Ovista asiaa

Olemme nyt yksitoista kuukautta katselleet - tai pikemminkin vältelleet näkemästä - makuuhuoneemme yhtä seinää, jonka vaatekaapit täyttävät piripintaan & laitalukunaan. 

Meillä ei ollut massia hankkia vaatekaappien ovia ennen muuttoa, ja toisaalta hyvä niin, sillä komeroiden sisikunta on pariinkin kertaan järjestäytynyt osin uudelleen: hyllyt ovat vaihtaneet paikkaa, muotoa ja jopa leveyttä. 

Muuntelukelpoisuudesta huolimatta tällainen avoin vaatekaapisto ei ole ilo silmälle, vaan ahdistustekijä, joka pienentää tilaa ja sielua, tuntuu kaatavan huoneen päälle ja unet ovat sekasortoisia, olo päivisinkin täyteen pakattu ja sotkuinen. 

Kun Ikea sitten tarjoili perheenjäsenille kymmenyksen alennusta joka satasesta ja lapsetkin söivät ravintolassa ilmaiseksi, päätimme pelata viimeiset nappimme ja pennosemme ja sijoitimme hilut Paxinoviin ja varahyllyihin. 

Isäntä loi komeronovet kolmessa päivässä. Ensimmäisenä hän kokosi kaihtimet minun puolelleni kaapistoa. 

Toisena päivänä hän tuunasi vaatekaappien sisäosia - eli istutti hyllyjä yksinkertaiseen seinään ja lyhensi kiskoja - jotta sai sovitettua liukuovet standardimitattomaan kaapistoon. 

Kolmantena päivänä hän kasasi peiliovet omalle puolelleen, ja katso; näin tulivat valmiiksi komerot ja kaikki mitä niissä on. 

Makuuhuoneemme avartui kerralla; aivan kuin olisimme saaneet uuden kamarin! 

Maailman kaunein lintutapetti puhkesi visertelemään ja maton raidat - kuten myös ikkunanpuitteiden elegantti Sitkoflex tectis - kirkastuivat. 

Rakas, 17-vuotias Louhi-sänkymme lepäilee nurkassa muhkeana ja kutsuvana odotellen tauluja ylleen.

Kamarin seesteinen tunnelma on kuitenkin vain osatotuus. 

Toinen, rytöisempi puoli totuutta on työpöytäni, jonka laidoille on ladattu niin monta lootaa kankaita ja Kaikkea Tuiki Tärkeää askarruspaskarrusasiaa, että yleensä nappaan koneeni ja hipsin vähin äänin keittiön & kylänraitin ääreen naputtamaan omiani. 

Koska sattuvasta syystä kuulumme Ikean huoneeseen ja sukuun, piipahtelemme siellä harva se viikko hotkimassa lihattomia pullia ja softista, kukka-amppelin tai lautasliinoja. Eräällä kerralla sieltä tarttui mukaan jätevaunun sähköinen kuljetusyksikkö. 

Voi herran pieksut ja rouvan nappikengät, mikä perheonnen edistäjä mokoma laitos on! Enää ei tarvitse limaisin näpein, räkäisin käsin ja ärripurri suupielessä poikittain jalavei kiskoa roskavaunua auki ja lennättää lokin eväitä pitkin keittiön seiniä, kun törky kuitenkin otteesta lipeää!

Nyt voi noin vain pukata pehmeästi ovea jalalla ja *surrr* roskis avautuu kuin taivahan portti! Toinen pukkaus ja *surrr* se sulkeutuu kuin enkelparven veräjä! Ylistetty olkoon Ikea! 

Kaksi vuotta sitten halloweenina kaatui Mammuttihirsi notta mätkähti ja vetäisi meidät melkein mukanaan. 

Tänään meidän talomme seisoo vankkana, täynnä onnellisia ihmisiä, ja sateenkaaren päästä löytyy onni, Pispala.