Tekstiiliä seinään

Aika on kulunut arvellessa, päivät päätä käännellessä, kuten vanha kansa nohevasti toteaa, mutta pieniä pintahommia isäntä sai sentään talven oloon naperreltua. 

Teen töitä kotona, ja vaikka minulla on näppärä työpiste yläkerran makuuhuoneessa, on pöytä siellä seinään päin ja kaukana kaikesta - eli teepannusta, jääkaapista, liskosiskon terraariosta, kotiaskareista ja ennen kaikkea keittiön ikkunasta, jonka takana maailma virtaa ja kylänraitti kohisee. 

Autot jurraavat siellä ja nysset purkavat matkustajiaan pysäkille, eläkeläiset asettelevat askeleitaan huolellisesti asfalttia vasten ja lapset pompottelevat ohi reppu hennoilla hartioillaan kuin päivien paino ja tulevaisuus, ja koirat kiskovat isäntäväkeä pulkkana perässään, teinit snäppäävät tukka silmillä ja huulet tötteröllä kun luulevat ettei kukaan näe paitsi minä; ja minä kurkistelen tuvan ikkunanlaidan yli kaikkea tätä ja tunnen kerrankin olevani juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ihan liki tätä kauniina soljuvaa maailmaa. 

Niinpä olen vaivihkaa hivuttanut työpisteeni keittiöön, keskelle arjen kuohuja, nöyhtää ja nahinaa. Arkipäivän kolmen ensimmäisen tunnin ajan työnteko on yleensä sujunut hyvin, kun lapset ovat olleet koulussa ja isäntä töissä, mutta sitten rauhani on häiriintynyt, tietokoneen akku loppunut, tee jäähtynyt, ovi käynyt ja lapsi tai vatsa tiedustellut tahdikkaasti, että mitä meillä on tänään ruokana? 

Lasittunein silmin olen vastannut että katellaan ja virittänyt virtajohdon kuin ansalangan tietokoneen ja tiskipöydän pistorasian väliin ja kompastunut harva se kerta, kun olen luikerrellut kireän piuhan ali lämmittämään teetä, tarjoamaan kukille vettä, liskolle herneenversoa tai lapsille evästä.

Koska isäntä valmistui sähköasentajaksi viime vuonna juuri tällaisia tilanteita varten, kyllästyi hän eräänä päivänä kuuntelemaan hienovaraista vihjailuani aiheesta ja veti sähköjohdon keittiön seinästä ruokapöydän alle. 

Nyt voima virtaa koneeseeni yhtä kahleetta kuin maailma keittiön ikkunan takana. 

Kolme ja puoli asuinvuotta olemme etsiskelleet ilmanvaihtokoteloinnin suojaksi silmäänsopivaa pintamateriaalia, joka peittäisi hennonvehreän kipsilevyn ja istuisi kuin nakutettu savupiipun viereen sekä keittössä että yläkerran vessassa.

Työnnimessä isäntä päivysti helmikuisen viikonlopun Asta-messuilla ja bongasi oman kipsansa vierestä Suomen Betonileimasimen esittelemän nestemäisen kangastapetin, joka laapitaan lastalla seinään, jätetään kuivumaan ja a vot! niin on siisti ja samaan aikaan eleetön & eloisa pinta valmiina. 

Hän hankki kokeeksi pussin, veteli primerin koteloinnin pintaan ja läiski tahnan seinään. Jälki oli niin hyvää, että pusseja piti hakea lisää ja laappia samontein sekä ylä- että alakerran pömpelit. 

Koteloinnin pinnoitus valmistui iltapuhteina ja viikonloppuluppoina ihan ohimennen, ja voi miten sievät ja silmänkaimat seinistä tuli! 

Valkoinen, harmoninen kangastapetti näyttää kevyesti rapatulta pinnalta ja istuu piipun vieressä kuin se kauniimpi kaksonen.