Naulakkoidentiteettiä etsimässä

Kodinpunonta on ennen kaikkea herkkää etsikkoaikaa, jona tulee väkisinkin löytäneeksi itsestään uusia puolia tai ainakin tarkentaneeksi sielunsa koko kuvaa sisustusvalinnoilla. 

Tammikuussa etsin vimmatusti verhotangonnuppi-identiteettiäni, ja koko kuluneen vuoden olemme satunnaisesti viivähdelleet rautakauppojen naulakkohyllylle potemaan pienoista eksistentialistista kriisiä: millainen pukuhuoneen naulakko kuvaa parhaiten sielunmaisemiamme, ja millainen tökkää kuin sormi silmään? Onko sieluni S-koukun vai mustekalan muotoinen, vai hiveleekö kiehkura, töpö tappi vai letkeä fjonga sisimpäni syvimpiä sopukoita? 

Millainen minä olen, ja millaisella naulakolla haluan ilmaista rikasta hengenelämääni vilvoitellessani löylyjen välillä? Ilmentääkö naulakkovalinta sieluntilaani nyt vai sellaisena kuin haluaisin sen olevan? Kasvanko naulakkoni näköiseksi, ellen sitä vielä ole, ja haluanko ylipäänsä kasvaa sellaiseksi? Jos nyt lukitsen valintani liian leveään lonkeroon tai tökeröön tappiin, niin pelkistyykö sieluni ajan myötä sellaiseksi?! Kas siinäpä pulma poikasineen! 

Voipuneena tarvoimme kerta toisensa jälkeen ulos rautakaupasta; emme tänäänkään löytäneet perille naulakkoidentiteettimme luo. (Isäntä koetti jossain vaiheessa soperrella, että sehän on vaan pukuhuoneen naulakko, mutta lopetti, kun ymmärsi mistä kilvoittelussa on kyse.)

Kunnes sitten tärppäsi yllättävällä taholla: kellarissa, jossa isäntä käy säännöllisesti siirtelemässä Tuiki Tärkeitä Tavaroitamme (raksakamaa, tärkeitä papereita, pulkkia, rinkkoja, vespanosia, muistojen arkistoja ymsp.) ja mapittamassa niitä varastohyllyihin. Erään laatikon pohjalta hän poimi kuusi satavuotiasta pyyhekoukkua, jotka oli viime töikseen ruuvaillut hometalon seinistä irti, sillä olisi ollut sääli jyrätä jotain niin kaunista kaatopaikkakuormaan. Pyyhekoukut ovat peräisin joko 1920-luvulla rakennetusta töllistä tai 50-luvulta, jolloin taloa laajennettiin.  

Voi taivahan talikynttilät ja herrankukkaron himmelit, että ne ovatkin hienot! Naulakot kaartuvat kauniisti kuin enkelten harput, ja varren kurviin on sironnut vähän tähtipölyä ja tuiketta. 

- Son siinä, hykertelimme yhteen ääneen, kun isäntä ruuvasi sielujemme ripustukset ja hengenelämän kannakkeet pukuhuoneen seinään! Nyt talossamme on paljon uutta, jotain vanhaa ja vähän sinistä! (Voisin pilata tunnelman toteamalla, että vessojen käsipyyhenaulakko- ja vessapaperitelineidentiteettien etsintä on aivan vaiheessa, mutta enpä pilaa.) 

Muuten olemme keskittyneet lähinnä nauttimaan elämästä - joskin toisinaan olen kompastellut mustiin, mystisiin johtoihin, joiden kanssa isäntä on leikkinyt hammaslääkäriä. 

Tohtorin tuloksista nauttivat etenkin muksut, jotka saivat aloittaa lomansa valkokangasmittelöllä! 

Rakennustaitojaan isäntä on pitänyt yllä lähinnä pipareiden parissa. Mausteisia, täyteläisiä ja viipyileviä joulun makuja teille! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ikean Voxtorp-keittiö

Kun seinät nousevat ja Mammutti kaatuu

Olisiko Teillä hetki aikaa puhua keittiösuunnittelusta?