Puitteiden kirkastusjuhlat

Kesällä kerran löysimme hyvästä tallesta (eli laatikosta, johon on ajan oloon kerrostunut arjen arvoituksellista tauhtaa kuten Tärkeitä Papereita, muistilappuja, -lippuja ja tositteita, laskuja, lukujärjestyksiä, kortteja ja piirustuksia, nuppeja, nappeja, nippeleitä sekä erinäisiä tunnistamattomia kapineita, jotka vain odottavat arkistointia tai roskapöntöttämistä) sileän kirjekuoren ja sen sisältä hieman hyväntahtoista tupaantuliaisvaraa. 

- Tässä meillä on kuulkaas listat, totesi isäntä, ja ei kun tuumasta toimeen!

Tuumia tosin tarvittiin toistakymmentätuhatta, sillä pelkästään sisäovien ja ikkunoiden kehystämiseen kuluu pauttiaralla 350 metriä listaa. Maailmanpoliittisen tilanteen (ensin kulkutaudin aiheuttaman kodinkunnostusepidemian ja sitten mielivaltaisen hyökkäyssodan) tähden puun arvo on huidellut vuositolkulla lähellä kullan pörssihintaa, joten listahommat eivät ole tätä ennen tulleet kuuloonkaan. 

Lisäksi minulla on entisen elämän remppa-askareista sellainen mielikuva, että listat nalkutellaan paikoilleen juuri ennen ensimmäistä asuntonäyttöä ja muuttoruljanssia, joten en huikeimmissa haaveissanikaan kuvitellut listojen valmistuvan vielä tällä vuosikymmenellä. 

Olen verhohörhö, jolla on erikseen rakkaudella valitut ja vaalitut kesä- JA talviverhot. Silittelen ja siirtelen niitä ikkunoiden välillä aina kevään korvalla ja syyslomalla, ja ihanat Vallilat, Finlaysonit ja Marimekot kehystävät vuorollaan kotipihamme postikorttimaisemaa, luovat tupaan hempeät, lempeät, leikkisät ja värikkäät terveisensä ja tekevät asunnosta juuri meidän kotimme. 

Tähän saakka olen naulinnut katseeni visusti Kotikulmiin ja Jugendiin, Otsoihin ja Marttoihin, Lappuliisoihin ja Ananaksiin, jotten huomaisi verhojen välistä pilkottavaa neonvihreää SitkoFlexia, mutta aika usein olen pyrkimyksissäni epäonnistunut ja silmäni ovat karahtaneet räikeään tiivisteteippiin. Hukkaan menevät nätit verhot, kun päällimmäisin ajatus niiden äärellä on van kyll'on ruma! 

Isäntä ei olisi kääpiönimensä "Pätevä" veroinen, ellei hän olisi kehitellyt listahommiinkin systeemiä. Entisestä elämästä minulla on myös se mielikuva, että listoja mitoitetaan millintarkasti, nitkutetaan säntillisesti käsin jiirisahalla poikki ja asennetaan ne viimein yksi kerrallaan, huolellisesti puntaroiden paikoilleen ikkunan- tai ovenpieliin. 

Yhden aukon raamittamiseen hupenee siis helposti kokonainen työpäivä, joten kun ottaa huomioon, että kodissamme on kymmenkunta ikkunaa ja toinen mokoma ovia (ja niissä tietenkin listapintaa molemmin puolin!) eivät odotukseni olleet järin korkealla, ja hengessäni sijoitin listat osaksi lopputöiden kymmenvuotissuunnitelmaa. 

Mutta isäntäpä suksikin kellariin, suit-sait-surautteli siellä hetken jiirisirkkelillä, palasi pinkka määrämittaan pätkittyä raamia kainalossaan, napsi niitä kotvasen seinään ja avot! yhden ikkunan puitteet olivat valmiit! ja sitten toisen! ja kohta kolmannenkin, eikä aikaakaan kun jo ensimmäisen ovenkin, ja molemmin puolin! Että mitähän hittolia?!

Ja katso: yhtäkkiä ovi- ja ikkunalistat olivat paikallaan aivan kuin olisivat olleet siinä aina! (Katto- ja lattialistat jäävät sentään tällä erää vielä kustannussyistä uupumaan - jäämme odottamaan, josko jossain kirjekuoressa vielä kasvaisi rahtunen tuparivaraa.) 

Siihen nähden, kuinka kauan ja hartaasti silmät ovat sairastaneet listanpuutetta ja kuinka suuri merkitys karmeilla on kodin viihtyvyyteen ja viimeisteltyyn vaikutelmaan, katse tottui listoihin vähän liiankin - ja jopa surullisen - nopeasti. 

- Ihan kuin ikkunat olisivat suurentuneet, arssinoimme isännän kanssa, ja yksi lapsistamme loihe kysymään, että onkohan ikkunat kenties pesty...? 

Ovien listoituksella on myös yllättävä vaikutus keuhkojeni tilavuuteen ja kotielämämme äänitasoihin. Joudun nimittäin karjumaan arjessa enemmän, sillä hienovarainen kehotus ei enää kanna yläkerran suljettujen ovien taa, vaan rappusten alapäässä pitää päästellä SYÖMÄÄN JA SASSIIN! vähintään falsetissa. 

Emännän ääni ja ovenkarmit eivät ole ainoat kesän aikana kirkastuneet puitteet. 

Paritalomme kuistin ja parvekkeiden kaiteissa on raksa-ajoista asti ollut pelkkä luonnon- eli likaisenvalkea pohjamaali. 

Nyt isäntä intoutui kasvatusmielessä lahjomaan ja kiristämään keskimmäisen lapsemme maalaussavottaan kanssaan, ja he lohkoivat kesälomapäivistään tunnin sieltä, toisen täältä ja käyttivät sen pensselipeliin parvekkeilla ja kuistilla. 

Salavihkaa ne saivatkin maalia ensin sisäpintaansa ja sitten ulkopuolelle. 

Yhden epävakaisen viikonlopun isäntä väisteli tikkaiden kanssa sadekuuroja, ja jo kohta parvekkeet oli maalattu ulkopuoleltakin! 

Ja äkkiä koti näyttää melkein valmiilta - vain kivijalka kaipaa enää pinnoitusta.