Lastenovista asiaa

Kolmesta hyvästä syystä en ole lastenhuoneita esitellyt, ja ne ovat kaaos, sekamelska ja hyrskynmyrsky. Lapset ovat oppineet pitämään huoneittensa ovet taktisesti kiinni, sillä muuten alan joka kerta yläaulassa puuskuttaa ja pyöriä ovelta ovelle, pörhistellä ja kiekua kuin taistelukukko: voi herramurreiteni, siivoa huoneesi! 

- Kyllä äiti, kiltit lapset toteavat ja tarttuvat sopuisasti toimeen - eli sulkevat ovensa. 

Kun makuuhuoneemme siisti ilmeensä ja vaatekaapit saivat kaivatut ovensa, alkoi lastenhuoneiden suljettujen ovien takaa kummuta korviini alati kovenevaa kakofoniaa. Komerot kirkuivat siellä sekasortoa suut selällään, ovetta aivan; riitasoinnut kantautuivat sieluuni saakka ja päästäni kuului *priik*. Äitini otti feng shuin asiakseen ja lupasi lastenhuoneen komeroihin ovet. 

Se olikin helpommin luvattu kuin tehty. 

Muuttoviikolla olimme tönäisseet mööpelit huoneisiin siihen, mihin ne olivat mitämaks mahtuneet ja sitten jääneet, ja esimerkiksi tyttömme huoneessa vaatekomero oli päätynyt parvisängyn päätyyn, jossa sen ovet eivät millään mahtuisi avautumaan. Niinpä meidän oli möbleerattava huoneita ennen ovikaupoille kurvailua: tyttären enemmän, keskimmäisen vähemmän ja esikoisen ei ollenkaan. 

Eräänä marraskuisena lauantaina aloitimme, ja yhdeksän tuntia minä ja tyttäremme lavehdimme ja lajittelimme, kokosimme ja siirsimme, ryhmittelimme ja järjestimme piirustuksia, kyniä, askartelutarvikkeita ja -luomuksia, legoja, poneja, pinnejä, parittomia sukkia ja barbeja, pelejä, pehmoja, petsejä, hatchimalseja, kirjoja, aarteita, vaatteita ja sielujamme uuteen uskoon ja järjestykseen. 

Ihailen syvästi tokaluokkalaisemme sinniä ja järjestelmällisyyttä; väsymättä hän tikkasi tavaraa paikoilleen, ja kun välillä uuvahdimme, teimme sen eri aikaan - hän jatkoi, kun minä livistin kahville, ja minä jatkoin, kun hän kipaisi lastenohjelmille. Ja taas mentiin, tehtiin ja järkättiin! Isäntäkin kävi siinä välissä siirtämässä kaappia ja kokoamassa toista, kunnes lopulta illansuussa tytär ripotteli petsit ja koristeet paikoilleen hyllynreunoille, ja maailma oli valmis! 

Toisen iltapäivän hikoilin keskimmäisen lapsemme huoneessa. Hän (kuten kaikki muksumme) on aarre, joka vetää kaltaisiaan puoleensa, ja puolet hänen irtaimistostaan onkin luokittelematonta löytötavaraa - kiviä, käpyjä, ruuveja, raudanpaloja ja osasia jostain suuremmasta, selittämättömästä kokonaisuudesta - mikä asettaa joltisiakin haasteita huonejärjestykseen. 

Olisi niin helppoa latoa kamaa lootiin, joissa lukee pokemon, trashback, angry birds, gormit, transformers tai edes roolivaatteet, mutta kun ei, niin ei. Nyt luokittelu on jotain pikkuäpöt, ötökänoloiset, toteemieläimet, virkkaukset, aarteet, muuta, mitä?! 

Vaan valmista tuli, väkisinkin. 

Sitten mentiin Ikeaan ja haettiin Paxeille kasvot: pojille yksi peili- ja toinen valkea ovi, ja tyttärelle kaksi peiliovea. 

Valkia syttyi myös yläkerran kodinhoitohuoneeseen, johon isäntä innostui niin ikään vetelemään ledinauhat työvaloksi. 

Yhden suttuisen kuvan ehdin tapahtumasta laukaista, kun isäntä jo käänsi katkaisinta ja valkeus tuli!

Kapea ja korkea vessa lehahti kerralla leveäksi.

Jotain muutakin isäntä on pistorasioiden tykönä touhunnut, ja siistinyt ruotoiset reiät...

...napakoiksi paketeiksi. 

Marraskuun lopussa täyttyi vuosi uudessa kodissa. 

Siitä on nyt kuusi vuotta, yhdeksän kuukautta ja kaksi päivää, kun halasin isäntää hometalon keittiössä, katsoin hänen luhistuneen olkansa yli myrkkyjen kyllästämään olohuoneeseen ja totesin, että mehän ollaan nyt käytännössä kodittomia. 

Kun sitten eräänä iltana hipsin iltapesulle ja vilkaisin ensin ikkunatähden ohi ulos, jossa keppikuusen varaan sirottelemani tähtisikermä tuikkii kotivaloa, ja sitten kirjahyllyyni, johon olen taas kerännyt kaikki kallisarvoisimmat niteeni, oivalsin, että nyt, nyt meillä on taas koti ja omannäköinen elämä!

 

Vasta viime kuukausina isäntäkin on oivaltanut, että vaikeat vuodet taitavat nyt olla takana ja hyvät hetket käsillä. Enää ei ole alati henki kerällä kurkussa, tuli hännän ja kieli vyön alla, vaan joskus iltaisin hänkin voi köllähtää ohholleen sohvalle, takan ja tölvisiön ääreen perheemme Ylimmän Nautintoasiaintuntijan viereen.

Päivät täyttyvät arjesta kuin juhlasta, lasten kilkattelusta, kotoisista tuoksuista, valosta, kamoista ja leluista, joita meillä on taas aikaa järjestellä! Siitä jaksan olla kiitollinen joka ikinen päivä.