäni yritin taas visualisoida miltä kotimme tulisi näyttämään. Mutta ei; en silti, en vieläkään, en ollenkaan osaa kuvitella taloa valmiina, en sisältä enkä ulkoa. Kaipa mielikuvani kohoaa yhtä myötä pytinkiä, ja epäluulo väistyy vähä kerrallaan vasta kun toiveesta tulee totta ja hirsiä aletaan vedellä unien sijasta seiniksi.