Tahmelan kalteva torni

Urbaanin raksalegendan mukaan rakentaminen loppuun muuttoon kuin peräseinään, oli talo valmis eli ei. Tai niin kävi ainakin meille.

Kotona olisi kaikenlaista nikkaroitavaa ja nakerreltavaa: merkillepantavimpia niistä lienevät listat - tai niiden laaja-alainen puute - ja sisäportaat, joita poikamme lempeästi naljailee mökkiportaiksi, sillä ne ovat yhä raakavanerisessa raksa-asussaan. Mutta kun isäntä painaa kesät katoilla ja talvet lumitöissä (joita muuten piisaa vuosi vuodelta enemmän!), on aika & jaksu kotihommiin vähintäänkin kortilla. 

Isännän ensimmäisen lomaviikon helteet vetivät meitäkin vastustamattomasti grillin ääreen. Pallogrillimme kupsahti viime kesänä, ja sen jälkeen grillin virkaa on pois tiehensä ajanut käytöstä hylätty viemärirengas, jonka raksakesänä rullasin pihallemme ja aivomyrskysin nuotiopaikaksi. Itse asiassa isäntä ihastui viemärirenkaan paahto-ominaisuuksiin niin, että paistattelee herkkusienet, grillijuustot ja täytetyt tomaatit mieluummin siinä kuin pallo- tai kaasugrillissä.

Ainoa haittapuoli rouheassa rengasgrillissämme on ollut sen esteettinen ulkomuoto: muuten nätillä pihamaalla parin harkon varassa keikkunut viemäriaukko ei varsinaisesti hivellyt silmää. Isäntä on vuorostaan talven pitkinä iltoina aivotuiskunnut grillin pinnoitusratkaisuja, kunnes löysi Lakalta viimein mustan kaarrekiven. Joten tuumasta toimeen ja noppaa pinoon! 

Isäntä makusteli erilaisia ladontatapoja ja päätyi tyylilleen uskollisena persoonalliseen perusratkaisuun, joka ei ole ihan yks-yhteen -ruudukko, vaan pikemminkin yks-toiseen ja -kolmanteenkin -rytmitys. 

Niin alkoi Tahmelan torni kohota! Ensimmäisen version aukkoratkaisu hiersi herkän sieluni näppylöille, joten sinnikkään, mutta sitäkin tahdikkaamman painostuksen päätteeksi isäntä päätyi latomaan tornista yhtenäisen. 

Muurin rajaan jäi parin kaarrekiven levyinen aukko, jotta sisään eksyvät siilit, linnut ja oravat löytävät tiensä ulos. 

Moinen köntsä kaarrekiviä ja valurautaa painaa neljännestonnin, joten grilliä ei ole muurattu muotoonsa, jotta sen voi tarvittaessa purkaa. Koska patiomme on inauksen vino kuin hyvä huumori, on myös grillimme vähän kallellaan eteenpäin, ja isäntä tilkitsi rengasrajan palovillalla. 

Tympein ja työläin homma olikin grillin tällääminen vaateriin niin, että metallirenkaan paino jakautuu tasaisesti kaikille kiville. 

Ja tottahan upouutta grilli-ihanuutta piti heti päästä testaamaan! 

Neitsytajon suoritimme muurikkapannulla, jossa kääntelimme kilpaa auringon kanssa ensin kotihampurilaiset ja sitten muurinpohjalettuja. Olipa suunkaimaa! 

Omintakeinen rengasgrilli täydensi pikkupihastamme lumoavan kesäolkkarin, enkä tiedä mistä elementistä nautin eniten: vadelmapensaista, jotka kantavat mesimarjoja kuin karamelleja; isosta, vaaleasta pöytäryhmästä ja hulppeasta aurinkovarjosta, joka luo patiolle vilvoittavan katveen päiväsyömmelläkin...?

Vai pidänkö eniten pihan ryhtevästä porrastuksesta ja lintujen ilakoinnista sen ja vesimaljan yllä; ryytimaastani, joka versoo höystettä iltasalaattiin ja kesäkurpitsakakkuun; vai kesäkukka- ja perennapenkeistäni, joiden kuningattareksi tänäkin vuonna kruunattiin itseoikeutetusti pioninkukka kuin kepeän kesäpäivän kumpupilvi ja sen seitsemännen taivaan hattara? Mene tiedä - me ainakin menemme pihalle!